Kättely ei ole potilastyön kulmakivi Kollega Jaakko Elo totesi Lääkärilehdessä 43/2009 (s. 3640), että kättelykielto on hätävarjelun liioittelua. Samassa yhteydessä hän ounasteli, että minä olisin kättelykiellon "isä". En ole. Epäilen näet itsekin, voiko kättelykiellolla estää hengitystievirusten leviämistä väestötasolla. Toisaalta infektio-osastollamme emme juuri kättele. Siis diskrepanssia? Summa: Heikki Peltola Lehti 44: Keskustelua 44/2009 Kommentteja
Kelpaisiko kuitenkin sosiaali- ja terveyspiiri? Tulevasta kuntarakenteesta riippumatta Suomeen on luotava jonkinlainen piirimalli huolehtimaan vähintään keskitettävistä, erityisosaamista edellyttävistä palveluista. Näitä ovat erikoissairaanhoito Mauno Konttinen Lehti 44: Näkökulma 44/2009 Kommentteja
Reisilihasharjoitteet vähentävät ylipainoisen polvikipuja Kotona säännöllisesti tehdyt reisilihasharjoitteet vähensivät polvikipuja keski-ikäisillä ja vanhemmilla ylipainoisilla brittipotilailla. Katariina Korkeila Lehti 44: Lääketieteen maailmasta 44/2009 Kommentteja
Kohti laadukasta peruselvytystä Paineluelvytyksen toteuttamisen parasta tapaa selvitetään edelleen. Nyt suomalainen tutkijaryhmä selvitti, minkälaisia laadullisia eroja paineluelvytyksessä on, kun rintakehää painellaan potilassängyssä tai lattialla. Tulokset yllättivät. Sanna Hoppu Lehti 44: Lääketieteen maailmasta 44/2009 Kommentteja
Selvitä eturauhassyöpäpotilaan sydäntilanne Eturauhassyövän hormonaalinen hoito lisää sokeritaudin ja murtuman riskiä, mutta aiemmin terveillä miehillä se ei lisää kuoleman riskiä. Sen sijaan sepelvaltimotautia sairastavilla miehillä, joilla on todettu sydämen vajaatoiminta tai sydäninfarkti, lyhytkin hormonaalinen hoito kaksinkertaistaa kuolemanriskiä. Sirkku Jyrkkiö Lehti 44: Lääketieteen maailmasta 44/2009 Kommentteja
Maski riittää, naamari ei tuo lisäsuojaa Sekä WHO että Yhdysvaltojen viranomaiset suosittelevat influenssapotilaita kohtaavalle hoitohenkilökunnalle hengityssuojaimia, jotka täyttävät N95 (tai EU:n FFFP2) -standardin. Ne ovat tiiviimmin istuvia kuonokoppia kuin perinteiset kirurgiset maskit. Kanadalaistutkijoita askarrutti, tarjoaako N95-suojain käytännön työssä paremman suojatehon kuin maski. Heidän juuri julkaisemansa tutkimustulos vastaa: ei. Heikki Arvilommi Lehti 44: Lääketieteen maailmasta 44/2009 Kommentteja
Ei sittenkään taukoa beetasalpaukseen Beetasalpaajat kuuluvat kroonisen sydämen vajaatoiminnan peruslääkitykseen, mutta niiden on arveltu olevan haitallisia vajaatoiminnan vaikeutumisvaiheessa ja lääkitys on usein tilapäisesti keskeytetty. Nyt tehty tutkimus osoitti, että tauottaminen ei yleensä olekaan tarpeen vajaatoiminnan vaikeutuessa Juhani Airaksinen Lehti 44: Lääketieteen maailmasta 44/2009 Kommentteja
Vastasyntyneiden varhainen B-ryhmän streptokokkitauti pääkaupunkiseudulla B-ryhmän streptokokki (GBS) on tärkeä vastasyntyneiden yleisinfektion aiheuttaja. Varhaista, alle viikon kuluessa syntymästä esiintyvää GBS-tautia voidaan estää synnytyksenaikaisella mikrobilääkeprofylaksilla. Helsingin Yliopistollisessa Keskussairaalassa (HYKS) varhaisen GBS-taudin esiintyvyys oli poikkeavan suuri vuonna 2005. Vuonna 2006 ehkäisystrategia muutettiin riskisynnytysten tunnistamiseen perustuvaksi. Aiemmin strategia perustui osaksi riskisynnyttäjien GBS-seulontoihin synnytyssairaalassa, osaksi riskitietoihin. GBS-taudin esiintyvyyttä, ohjeiden toteutumista ja lasten taudinkuvaa selvitettiin ennen ja jälkeen strategian muutoksen. Kirsi Skogberg, Erja Halmesmäki, Susanna Sainio, Terhi Saisto, Eeva Salo, Ritva Nissinen, Anna-Liisa Järvenpää Lehti 44: Alkuperäistutkimus 44/2009 Kommentteja
Tehohoidon mahdollisuudet influenssa A(H1N1)v -pandemiassa - Sairaalaan ja tehohoitoon joutuneiden influenssa A(H1N1)v -potilaiden tehohoidon tarve on vaihdellut huomattavasti eri maissa. Tero Ala-Kokko, Ville Pettilä, Esko Ruokonen, Jyrki Tenhunen, Juha Perttilä, Tero Varpula, Hannu Syrjälä Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2009 Kommentteja
Vääristyvä kuva silmänpohjan ikärappeumassa - kuinka hoidetaan? - Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus ikäihmisillä länsimaissa. Kai Kaarniranta Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2009 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli