Lääkintöneuvos Antti Latvala kuoli Seinäjoella tammikuussa. Hän syntyi Ilmajoella vuonna 1937 maanviljelijäperheeseen. Antti valmistui lääkäriksi Turussa v. 1964 ja aloitti kunnanlääkärinä Ilmajoella ja Kurikassa. Hän erikoistui kirurgiksi Tampereella 1971 ja ortopediksi Töölön sairaalassa 1973. Mittavan uransa hän teki ortopedinä Seinäjoen keskussairaalassa, missä alan resurssit kohentuivat vähitellen.

Ajan tapaan Antti oli taitava ja monipuolinen kirurgi. Laaja osaaminen oli tärkeää aikana, jolloin kirurgia ei vielä ollut jakautunut pitkälle erikoistuneisiin osa-alueisiin. Hän kohtasi potilaat ja työyhteisön jäsenet tasapuolisesti riippumatta heidän taustoistaan. Hän oli esimerkki nuoremmilleen, joita hän ohjasi ja innosti koko uransa ajan.

Antti oli yksi Punaisen Ristin lääkintäavun pioneereista ja työskenteli sotakirurgina useilla kriisialueilla 1970-luvulta alkaen, mm. Jordaniassa, Bangladeshissa, Beirutissa ja Irakissa. Hän toimi myös kahden vuoden ajan Sri Lankassa suomalaisessa hankkeessa, jossa rakennettiin suurkaupunki Colomboon moderni tapaturmasairaala. Monet hänen oppilaistaan jatkoivat hänen viitoittamallaan tiellä.

Urheilulääkäritoiminta oli laajaa sisältäen kursseja, koulutusta sekä toimintaa urheiluseuroissa. Antti osallistui Pirkan hiihtoihin ja kiipesi Matterhornille. Jo vuonna 1989 hän hankki työsuhdepolkupyörän. Reservin lääkintämajurina hän osallistui kenttäkirurgian ja opetuksen kehittämiseen puolustusvoimissa.

Patruunatehtaan räjähdys ja muut onnettomuudet toivat esiin henkisen tuen tärkeyden. Antti oli keskeisessä roolissa kriisityön ja jälkipuinnin käytäntöjen luomisessa Seinäjoen keskussairaalassa, malli on levinnyt koko maahan. Antti oli mukana perustamassa Kirurgikeskusta ja jatkoi myös eläkkeellä työtään yksityisvastaanotolla. Hän hoiti veteraanien asioita ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvittaessa terävästikin.

Antilla oli taito kuunnella ja rohkaista. Hänen lukemattomat tarinansa ja hersyvä huumorinsa toivat iloa. Hän oli ylpeä lapsistaan ja lastenlapsistaan, joiden elämää hän seurasi kiinnostuksella. Antti jätti voimakkaan inhimillisen perinnön ja häntä jäivät kaipaamaan omaiset, lukuisat ystävät, kollegat sekä potilaat.