Robotin avulla voidaan pian leikata sykkivää sydäntä Ranskalaisen tutkimusryhmän kehittämällä teknologialla kirurgiset instrumentit liikkuvat sykkivän sydämen tahtiin. Se mahdollistanee lähitulevaisuudessa pienehköt sydänleikkaukset ilman sydämen pysäyttämistä. Ajankohtaista 15.12.2009 Kommentteja
Puolet HUS:n toimitusjohtajaksi hakeneista vetäytyi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajan virkaan oli alun perin 8 hakijaa, joista neljä veti lopulta hakemuksensa pois. Hakuaika päättyi eilen. Nykyinen toimitusjohtaja Kari Nenonen (kuvassa) siirtyy Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Ajankohtaista 15.12.2009 Kommentteja
Koulukiusaamisen seuraajilla voi olla enemmän psyykkisiä oireita kuin uhreilla Kiusaajat ja seuraajat käyttävät myös todennäköisemmin alkoholia ja huumeita kuin kiusatut, toteaa tutkimus. Ajankohtaista 15.12.2009 Kommentteja
Vaikea lapsuus lisää sairastumisriskiä aikuisena Psykologiset tai sosiaaliset vastoinkäymiset lapsen kymmenen ensimmäisen elinvuoden aikana lisäävät hänen riskiään sairastua aikuisena. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
Aivohalvaus ja diabetes ovat vanhimmilla dementian riskitekijöitä Yli 85-vuotiaista erityisen suuri dementian riski on aivohalvauksen saaneilla ja diabetesta sairastavilla. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
Raittiita nuoria yhä vähemmän Nuorten tupakoinnin väheneminen on pysähtynyt ja nuuskan sekä alkoholin käyttö on lisääntymässä, paljastaa Nuorten terveystapatutkimus 2009. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
Vaihdevuodet lisäävät veren kolesterolipitoisuuksia Vaihdevuodet lisäävät selvästi veren kolesterolipitoisuuksia naisilla, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan kolesterolipitoisuuksien kasvun syy ovat nimenomaan vaihdevuodet eikä naisten ikääntyminen sinänsä. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
A(H1N1)-influenssaan kuollut ehkä 36 suomalaista Suomessa on sattunut 36 kuolemantapausta, joissa oli läheinen ajallinen yhteys varmistettuun sikainfluenssainfektioon. Tarkempi kuolemansyyselvitys on useissa tapauksissa vielä käynnissä. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
Brittisairaaloissa kirjoitetaan paljon virheellisiä reseptejä Lähes joka kymmenes brittisairaaloissa kirjoitetuista resepteistä on tuoreen tutkimuksen mukaan virheellinen. Nuoret lääkärit eivät tee lääkkeiden määräämisessä juurikaan enempää virheitä kuin vanhemmat kollegansa. Ajankohtaista 14.12.2009 Kommentteja
Status praesens who cares? Kohdennetun statuksen tekemättä jättäminen oireiselta potilaalta on anteeksiantamatonta, kirjoittaa Robert Paul. Kolumni 14.12.2009 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli