Suorakorvausjärjestelmä tulee? - Olemmeko valmiit?
Potilas saa korvausta käynnistään yksityislääkärillä tai yksityisessä tutkimus- tai hoitolaitoksessa. Potilaalla on oikeus korvaukseen maksamansa sairausvakuutuksen perusteella. Korvauksen suuruus ei ole pysynyt hintakehityksen mukana eikä siis lain edellyttämällä tasolla. Sen suhteellinen osuus lääkärinpalkkiosta ja todellinen merkitys potilaalle ovat vähentyneet. Silti se on tärkeä potilaan valinnanvapautta lisäävä tekijä. Korvauksen potilaalle maksaa Kela - toistaiseksi.
Toukokuussa yleiseen keskusteluun vuodettiin (STM:n?) muistioluonnos, jossa ehdotettiin korvauksen poistamista potilaalta ja rahojen antamista suoraan kunnille. Muutosehdotusta perusteltiin mm. sillä, että korvauksen käsittelykustannukset voivat joskus ylittää varsinaisen korvaussumman. Sairaanhoitovakuutusta puolustaessaan Kela on esittänyt laskelmia, joiden mukaan käsittelykustannukset kuitenkaan eivät ole erityisen suuret; ne vievät 3,5 % paikallistoimistojen kokonaistyöpanoksesta. Tästä työmäärästä ja kustannuserästä Kela kuitenkin haluaisi eroon ja on siirtämässä sitä yksityislääkäreille. Kelan sairaanhoitovakuutuksen kehittämissuunnitelmissa on keskeisellä sijalla "valtakirjamenettelyn kehittäminen ja laajentaminen". Vuonna 1996 Kela maksoi korvausta yhteensä 3,3 miljoonasta yksityislääkärillä käynnistä 1,3 miljoonalle henkilölle, kyse ei siis ole aivan pienen työmäärän siirtämisestä yksityisille palveluntuottajille.
Suorakorvausjärjestelmä - velaksiantomenettely - valtakirjamenettely, kaikki tarkoittavat samaa asiaa. Potilas maksaisi yksityislääkärillä käynnistä tai yksityissektorin tutkimuksista ja hoidoista vain Kelan korvaussumman ylittävän osan ja palvelun tuottaja hakee korvausosan Kelalta. Suorakorvausjärjestelmähän on nykyisin käytössä mm. lähes kaikissa apteekeissa, joista se lienee käytännössäkin tuttu useimmille. Lääkärinpalvelujen osalta on ollut pyrkimys suorakorvausmenettelyyn jo kolmekymmentä vuotta, eli lähes koko järjestelmän olemassaoloajan. Sairausvakuutuskorvauksiahan alettiin maksaa syksyllä 1964.
Vuonna 1984 liiton valtuuskunta on ilmaissut kantansa sairausvakuutuksen suorakorvausmenettelystä hyväksymällä ponnen, jonka mukaan "valtuuskunta edellyttää, ettei liiton hallitus tee sopimusta eikä suositusta lääkäreiden suorakorvausmenetelmään liittymisestä ilman, että asiaa käsitellään valtuuskunnassa ja että se tarvittaessa alistetaan jäsenäänestykseen." Näin varaukselliseen suhtautumiseen on ollut hyvin monia syitä, mutta yhtenä seikkana on ollut pelko joutumisesta ruotsalaismalliseen järjestelmään, jossa yksityislääkäritoiminta on erittäin tiukasti säädelty ja rajoitettu.
Vuoden 1984 jälkeen valtuuskunta ei ole asiaa käsitellyt. Lääkäriliitto on kuitenkin antanut menettelystä useampia lausuntoja, viimeksi vuonna 1993 luonnoksesta sopimukseksi velaksiantomenettelystä ja sairausvakuutuskorvauksen nostamisesta valtakirjalla. Tuokin lausunto oli kielteinen.
Toukokuun loppupuolella, pian valtuuskunnan kevätkokouksen jälkeen, tuli yllättäen liiton hallituksen ja yksityissektorivaliokunnan tietoon, että Kela on jo tehnyt lukuisia sopimuksia valtakirjamenettelystä myös lääkärinpalvelujen osalta ja että Kela valmistelee jälleen runkosopimusta. Neuvottelematta Lääkäriliiton kanssa!
Hallitus käsitteli kokouksessaan 12.6. mahdollisuutta aloittaa neuvottelut Kelan kanssa, jolloin keskustelussa todettiin valtuuskunnan aikaisempi selväsanainen päätös. Keskusteluihin katsottiin olevan mahdollista lähteä, mutta ei ole mahdollista tehdä sopimusta ilman, että asia käsitellään valtuuskunnassa. Hallitus siis päätti, että "liitto osallistuu Kansaneläkelaitoksen kanssa käytävään neuvotteluun sairausvakuutuksen maksamista palveluntuottajalle koskevasta runkosopimuksesta. Neuvotteluissa tulee turvata potilaan oikeus vapaasti valita lääkärinsä ja lääkärien tasavertaiset mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan. Järjestelmään liittymisen tulee olla jokaisen lääkärin osalta vapaaehtoista. Neuvotteluissa tulee lisäksi korostaa sitä, että sairausvakuutuskorvaus on nimenomaan potilaalle tarkoitettu tuki. Kansaneläkelaitoksen tulee korvata palveluntuottajalle tästä menettelystä aiheutuvat kustannukset."
Meidät on asetettu tietyllä tavalla pakkotilanteeseen: sopimuksia on jo tehty, neuvotteluja runkosopimuksesta on liiton ulkopuolella käyty, tosin ne keskeytettiin liiton saatua tiedon asiasta. Perusteluna hallituksen päätökselle on, että mukana ollessa on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa positiivisesti. Liiton keskeisimpiä reunaehtoja aloitettavissa neuvotteluissa ovat siis potilaan oikeus valita lääkärinsä, lääkärien tasavertainen kohtelu, liittymisen vapaaehtoisuus sekä se, että palvelutuottajille siirtyvästä työstä saadaan korvaus.
Runkosopimuksessa sovittaisiin menettelyn yleiset ehdot, jolloin lääkäri voisi liittyä siihen tai olla liittymättä. Eroaminen olisi myös mahdollista. Ulkopuolelle jääviin noudatettaisiin nykyistä menettelyä.
Suorakorvausjärjestelmää on nyt arvioitava uudelleen. Tilanne ympärillämme, koko yhteiskunnassa on viime vuosien aikana oleellisesti muuttunut, eivätkä monet niistä perusteista, joilla sopimusta 1984 vastustettiin, enää välttämättä päde. Voisiko järjestelmässä olla jotakin positiivista? Voisiko se alentaa potilaan kynnystä hakeutua yksityislääkärille? Voidaanko järjestelmä tehdä sellaiseksi, että potilas kaiken aikaa tietää, että kyseessä on nimenomaan hänelle kuuluva vakuutuskorvaus? Silti kyseessä on ammattikuntamme kannalta iso asia, myös periaatteellisesti. Kesän aikana selvitellään tehtyjen sopimusten sisältöä ja niistä kertyneitä kokemuksia. Neuvottelut Kelan kanssa aloitetaan elokuussa yhdessä Lääkärikeskusten yhdistyksen kanssa. Valtuuskunta tulee aikanaan sanomaan mielipiteensä saadusta neuvottelutuloksesta.
Lääkäriliiton hallitus toivoo, että uusien sopimusten tekemisestä pidättäydyttäisiin toistaiseksi. Suorakorvausmenettelyssä on kyse paitsi tärkeistä periaatteellisista kysymyksistä myös selkeästi ammattikuntamme edunvalvonnasta, jossa yhtenäisyys on voimaa.
