Ruotsin uutinen "kuolinavusta" on tuttu juttu Suomessa – Suomessa on ollut selvää jo vuosikymmenet, että aikuinen ja mieleltään terve potilas saa kieltäytyä hoidosta, suomalainen asiantuntija sanoo. Ajankohtaista 27.4.2010 Kommentteja
Sisäisen kellon geenit vaikuttavat hedelmällisyyteen Tutkimus on uusi avaus. Sisäisen kellon merkitys terveydelle laajenee ja syvenee. Ajankohtaista 27.4.2010 Kommentteja
Diabeteksen esiintyvyys kasvoi nopeasti Kiinassa Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa kehitettiin yksinkertainen riskinarviointialgoritmi kiinalaisten diabeteksen seulontaan. Ajankohtaista 26.4.2010 Kommentteja
Geenien tutkiminen voi vähentää biopsioita sydänsiirtopotilailla Tutkijat uskovat, että yksinkertainen verikoe korvaa epämiellyttävät biopsiat sydänsiirtopotilaiden hylkimisreaktioiden tarkkailussa. Ajankohtaista 26.4.2010 Kommentteja
Vanhemman itsemurha lisää psyykkisen sairauden riskiä Itsemurhan tehneiden lapset joutuvat muita useammin sairaalahoitoon masennuksen, psykoosin, persoonallisuushäiriöiden ja itsemurhayritysten takia. Ajankohtaista 26.4.2010 Kommentteja
Masentuneet syövät enemmän suklaata Suklaansyönnin ja masennuksen yhteydelle on monia erilaisia selitysmalleja. Ajankohtaista 26.4.2010 Kommentteja
Potilas itsensä vihollisena Mitkä seikat johtavat potilasparkaa harhaan, kun hän yrittää tulkita omia oireitaan? Kolumni 26.4.2010 Kommentteja
Yhteensopivuusongelmista tuli röntgenkuvien riesa Terveydenhuollon IT-ongelmat liittyvät usein yhteensopivuuteen – näin tälläkin kertaa. Ajankohtaista 23.4.2010 Kommentteja
Koululaisten terveystarkastuksissa tulee pian kiire Suositusten mukaisen laajan terveystarkastuksen teki vuonna 2007 vain kolmannes terveyskeskuksista. Ajankohtaista 23.4.2010 Kommentteja
Omega 3-ravintolisä ei hyödytä vanhuksia Kaksi vuotta kestänyt tutkimus ei osoittanut eroa kognitiivisessa suoriutumisessa, mutta aika voi olla liian lyhyt. Ajankohtaista 23.4.2010 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli