Oma vahvuuteni on kommunikaatiossa, ja siinä enemmän tuottamisessa kuin vastaanottamisessa.

Olen tunnistanut tämän ajoittaisen itsetutkiskeluni ansiosta. Vahvuuksiani eivät ole matematiikka tai pienellä painetun tietosisällön lukeminen. Matematiikasta olen selvinnyt intuitiolla ja pikkupräntistä nopealla silmäilyllä.

Näistä puutteista huolimatta olen pärjännyt lääkärintyössä tähän asti omasta mielestäni aivan kunnialla. Siinä on ollut apuna kommunikaatiokyky ja lisätaitona harjoiteltu kuuntelemisen perustason osaaminen ja ripaus empatiaa.

Mietintämyssyn alta

Nyt vahvasti esille nouseva teema, eli vähähyötyiset hoidot, on laittanut mietintämyssyni kuumenemaan.

Mitä se tarkoittaa edellä kuvatuilla lahjoilla ja puutteilla varustetulle lääkärille?

Vähähyötyisyys kuulostaa asialta, joka vaatii analyysia ja laskemista. Lisäksi se voi vaatia potilaalle kieltävän vastauksen antamista tämän toiveisiin nähden. Määritelmän mukaisesti se johtaa tietoiseen hoitamatta jättämiseen, jos hoito on todettu vähähyötyiseksi.

Siitä voi potilas saada kokemuksen, ettei häntä haluta hoitaa periaatteen vuoksi. Pahimmillaan luvassa on yhteentörmäyksiä ja pettymyksiä, mahdollisesti myös ajoittaisia hoitamatta jättämisen aiheuttamia komplikaatioita. Sellaisilta ei voi täysin välttyä, jos tietyssä aikajanan pisteessä oletetaan asioiden menevän parantuvaan suuntaan, ja niin ei käykään – ja jos jälkiseuranta pettää.

Priorisointi odotettavan hyödyn perusteella

Hyötyjä on toki myös odotettavissa. Potilaat välttyvät empiiristen antibioottihoitojen haitoilta, turhan kuvantamisen säderasitukselta, tarpeettoman kirurgisen hoidon komplikaatioilta ja myös kustannuksilta, joita kaikki toiminta aina aiheuttaa, suoraan tai välillisesti.

Olen itsekin haaveillut terveydenhuollosta, joka priorisoi odotettavan hyödyn perusteella: siinä asetetaan aivohalvausten, kroonisten haavojen ja munuaisten vajaatoiminnan estäminen toiminnan keskiöön ja muuta hoidetaan sen mukaan, mihin on varaa; rajusti yksinkertaistaen. (Lista on tarkoituksella tässä yhteydessä suppea.)

Vähähyötyisten hoitojen karsiminen tuottaa saman tuloksen priorisoinnissa, mutta siinä lähdetään induktiivisesti yksittäisistä hoidoista käsin etenemään kohti tärkeimpiä ja vaikuttavimpia interventioita.

Tavoite on siis selkeä, ja tuo analyysintarve hoitunee ahkeran ammattikunnan tutkimustyön puolesta. Kliinikko saa lukea valmiita tutkimustuloksia ja päättää sen jälkeen, miten niitä käyttää vastaanotollaan.

Kiitos siis kaikille tieteentekijöille täältä vastaanottohuoneiden uumenista. Luotan myös siihen, että kuten toimiviksi todettujen hoitojen inkrementaalinen hyöty kuvataan tutkimuksissa. Eli esimerkiksi hoidolla saatu elämänlaadun ja eliniän lisäys suhteessa kustannuksiin, niin myös hyödyn puute väännetään meille kliinikoille vielä rautalangasta, niin päästään myös tuon pienellä painetun präntin aiheuttamasta ongelmasta yli sujuvasti.

Jäljelle jää enää soveltamisen ja kommunikaation tarve. Tulee siinäkin olemaan vielä työtä jäljellä. Sen asian avaaminen tulee vaatimaan vastaanotolla paljon kommunikaatiota.

Miksi vähäinen hyöty ei ole tarpeeksi paljon hyötyä juuri tälle potilaalle? Ja miksi juuri tämän koetun hoitovajeen kohdalla hoitava lääkäri puhuu tarpeettomasta hoidosta?

Kirjoittaja on lappilainen yleislääkäri ja työterveyslääkäri sekä Kelan asiantuntijalääkäri. Kirjoittaja on myös yrittänyt parantua työhulluudesta, ja viettää aikaa perheen kanssa, ainakin sen, mitä kotieläinten hoidolta aikaa jää.