Etelä-Savo miettii sairaanhoitopiirien yhdistämistä Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä pohditaan parhaillaan, kenen kanssa yhteistyötä tehdään jatkossa. Paras-lain nykyisen muotoilun mukaan uusi kumppani tarvitaan, sillä alueella on 108 500 asukasta. Kari Kauppinen Lehti 47: Ajankohtaista 47/2008 Kommentteja
Uudet terveysliikuntasuositukset Yhdysvalloista: Be active, healthy, and happy! Yhdysvaltojen ensimmäinen virallinen terveysliikuntasuositus on perusteellisen tieteellisen kirjallisuuden analyysin tulos. Siinä on otettu huomioon eri väestönosien liikunnalliset edellytykset. Suosituksessa tarkastellaan liikunnan vaikutuksia eri aktiivisuustasoilla. Ilkka Vuori Lehti 47: Ajankohtaista 47/2008 Kommentteja
Psykiatrian erikoisalojen koulutus syytä uudistaa Lastenpsykiatrian professori Jorma Piha kiinnitti pääkirjoituksessaan Lääkärilehdessä 45/2008 (s. 3846) huomiota psykiatrisesti oireilevien varhaisnuorten hankalaan asemaan heidän siirtyessään lastenpsykiatrialta nuorisopsykiatrialle. Piha toteaa, että psykiatriset häiriöt jatkuvat lapsuudesta nuoruusikään ja nuoreen aikuisuuteen. Itse asiassa suurella osalla aikuisiässä hoitoon tulleista on psyykkistä oireilua esiintynyt jo varhaisessa nuoruusiässä (1). Erikoisaloihin liittyvät ongelmat ovat määrällisesti vähintään yhtä suuret siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen. Loogisesti edeten tulisikin lasten, nuorten, aikuisten ja toivottavasti pian uudelleen saatavan vanhuspsykiatrian erikoissairaanhoidon palvelut yhdistää. Raimo K. R. Salokangas, Jarmo Hietala, Jyrki Korkeila, Hasse Karlsson, Matti Isohanni, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen, , Riitta-Kerttu Kaltiala-Heino, Simo Saarijärvi Lehti 47: Keskustelua 47/2008 Kommentteja
Sepelvaltimotaudin profiili muuttunut? Dosentti Raimo Kettunen totesi hoidon rajoja käsitelleessä artikkelissaan Lääkärilehdessä 43/2008 (s. 3665-9), että "Kajoava hoito ei parantanut sellaistenkaan (stabiilia sepelvaltimotautia sairastavien) potilaiden ennustetta, joilla todettiin varjoainekuvauksessa selvä ahtauma. Kaikesta aikaisemmasta tiedosta poiketen oireetkin vähenivät molemmissa ryhmissä yhtä paljon." Tieto ei ole täysin yllättävä, sillä aiemmin on jo todettu, että sepelvaltimoiden makroangiopatia ei korreloi lainkaan rasituskokeen tulokseen, kun stenoosin aste on alle 63 % (1). Sepelvaltimoiden ateroskleroosin aste ei selitä alttiutta sydänperäisille äkkikuolemille (2,3) eikä ennusta vastetta eteisvärinäpotilaan elvytykselle (3). Timo Töysä Lehti 47: Keskustelua 47/2008 Kommentteja
Siperia opettaa sairaalajohtajiakin Suuren sydänlääkärijoukon kouluttaja, kansainvälisesti tunnettu kliinikko ja tiedemies professori Heikki Frick kertoi (HS 31.10.08) HYKS:n entisen sairaalajohtajan Arvo Relanderin maininneen vuonna 1985, että HYKS:ssa lääkärit määräävät, miten potilaita hoidetaan, hallinnon tehtävänä on hankkia siihen resurssit. Juhani Partanen Lehti 47: Keskustelua 47/2008 Kommentteja
Kolesterolin tarkat tavoitearvot eivät ole järkeviä Kolesterolin primaariprevention tavoitearvot ovat tiukentuneet toistuvasti. Nykyään "kolesteroliriskisairaiden" ryhmään kuuluu suurin osa ihmisistä - kaikki ne, joilla tavoitearvo 5,0 mmol/l ylittyy. Pertti Mustajoki Lehti 47: Näkökulma 47/2008 Kommentteja
Hyytymät imulla pois sydäninfarktipotilaan sepelvaltimosta Imukatetrien käyttö sydäninfarktin hoidossa näyttää vakiinnuttavan asemansa. Jos tukkiva hyytymä poistetaan infarktipotilaan sepelvaltimosta imukatetrilla, mikrovaskulaarinen verenkierto säilyy parempana kuin pelkästään perinteisiä hoitomenetelmiä käyttäen. Juhani Airaksinen Lehti 47: Lääketieteen maailmasta 47/2008 Kommentteja
Joka viides mies on alkoholin riskikuluttaja 17,4 % suomalaismiehistä todettiin Terveys 2000 -aineistoon perustuvassa tutkimuksessa joko alkoholin riskikuluttajiksi tai alkoholinkäyttöhäiriön omaaviksi. Todennäköisesti osuus on vielä havaittua huomattavasti suurempi, koska runsaasti alkoholia käyttävät osallistuvat väestötutkimuksiin muita vähemmän. Tiina Laatikainen Lehti 47: Lääketieteen maailmasta 47/2008 Kommentteja
Uusi menetelmä virtsainkontinenssin hoitoon Eturauhasen radikaalin poistoleikkauksen jälkeisen ponnistusinkontinenssin hoitoon kehitetyllä uudella menetelmällä on tutkimuksessa saatu puolet keskivaikeasta ponnistusinkontinensista kärsivistä potilaista täysin kuivaksi. Ossi Lindell Lehti 47: Lääketieteen maailmasta 47/2008 Kommentteja
Lääkäri masentuu, kun sairaala on liian täynnä Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että sairaaloiden täyttäminen käytäviä ja liinavaatevarastoja myöten ei uhkaa pelkästään hoitohenkilökunnan selkänahkaa, vaan myös mielenterveys on vaarassa. Raimo K. R. Salokangas Lehti 47: Lääketieteen maailmasta 47/2008 Kommentteja
Kuka päättää hoitoon pääsystä? Terveydenhuolto Kuka päättää hoitoon pääsystä? Transihmisten terveydenhuollosta käydyssä keskustelussa kohtaavat etiikka, tiede ja politiikka. Mitä lääkärin tulisi tietää? Avoin artikkeli
Älä oleta potilaan sukupuolta Terveydenhuolto Älä oleta potilaan sukupuolta Asiantuntijat kertovat, kuinka sukupuolivähemmistöön kuuluva potilas kannattaa kohdata vastaanotolla: lähtökohtana on ottaa ihmisen kokemus vakavasti. Avoin artikkeli
Tieteen ja toivon rajalla Pääkirjoitus Tieteen ja toivon rajalla Tiede on ajattelun eliksiiriä, vastamyrkkyä populismille. Tiede tai sen soveltaminen ei kuitenkaan ole arvovapaata, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Terveydenhuolto Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Lääkäriliiton erityisasiantuntijan mukaan hallituksen esityksessä on yhä ongelmia: ”Tässä ajatellaan hoidon tarpeen arvion olevan yksinkertainen asia, joka voidaan automatisoida.” Avoin artikkeli
Agility on tapa nollata aivot Suosittelen Agility on tapa nollata aivot – Parasta on hauskanpito yhdessä rakkaan nelijalkaisen kanssa, kertoo Noora Kauranen.
Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Tiede Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Lasten ja nuorten diagnostiikka on nyt tasalaatuista ja yhdenvertaista.