Kertakäyttöisyys vyöryy leikkaussaleihin Kerran käytetyt ultraäänisakset suoraan roskiin? Vaativa tähystyskirurgia toi mukanaan kertakäyttöiset leikkausinstrumentit. Silti suurin osa leikkaussalien jätevuorista kertyy muusta kuin instrumenteista. Ajankohtaista 27.5.2010 Kommentteja
Työikäisiä lääkäreitä Suomessa 18 933 Lääkärikunnan ikärakenteesta johtuen eläkeikäisten lääkärien määrä kasvaa. Heistä moni jatkaa työskentelyään myös 64 ikävuoden jälkeen. Ajankohtaista 27.5.2010 Kommentteja
Juha Rehula hyppäsi liikkuvaan junaan Uusi sosiaali- ja terveysministeri ei ole hallinnonalaansa liittyvissä asioissa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä esimerkiksi näillä näkymin ennen juhannusta eduskunnalle esiteltävä terveydenhuoltolaki on hänelle tuttu eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan tehtävistä. Ajankohtaista 27.5.2010 Kommentteja
Liikunta vähentää solujen stressivaurioita Tutkimuksen mukaan alle 15 minuuttia tehokasta liikuntaa päivässä riittää vähentämään kroonisen stressin aiheuttamaa solujen vanhenemista. Ajankohtaista 27.5.2010 Kommentteja
Tanssiinkutsu Vuoden verran on tutkijakuntaan sovellettu byrokraattista koreografiaa, joka irrationaalisuudessaan hakee vertaistaan. Kolumni 27.5.2010 Kommentteja
Anestesian syvyysmittarit herkkiä häiriöille Väitöstutkimuksen mukaan päiväkirurgiseen yleisanestesiaan ei liity lisääntynyttä hereilläolon riskiä. Ajankohtaista 26.5.2010 Kommentteja
Uusi suositus potilaiden ravitsemushoitoon Valtion ravitsemusneuvottelukunnan uudella ravitsemushoitosuosituksella pyritään kehittämään ja yhdenmukaistamaan ravitsemushoidon käytäntöjä osana potilaan hoitoa ja kuntoutusta. Ajankohtaista 26.5.2010 Kommentteja
FDA: Närästyslääkkeet lisäävät murtumariskiä Yhdysvaltain lääkevalvontavirasto varoittaa protonipumpun estäjiä sisältävien refluksilääkkeiden käyttäjiä kohonneesta lonkka-, ranne- ja selkärankamurtumien riskistä. Ajankohtaista 26.5.2010 Kommentteja
Pikkukeskosten hoito kannattaa Kaksi kolmesta pikkukeskosesta selviää väitöstutkimuksen mukaan ilman keskosuuteen liittyviä pitkäaikaissairauksia. Ajankohtaista 26.5.2010 Kommentteja
Valvira muistuttaa kesäsijaisuusasioista Valvira muistuttaa terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa koskevista säännöksistä, joihin on syytä kiinnittää huomiota kesäsijaisuuksia järjestettäessä ja kesäsijaisten aloittaessa toimintansa laillistetun ammattihenkilön tehtävissä. Ajankohtaista 26.5.2010 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli