In memoriam Tomi Pentti Eerik Matikainen 13.3.1975-12.9.2003
Tomi Matikainen aloitti lääketieteen opinnot kanssamme Kuopiossa elokuussa 1998. Hän oli syntynyt Savonlinnassa vuonna 1975, talvisodan loppumisen vuosipäivänä, kuten hän usein muisti mainita. Jo samana kesänä perhe muutti Lappeenrantaan, missä Tomi vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Lappeenrannassa vuonna 1995. Muutaman Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen alkoi yhteinen taipaleemme. Etunimi vaihtui Taunosta Tomiksi opiskeluvuosien aikana, mutta me tulemme aina muistamaan hänet Tanena. Tämä siitäkin huolimatta, että hän korjasi aina viipymättä väärällä nimellä puhuttelijaa. Tomin rakkain nuoruusvuosien harrastus oli karate. Hän voitti ensin vuoden tulokkaan ja piirimestarin tittelit ja vuonna 1995 nuorten suomen mestaruuden raskaassa sarjassa. Vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa omaa lajia ei ollut tarjolla, joten Tomi kokeili taekwondoa, jossa hän voittikin Tennesseen mestaruuden. Hän valmensi kotiseurassaan nuoria harrastuksen piiriin vuosien ajan. Aktiiviharrastuksen jo väistyttyä opiskeluaikana hän jaksoi korostaa lajin henkistä luonnetta. Moni meistä muistaa Tomin jo pääsykokeiden valmennuskurssilta. Kova ääni, iloinen nauru ja kärkevät mielipiteet tulivat lopullekin kurssille tutuiksi heti yhteisten luentojen alettua. Sanavalmis ja väittelyyn taipuvainen kaveri jäi varmasti myös monen professorin ja apulaisopettajan mieleen. Kaikki eivät varmastikaan olleet kaikkien hänen mielipiteidensä takana, mutta Tomi osasikin aina elää mielistelemättä ketään ja välittämättä muiden arvostelusta ja mielipiteistä. Asia, johon moni pyrkii koko elämänsä onnistumatta siinä. Toisaalta osa meistä sai tutustua Tomin herkempään puoleen, hyvään kuuntelijaan ja uskolliseen ystävään, jota nyt kaipaamme. Kuten karateen, Tomi omistautui muihinkin hänelle tärkeisiin asioihin intohimoisesti. Vaikka opinnot viivästyivät hieman monien muiden tavoin, hän suhtautui aina lääketieteeseen harvinaisella hartaudella ja siteerasi jo opiskeluiden alkuvuosina tieteellisiä tutkimuksia, joista muilla ei ollut aavistustakaan. Pääseminen tiedekuntaan oli hänelle jo suuri ylpeydenaihe, mutta kutsumusammattinsa harjoittamisesta Tomi sai varmastikin suurempaa tyydytystä kuin moni kurssitoverinsa. Tomi ehti toimia noin puolen vuoden ajan terveyskeskuslääkärinä pääkaupunkiseudulla ja Juuassa. Tätä ennen hän toimi sijaisena psykiatrisessa yksikössä. Muutama viikko ennen kuolemaansa hän epäili hoitaneensa noin tuhatta eri potilasta. Pieni rajapyykki verrattuna monen seniorikollegan uraan, muttei vaikuttamista tuhannen ihmisen elämään voi vähätellä. Tomin tuntien nämä potilaat hoidettiin äärimmäisen huolellisesti ja kiireettömästi. Potilaiden inhimillinen hoitaminen oli hänelle tärkeintä. Päivystysviikonloppujen jälkeen hän ei kehunut katsottujen potilaiden määrillä eikä palkallaan. Tomi suunnittelikin uraa perhelääkärinä. Sairaala-aloille hän ei ikinä tuntenut erityistä vetoa. Suru-uutinen Tomin tapaturmaisesta kuolemasta kohtasi monet meistä ollessamme juhlimassa toisen kurssitoverimme väitöstilaisuutta. Hänen rakastamansa näkymä kotoaan yhdeksännen kerroksen parvekkeelta osoittautui kohtalokkaaksi. Hänen poismenonsa kesken opintojen, vain 28-vuotiaana, hiljensi meidät kaikki. Tomi eli elämäänsä omalla tavallaan, ilman kompromisseja. Hänen persoonallisuutensa rikastutti elämäämme tavalla, jota emme ikinä unohda.