Lääkärien sijoittuminen ja työhyvinvointi puhuttivat
Puheenjohtaja Matias Rantasen mukaan valtuuskunta nosti esiin tärkeitä teemoja hallituksen päätöksentekoon.
Lääkäriliiton valtuuskunta piti syyskokouksensa viime viikon torstaina ja perjantaina Lääkäritalossa Helsingissä.
Kokousta veti Matias Rantanen, anestesiologi Turun yliopistollisesta keskussairaalasta. Hän on ollut valtuuskunnan puheenjohtaja vuoden 2021 lopusta lähtien.
Kaudet ovat kolmivuotisia, joten Rantaselle kausi on toinen.
Mitä erityisesti nostaisit esiin kokouksesta?
Huolen lääkärien sijoittumisesta valmistumisen jälkeen. Valtuutetut näkivät suuren uhan siinä, että suuri osa opiskelijoista maakuntien yliopistoissa on kotoisin pääkaupunkiseudulta ja palaa valmistuttuaan sinne.
Maakunnat kärsivät siksi rekrytointivaikeuksista, vaikka lääkäreitä sinänsä olisi riittävästi.
Esiin nousi myös se, että vastavalmistuneet tarvitsevat ohjausta. Tämä korostaa seniorien roolia. Jos ohjausta ei ole riittävästi, nuorten työkuorma voi tulla liian raskaaksi.
Voiko valtuuskunta näihin vaikuttaa?
Ei tietysti suoraan. Aiheet eivät edes olleet esillä päätösasioihina.
Keskusteluilla on kuitenkin suuri merkitys. Ne ohjaavat hallituksen toimintaa. Se käy kokousten jälkeen tarkasti läpi, mitä asioita on syytä viedä eteenpäin.
Mitä muuta nostaisit esiin?
Työhyvinvoinnin. Sitä koskevia suosituksia on annettu aiemminkin, mutta vaikutus ei selvästikään ole ollut riittävä.
Työtilojen suunnittelusta olisi voitu keskustella vaikka koko päivä.
Hienoa, että valtuuskunta päätti lähettää hyvinvointialueille vetoomuksen, jossa vaaditaan laittamaan työtilat kuntoon. Työhyvinvointi ei ole pelkkä mukavuustekijä. Se vaikuttaa lääkärien jaksamiseen ja potilasturvallisuuteen.
Valtuuskunnan työskentelyn tärkeä muoto on aloitteet. Niitä nähtiin nyt kolme. Mitä sanot määrästä?
En haluaisi niitä ainakaan vähentää. Määrä on aika sopiva. Se kertoo aktiivisuudesta muttei tuki kokouksia.
Entä aloitteiden taso?
Tekijät olivat selvästi perehtyneet aiheeseen ja esittivät ratkaisuja eivätkä pelkästään ongelmaa.
Varsinkin Anni Saukkolan aloite oli erinomainen, ja siinä oli konkreettinen ehdotus etenemisestä. Visiotyöryhmä pohtimaan nuorten ammattiin kasvamista ja urapolun löytämistä on tervetullut. (Aloiteesta lisää seuravalla aukeamalla)
Mitä haluaisit valtuuskunnan työssä muuttaa?
Valtuutetut voisivat keskustella strategisista dokumenteista – joista he siis päättävät – tarkemmin. Toimintasuunnitelma ja talousasiat ovat tärkeitä liiton toiminnalle. Nyt ne kuitataan aika nopeasti läpi.
Mihin olet tyytyväinen?
Keskustelu on koko kauteni ollut ilahduttavan vilkasta. Valtuuskunnan pitää olla foorumi eri paikkakunnilta ja uravaiheista tuleville kollegoille vaihtaa näkemyksiä ja ajaa asioita eteenpäin.
Kokoukset ovat toimineet hienosti myös verkostoitumisessa: tauoilla ja illallisilla vaihdetaan ajatuksia, jotka eivät aina mahdu viralliseen keskusteluun.





