Paastoverensokerin seulonnasta ei näytä olevan hyötyä Väestön verensokerin seulonnan on toivottu edistävän tyypin 2 diabeteksen varhaista tunnistamista. Seulonnan hyödyllisyyttä on kuitenkin epäilty. Englannissa tehdyssä väestöpohjaisessa satunnaistetussa hoitotutkimuksessa tutkittiin seulonnan vaikutusta kuolleisuuteen, eikä eroja seulomattomiin nähden tullut esiin. Helena Liira Lehti 48: Lääketieteen maailmasta 48/2012 Kommentteja
Mustan mamban myrkystä kipulääke? Happoa aistivat ionikanavat (ASIC) aktivoituvat solunulkoisten protonien vaikutuksesta, ja niillä on keskeinen merkitys kivun aistimisessa. Happoa aistivia ionikanavia aktivoivat käärmeenmyrkyt aiheuttavat kipua. Tämän havainnon pohjalta ranskalainen tutkijaryhmä ryhtyi selvittämään, voidaanko ASIC-kanavien salpaajia käyttää tulevaisuudessa kipulääkkeinä. Tero Taiminen Lehti 48: Lääketieteen maailmasta 48/2012 Kommentteja
Kaksi geneettistä tunnistetta eturauhassyövän vaikeusasteelle Eturauhassyöpäpotilaiden hoidon räätälöimiseen ja lääkehoidon kehityksen nopeuttamiseen tarvittavista luotettavista biomarkkereista on huutava pula. Todennäköisiltä edistysaskeleilta vaikuttavat sekä brittiläisen että yhdysvaltalaisen tutkimusryhmän selvittämät geenitunnisteet, joiden avulla on mahdollista arvioida kastraatioresistenttiä eturauhassyöpää sairastavien potilaiden ennuste. Ossi Lindell Lehti 48: Lääketieteen maailmasta 48/2012 Kommentteja
Naiset arvioivat realistisesti kosmeettisen vulvakirurgian tarpeensa Amerikkalaiset naiset arvioivat varsin realistisesti ulkosynnyttimiensä kosmeettista tilaa ja tarvetta kosmeettiseen vulvakirurgiaan. Tutkimuksessa noin 400 tervettä naista arvioi 30 kuvamallin perusteella omaa anatomiaansa ja ilmaisi toiveensa, millaisen ulkosynnyttimien rakenteen he asettaisivat kosmeettisesti parhaaksi. Ammatti-ihmisen mielestä kaikki kuvamallit olivat normaalivariaation piirissä. Pertti Kirkinen Lehti 48: Lääketieteen maailmasta 48/2012 Kommentteja
Mitä uutta tupakkariippuvuudesta ja sen hoidosta? Jatkuva nikotiinialtistus aiheuttaa aivoissa neuroadaptaatiota, joka johtaa sietokyvyn kehittymiseen ja tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviin vieroitusoireisiin. Taru Kinnunen, Tellervo Korhonen, Jaakko Kaprio Lehti 48: Terveydenhuolto 48/2012 Kommentteja
Näin tuen tupakoinnin lopettamista Perusterveydenhuollon on tarjottava kaikille tupakoijille apua tupakoinnin lopettamiseen. Klas Winell, Marja Aira, Sirkku Vilkman Lehti 48: Terveydenhuolto 48/2012 Kommentteja
Tupakoinnin lopettaminen Suomessa 1997-2007 Vain kolmasosa saa lopettamiskehotuksen terveydenhuollosta Tupakoinnin rajoittaminen lainsäädännön avulla on ollut menestyksekästä, mutta tupakoinnin lopettamisen tukemisessa olemme monia maita jäljessä. Tutkimuksessa tarkastellaan tupakoijien terveydenhuollosta saamia tupakoinnin lopettamiskehotuksia vuosina 1997 ja 2007. Lisäksi tutkitaan väestötason muutoksia halukkuudessa ja yrityksissä lopettaa tupakointi sekä uskossa sen onnistumiseen. Hanna Ollila, Kristiina Patja, Ulla Broms, Tellervo Korhonen, Ari Haukkala, Jaakko Kaprio Lehti 48: Terveydenhuolto 48/2012 Kommentteja
Aivoverenvuotopotilaiden ennuste parantunut Pohjois-Pohjanmaalla Vaikka varfariinin käyttö on miltei nelinkertaistunut, sen käyttöön liittyvien aivoverenvuotojen määrä on Pohjois-Pohjanmaalla vähentynyt väitöstutkimuksen mukaan. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa varfariinin käytön lisääntymisen on todettu päinvastoin lisänneen siihen liittyvien aivoverenvuotojen määrää. Todennäköisesti potilaiden valinta ja varfariinihoidon seuranta ovat Pohjois-Pohjanmaalla onnistuneet paremmin kuin aiemmin, selittäen havaintojen eron. Juha Huhtakangas Lehti 48: Väitös 48/2012 Kommentteja
Musiikki synnyttää magnetoenkefalografialla mitattavia jatkuvaisvasteita Kahdesta toimivasta korvasta on selvää hyötyä ihmiselle, vaikka monien äänien havaitseminen onnistuukin varsin hyvin yhden korvan avulla. Esimerkiksi äänten paikallistaminen sekä puheen ymmärtäminen meluisassa ja kaikuvassa ympäristössä pohjautuvat pitkälti vasemmasta ja oikeasta korvasta tulevien hieman erilaisten viestien väliseen vuorovaikutukseen aivoissa. Tämän ns. binauraalisen vuorovaikutuksen merkitys ja hermostollinen perusta tunnetaan toistaiseksi kuitenkin varsin huonosti. Satu Lamminmäki Lehti 48: Väitös 48/2012 Kommentteja
Työpaikan kosteusvaurioihin liittyvä astma Työpaikan kosteus- ja homevaurioiden on osoitettu olevan yhteydessä haitallisiin hengitystievaikutuksiin, joista yleisin sairaus on astma. Tavallisesti hengitystie- ja yleisoireet menevät ohi, kun rakennuksen vauriot korjataan. Kirsi Karvala Lehti 48: Väitös 48/2012 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli