Suomi kakkosluokkaan kansanterveyttä selvittäneessä tutkimuksessa Ykkössijan kanadalaistutkimuksessa veivät Japani, Sveitsi, Italia ja Norja. Ajankohtaista 29.9.2009 Kommentteja
Antibioottiallergiat tavallisimpia lapsille lääkkeistä aiheutuneita sivuvaikutuksia Sivuvaikutuksia tuli yleensä alle 5-vuotiaille lapsille, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus. Ajankohtaista 29.9.2009 Kommentteja
Suomalaisten ja venäläisten koululaisten allergioiden ja hengitystietulehdusten esiintymisessä merkittäviä eroja Väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset koululaiset sairastavat hengitystulehduksia venäläisiä vähemmän. Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Ylemmät julkishallinnon työntekijät elävät terveellisemmin kuin alemmat Poikkeuksena sosioekonomisista terveyseroista on vain runsas alkoholinkäyttö Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Sydänterveyttä edistävät terveet elintavat ovat myös työhyvinvoinnin perusta Eilinen Maailman Sydänpäivä muistutti, että työpaikat ja niiden työterveyshuollot ovat merkittävässä asemassa edistettäessä sydänterveyttä. Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Geenimuutokset lisäsivät C. difficilen vaarallisuutta Bakteerikanta on kehittänyt suuria määriä uutta DNA:ta. Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Sydäntutkimuksen Suurpalkinto akatemiaprofessori Markku Laaksolle Sydäntutkimussäätiö myönsi akatemiaprofessori Markku Laaksolle 20 000 euron palkinnon tunnustuksena yli 20 vuoden urasta. Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Elinluovutuskortit jakelupisteisiin lokakuun alussa Elinluovutuskortteja on jaossa Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Porissa, Vaasassa, Joensuussa, Kajaanissa ja Iisalmessa. Ajankohtaista 28.9.2009 Kommentteja
Hsp-27-proteiini ennakoi eturauhassyövän etenemistä Proteiinin puuttuessa hoidoksi riittää kasvaimen seuranta. Ajankohtaista 25.9.2009 Kommentteja
Aktiivisuus ja aivovoimistelu ikäihmisen terveystekoja 70-90-vuotiaat arvioivat, että terveyteen voi vaikuttaa vanhanakin. Keskeisinä keinoina nähdään fyysinen ja sosiaalinen aktiivisuus sekä kaikenlainen "aivovoimistelu". Ajankohtaista 25.9.2009 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli