Onko lääkäreitä riittävästi?

Ministeri Huttu-Juntunen asetti 18.12.1996 työryhmän arvioimaan lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen tarvetta. Työryhmän puheenjohtajaksi nimitettiin neuvotteleva virkamies Martti Rissanen (STM) ja muiksi jäseniksi ylilääkäri Jouko Söder (STM), ylitarkastaja Marja-Liisa Niemi (OPM), apulaisjohtaja Antti Marttila (TEO) ja sosiaali- jaterveystoimen päällikkö Tuula Taskula (Suomen Kuntaliitto). Työryhmän sihteereiksi nimitettiin Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Hannu Halila ja ylitarkastaja Eila Lindfors (TEO). Työryhmän tulee saada työnsä valmiiksi 30.4.1997 mennessä. Toimeksiannossa on tehtävänä arvioida lääkärikoulutuksen aloituspaikkatarve sekä erikoislääkärien määräennuste ja koulutustarve vuoteen 2010 saakka.

Yhtenä aikataulua kiirehtivänä tekijänä on juuri voimaantullut työaikalaki, jonka aiheuttamaa lääkärityövoiman lisätarvetta on myös tarkoitus arvioida. Uudesta päivystyksen järjestämistavasta ei ole vielä valmiita konkreettisia suunnitelmia, joten työryhmä joutunee tekemään arvionsa keskeneräisten suunnitelmien perusteella. Tässä on yksi tärkeä lisäperuste sille, että neuvottelut uudesta virkaehtosopimuksesta on saatava käyntiin mahdollisimman nopeasti.

Suomessa on lääkäreitä noin 17 000. Lääkäritiheys Suomessa vastaa pohjoismaista tasoa. Muissa pohjoismaissa terveydenhuollon järjestämistapa on jotakuinkin samankaltainen, joten vertailu näiden maiden kesken on järkevää. Seuraavat luvut ilmaisevat asukasmäärän per työikäinen lääkäri:

Tanska 350 as/lääkäri

Suomi 360 as/lääkäri

Islanti 300 as/lääkäri

Norja 340 as/lääkäri

Ruotsi 330 as/lääkäri

Vuonna 1996 Suomessa lääketieteellisten tiedekuntien sisäänottomäärä oli 362 opiskelijaa, lisäksi ulkomailla opiskelee runsaat 200 suomalaista. Tuoreimmat työttömyysluvut ovat viime marraskuun lopusta, jolloin työvoimatoimistoissa oli työttömiä lääkäreitä 295 ja vastaavasti avoimia työpaikkoja lääkäreille oli ilmoitettu 37. Lääkäreiden työttömyysluvut ovat tulleet alaspäin parin vuoden takaisista määristä (lähes 700). Varsinaisesta lääkäripulasta ei tällä hetkellä voi puhua. Asetettu työryhmä joutuu tekemään myös erikoisalakohtaista tarkastelua.

Työaikalain ylityökatot astuivat voimaan vuoden alusta ja tämä jo aiheuttaa töiden jakamista uudella tavalla. Seuraavaa virkaehtosopimusta laadittaessa on entistä paremmin huomioitava työaikalain vaatimukset ja tämä saattaa lisätä jatkossa muutamilla erikoisaloilla työvoiman tarvetta. Uusia erikoislääkäreitä ei ole saatavissa niin nopealla aikataululla kuin uudenlaiset päivystysjärjestelyt mahdollisesti edellyttävät, joten malttia ja harkintaa tarvitaan.

Tämä ajan suuri ongelma näyttää olevan sairaalalääkärikunnan suuri tyytymättömyys sekä palkkaukseen että laajemminkin työskentelyolosuhteisiinsa. Jo nuorimmissa ikäluokissa näkyy kitkeryys ja lisääntyvä aktiivisuus paeta julkisen sektorin sairaalatyöstä. Tämä on hälyttävä merkki, jonka pitäisi herättää laajaa keskustelua sairaalalaitoksessa ja myös veronmaksajissa eli potilaissa. Palvelujen laadun parantaminen, tehostaminen ja kehittäminen ei onnistu, mikäli erikoissairaanhoidon keskeisin asiantuntijaryhmä on kollektiivisen turhautumisen partaalla. Sisäänottomäärien lisäys ei voi olla "käypä hoito", mikä osa ongelmasta aiheutuu lisääntyvästä maastamuutosta tai siirtymisestä muuhun kuin lääkärintyöhön.

Lääkärikoulutuksen lisääminen vaikuttaa hitaasti ja sillä ei ehditä ratkaista lähivuosien työaikalaista aiheutuvaa muutamien alojen lisääntyvää erikoislääkäritarvetta. Lääkärikoulutus on sekä yhteiskunnalle että opiskelijalle mittava investointi, joten koulutustarpeen arviointi on tehtävä taiten ja viisaasti. Tunnettua on, että ylimääräisiä resursseja ei lääketieteellisillä tiedekunnilla ole. Juuri toteutetut opintouudistukset eivät saa kärsiä liian rajusta koulutusmäärän lisäyksistä. Laatulääkäriä (LL) ei kouluteta massaluennoilla. Lisäksi tehokkaan ja laadukkaan terveydenhuollon järjestämiseen ei riitä lääkäreiden peruskoulutuksen järjestäminen. Erikoislääkärikoulutuksen laadunarvioinnin pilottiprojektit ovat antaneet konkreettista palautetta siitä että kehittämistä on vielä paljon. Yksiviivainen päivystyksessä raataminen tai virassa vanheneminen ei ole erikoistumiskoulutusta. Tämän jälkeen on vielä järjestettävä jatkuva täydennyskoulutus huolella ja kattavasti. Suurimmastakaan lääkärimäärästä ei ole iloa, vaan lähinnä kustannuksia, elleivät peruskoulutuksen laatu sekä jatkokoulutuksen ja koko työuran kattava täydennyskoulutuksen järjestäminen ole kunnossa.

Menestystä työryhmälle, odotamme mielenkiinnolla tuloksia. Lääkäriliiton organisaatiosta löytyvä asiantuntemus ja rekistereissä olevat erikoisalakohtaiset tiedot tulevat olemaan laskentatyöryhmän käytettävissä.