Puutiaisaivokuume levittäytyy yhä uusille alueille Tautitapauksia löytyy nyt erityisesti Manner-Suomen saaristosta ja länsirannikolta. Ajankohtaista 20.9.2011 Kommentteja
Lievä muistin heikentyminen lisää Alzheimerin taudin riskiä Lievästä muistin heikentymisestä kärsivillä henkilöillä on merkittävä riski sairastua Alzheimerin tautiin, jos heiltä todetaan lisääntynyt amyloidiproteiinikertymä aivokuorella. Ajankohtaista 20.9.2011 Kommentteja
Diabetes ehkä dementian riskitekijä Viisitoista vuotta aikaisemmin määritetty diabetes oli japanilaistutkimuksessa dementian merkittävä riskitekijä. Ajankohtaista 20.9.2011 Kommentteja
Tupakoimattomien nuorten osuus kasvaa Tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi kymmenen viime vuoden aikana. Päivittäin tupakoi silti noin yksi kymmenestä lukiolaisesta ja kaksi viidestä ammattiin opiskelevasta. Ajankohtaista 20.9.2011 Kommentteja
Laboratorioiden rutiinimenetelmässä parantamisen varaa Kampylobakteerien antibioottiresistenssin määrittämisessä on parantamisen varaa. Väitöstutkimuksessa havaittiin, että laboratorioiden rutiininomaisesti käyttämän menetelmän toistettavuudessa oli suurta vaihtelua. Ajankohtaista 19.9.2011 Kommentteja
Ksantelasmat avuksi sydänriskin diagnoosissa Kolesterolin kertymisestä aiheutuvat keltaiset kyhmyt silmäluomissa, ksantelasmat, ovat merkki suurentuneesta sydänsairauden riskistä, osoittaa BMJ:ssä julkaistu tutkimus. Ajankohtaista 19.9.2011 Kommentteja
Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa yhä useammalle Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrä kasvoi tammi–kesäkuussa 13 prosenttia verrattuna alkuvuoteen 2010. Ajankohtaista 19.9.2011 Kommentteja
Ruotsalaisväitös: E-pillerit eivät lihota Monet naiset lopettavat e-pillerien käytön lihomisen takia. Ruotsalaisväitöksen mukaan yhdistelmäehkäisypillerien käyttö ei kuitenkaan lihota. Ajankohtaista 19.9.2011 Kommentteja
Naisilla vääriä käsityksiä ehkäisystä Kolmasosa suomalaisnaisista uskoo, että hormonaalinen ehkäisy vaikeuttaa raskaaksi tulemista vielä ehkäisyn käytön lopettamisen jälkeen. Ajankohtaista 19.9.2011 Kommentteja
Kohtalosta, lääketieteestä ja sikiödiagnostiikasta Lääketieteen hienous ja kauheus liittyvät kohtaloon. Kolumni 19.9.2011 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli