78499 osumaa

Peruselvytyksen laatua voidaan parantaa yksinkertaisin keinoin

Sydämenpysähdyspotilaan selviytymismahdollisuudet ovat parhaat, kun apua hälytetään välittömästi potilaan mentyä elottomaksi, tehokas paineluelvytys aloitetaan viipymättä ja sitä annetaan koko sydämenpysähdyksen ajan tehokkaasti, defibrillaattori saadaan paikalle nopeasti ja sydämen käynnistyttyä elintoiminnot vakautetaan ja mahdollinen jäähdytyshoito aloitetaan pikaisesti. Selviytymisketjussa aikaviiveitä on vaikea lyhentää, mutta sen sijaan peruselvytyksen laatua voi parantaa yksinkertaisin keinoin.

Helena Jäntti

Ruotsinlaivalta tehohoitoon

Äiti huolestui ruotsinlaivalta palanneen lukiolaisensa väsymyksestä, huimauksesta ja kuumeilusta ja saattoi pojan terveyskeskuksen lauantaipäivystykseen. Edeltävänä yönä nuoren hengitys oli ollut outoa. Jo aiemmin poika oli laihtunut ja joi runsaasti, joten äiti toi esiin suvussa esiintyvän diabeteksen. Nuoren itsensä mielestä suurin ongelma oli nyt kolmatta päivää jatkuva kurkku- ja vatsakipu, ja väsymys selittyi laivareissulla.

Sanna Hoppu

Peglotikaasi kihtiin

Yhdysvaltojen FDA on hyväksynyt kihtiin uuden lääkkeen peglotikaasin (Krystexxa, Savient) potilaille, joille muu hoito ei sovi. Lääke hajottaa virtsahappoa 5-10 kertaa vesiliukoisemmaksi allantoiiniksi. Lääke annetaan infuusioina noin kahden viikon välein. Allergisten reaktioiden ja anafylaksian välttämiseksi esilääkitykseksi tarvitaan antihistamiinia ja kortisonia. Vuosi sitten kihtiin hyväksyttiin febuksostaatti (Adenurin, Takeda) (SLL 2009;64:837). Lääkkeiden markkinointia on viivästyttänyt epätietoisuus käyttäjäkunnan suuruudesta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Statiineilla yhteys interstitiaaliseen keuhkosairauteen

Kanadan lääkeviranomaiset (Health Canada) ovat saaneet 8 ilmoitusta statiineihin liittyneestä interstitiaalisesta keuhkosairaudesta. Kirjallisuudessa on julkaistu 29 tapausta ja FDA:n tiedostosta on löytynyt 162 tapausta. Useissa tapauksista lääkkeen käytön lopettaminen on normalisoinut tilanteen ja lääkityksen uudelleen aloittaminen on johtanut sairastumiseen. Kysymyksessä lienee varsin harvinainen, mutta joskus hengenvaarallinen haittavaikutus. Syntymekanismia ei tunneta, mutta syyksi on epäilty statiinien vaikutusta fosfolipaaseihin tai mitokondrioiden metaboliaan. Statiinien yhteys interstitiaaliseen keuhkosairauteen saattaa jäädä vaille kliinikoiden huomiota. Health Canada kehottaa ilmoittamaan kaikki epäillyt tapaukset.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lilly reivaa purjeitaan

Lillyn menekkivalmisteiden, kuten fluoksetiinin (Fontex/Prozac), olantsapiinin (Zyprexa) ja duloksetiinin (Cymbalta), patenttisuojan päättyessä geneerinen kilpailu tulee lähivuosina kohdistumaan noin kolmeen neljäsosaan yrityksen tuotosta. Yritys suuntaa kehitystyötään nyt syövän ja Alzheimerin taudin lääkkeisiin. Bioteknologia on uusi painopistealue: siihen kuuluu lähes puolet 70 kehitteillä olevista lääkekandidaateista. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana Lilly on saanut markkinoille vain yhden uuden lääkkeen, antitrombootti prasugreelin (Efient).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Klopidogreeli tehokas protonipumpun estäjänkin kanssa

Klopidogreeli yhdistettynä asetyylisalisyylihappoon (ASA) aterotromboottisten tapahtumien ehkäisyhoidossa voi aiheuttaa mahavaivoja mukaan lukien ruoansulatuskanavan verenvuodot. Niitä on lievitetty protonipumpumpun estäjillä (PPI), joiden on kuitenkin epäilty vähentävän klopidogreelin edullisia vaikutuksia verihiutaleisiin (SLL2009; 64:4167). Nyt julkaistussa kliinisessä tutkimuksessa vertailtiin omepratsolin tai lumeen vaikutuksia yli 3 700 potilaan klopidogreeli- ja ASA-hoidossa. Omepratsoli ei lisännyt kardiovaskulaaristen tapahtumien määrää keskimäärin 106 päivää jatkuneessa hoidossa. Ruoansulatuskanavaan kohdistuvaa toksisuutta osoittavien päätetapahtumien, kuten mahaverenvuotojen, ulkuksien ja perforaatioiden, määrä väheni omepratsolia saaneilla.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Aliskireenin ja valsartaanin yhdistelmä viipyy

Novartis on vetänyt pois aliskireenia ja valsartaania kiinteänä yhdistelmänä sisältäneen verenpainelääkkeen (Rasival) myyntilupahakemuksen Euroopan lääkelaitoksesta. Lääkkeestä on pyydetty lisäselvityksiä, joita valmistaja ei ole voinut toimittaa aikarajan sisällä. Yhdistelmävalmiste on hyväksytty käyttöön Yhdysvalloissa, mutta siihen on liitetty varoitus, että se voi vahingoittaa sikiötä ja että lääkitys on lopetettava, jos raskauden todetaan alkaneen.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

EU:n ja Intian vapaa-kauppasopimus hiertää

EU ja Intia ovat käyneet vuosia kestäneitä neuvotteluja vapaakauppasopimuksesta, jossa Intia mm. sitoutuu noudattamaan Maailman kauppajärjestön (WTO) laatimia patenttisäädöksiä. Intiasta on tullut vuosien saatossa kehitysmaiden apteekki, josta on voinut ostaa halvalla mm. patenttisuojattuja HIV/AIDS-lääkkeitä. Vuoden lopulla allekirjoitettava vapaakauppasopimuksen pelätään nostavan kopiolääkkeiden hintoja niin, etteivät kehitysmaiden HIV-potilaat enää pääse uusimpiin HIV-infektion lääkehoitoihin. Peräti 96 kehitysmaata hankkii HIV/AIDS-lääkkeet Intiasta, jonka lääkekopioita valmistava geneerinen teollisuus hallitsee noin 87 %:a näiden lääkkeiden myynnin volyymistä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat