Masennus ja fyysiset sairaudet myös lääkäreillä tavallisia itsemurhan riskitekijöitä

Rekisteritiedot suomalaisten itsemurhan tehneiden lääkärien terveydestä osoittavat, että heillä on ollut samoja terveysongelmia kuin muillakin itsemurhan tehneillä ihmisillä. Masennus ja fyysiset sairaudet, yhdessä tai erikseen, ovat tavallisia diagnooseja. Myöskään lääkärien masennusta ei ole riittävästi hoidettu, joskin hoidoista on vain niukalti tietoa. Lääkeaineilla, jotka ovat lääkärille helposti saatavilla, näyttää olevan merkitystä lääkärien itsemurhissa sekä itsehoidon välineinä, riippuvuuden aiheuttajina että itsemurhavälineinä. Vakavilla fyysisillä sairauksilla on oma erityinen merkityksensä, etenkin iäkkäille lääkäreille.

Suomessa itsemurhakuolleisuus on suuri (1), ja niin on myös lääkärien itsemurhariski, joskaan se ei ole pelkästään suomalainen ilmiö; samanlaisia tuloksia on saatu myös Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Englannista ja Yhdysvalloista (2-8).

Useissa valikoimattomiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on osoitettu, että noin puolella itsemurhan tehneistä on vakava masennustila ja että useimmilla on masennuksen lisäksi muita mielenterveyden häiriöitä tai fyysisiä sairauksia (9). Lisäksi on osoitettu, että vain pieni osa masentuneista on saanut asianmukaista hoitoa (10). Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan itsemurhan tehneistä vakavaa masennusta sairastaneista vain 3 % oli saanut masennuslääkettä määritellyllä terapeuttisella annoksella ja 7 % viikoittaista psykoterapiaa (11).

Tiedot suomalaisten itsemurhan tehneiden lääkärien terveysongelmista perustuvat lähinnä rekisteritietoihin diagnoositasolla. Seuraavassa esitellään karkeita tietoja itsemurhaan päätyneiden suomalaisten lääkärien terveysongelmista sekä joitakin tapausesimerkkejä.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Kaikki lääkärien itsemurhat Suomessa vuosina 1986-93 poimittiin oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyrekisteristä ammattinimikkeen perusteella. Syntymä- ja kuolinajan perusteella Tilastokeskuksesta hankittiin kuolintodistus, josta vainaja pystyttiin identifioimaan ja näin tarkistamaan Suomen Lääkäriliitosta ammatin oikeellisuus ja erikoisala. Stakesin ylläpitämästä sairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä hankittiin tiedot sairaalahoidoista ja diagnooseista. Tarkastelu rajattiin itsemurhaa edeltäneeseen vuoteen. Poistoilmoitusrekisterin kattavuus ja osuvuus on osoitettu hyväksi, lukuun ottamatta onnettomuuksia, joista 5 % puuttuu rekisteristä (12,13).

Lisäksi selvitettiin tapaus-verrokkiasetelmalla, onko viranomaisen (Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, aik. lääkintöhallitus) valvonnassa olevilla lääkäreillä suurempi itsemurhariski kuin muilla lääkäreillä (tarkempi selvitys asetelmasta, aineistosta ja menetelmistä julkaistaan muualla, 14). Näistä tapauksista joitakin kuvaillaan seuraavassa kappaleessa.

TULOKSET

Vuosina 1986-93 suomalaisia lääkäreitä kuoli oman käden kautta 51, heistä 35 miehiä ja 16 naisia. Puolet mieslääkäreistä ei ollut ollut kertaakaan sairaalahoidossa itsemurhaa edeltäneen vuoden aikana, mutta naislääkäreistä enemmistöllä (12 naislääkäriä) oli sairaalahoitoja tuona aikana. Vain pienellä osalla oli pelkästään mielenterveyden häiriöiden diagnooseja, sen sijaan enemmistöllä oli fyysisten sairauksien diagnooseja.

Raportoidun masennuksen esiintyvyys oli naislääkäreillä suurempi kuin mieslääkäreillä. Vain pieni osa masennusdiagnoosin saaneista oli ollut masennuksen vuoksi sairaalahoidossa (taulukko 1). Itsemurhaan vaikuttaneista tekijöistä masennus oli tavallisin mutta lääkäreillä myös lääkkeet (taulukko 2).

Rekisteritiedot eivät mahdollista hoitojen sisältöjen tarkempaa selvittelyä.

Valvonnassa olleilla lääkäreillä oli merkitsevästi suurempi itsemurhariski kuin muilla lääkäreillä; tämä koskee erityisesti naislääkäreitä. Valvonnan syy oli tavallisesti lääkkeiden väärinkäyttö. Valvonnassa olleilla lääkäreillä oli myös masentuneisuutta, muita mielenterveyden häiriöitä, vakavia fyysisiä sairauksia ja ihmissuhdeongelmia. Useimmiten nämä lääkärit selvisivät hyvin ammatissaan henkilökohtaisista vaikeuksistaan huolimatta tai olivat jo työelämän ulkopuolella.

Tapaus 1. 40-vuotias erikoislääkäri joutui lääkintöhallituksen valvontaan kirjoitettuaan runsaasti PKV-lääkemääräyksiä omalle nimelleen. Selvittelyissä ilmeni, että tällä mieslääkärillä oli lääkeaineriippuvuuden lisäksi kriisejä yksityiselämässään, ja hän sairastui vakavaan masennukseen. Tämän vuoksi hän oli kerran sairaalahoidossa ja masennuksen hellitettyä hän kävi yksityisessä psykoterapiassa. Lääkintöhallitus päätyi selvittelyissään siihen, että lääkärin ammatinharjoittamiskyky oli heikentynyt siinä määrin, että ammatinharjoittamisoikeus poistettiin väliaikaisesti. Lääkärillä oli ollut kolme aikaisempaa itsemurhayritystä ennen itsemurhaa.

Tapaus 2. Lääkintöhallitus selvitti 60-vuotiaan naispuolisen erikoislääkärin ammatinharjoittamiskykyä niin ikään runsaiden PKV-lääkemääräysten vuoksi. Lääkäri oli kärsinyt erilaisista ruumiillisista oireista "aina", iän myötä yhä enemmän. Hänellä oli niveloireita, infektiotaipumusta, epileptisiä kohtauksia, LED-diagnoosi tehty vastikään. Rintakipuja ja muita kipuja oli runsaasti, mutta niille ei löydetty somaattista etiologiaa. Myös psykiatria konsultoitiin useamman kerran. Kipujen lievittämiseksi lääkäri oli kertomansa mukaan käyttänyt vahvoja kipulääkkeitä, joita varten hän kirjoitti lääkemääräyksiä itselleen. Hänellä oli ennen itsemurhaa paljon sairaalahoitoja, myös lääkevieroituksen vuoksi. Lääkäri oli ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä jo vuosia. Lääkintöhallituksen selvityksessä ei tullut esille aihetta seuraamuksiin.

POHDINTA

Tutkimuksessa käytettiin poistoilmoitusrekisteriä mielenterveyden häiriöiden ja fyysisten sairauksien esiintyvyyden arvioimisessa ja lisäksi lääkintöhallituksen asiakirjoja valvonnassa olevista lääkäreistä. Pelkät rekisteritiedot eivät kuitenkaan välttämättä kerro koko totuutta, vaan ne voivat edustaa vain jäävuoren huippua, vakavimpia ja "selviä" tapauksia. Lisäksi diagnoosien validisuus voidaan kyseenalaistaa. Myös lukumäärien pienuus lisää satunnaisvirheen mahdollisuutta, jota tässä kirjoituksessa ei ole arvioitu tilastollisin menetelmin.

Näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset itsemurhan tehneet lääkärit ovat monessa suhteessa samanlaisia kuin muutkin itsemurhan tehneet henkilöt, ainakin raportoidun masennuksen ja sairaalahoitojen suhteen (15). Lääkärit olivat usein olleet masentuneita, erityisesti naislääkärit, eikä heidän masennustaan välttämättä ollut asianmukaisesti hoidettu. Naislääkäreillä oli enemmän sairaalahoitoja kuin mieslääkäreillä.

On viitteitä siitä, että alkoholismin ja lääkeriippuvuuden esiintyvyys on lääkäreillä suurempaa kuin muissa ammattiryhmissä, ja tämä voi osaltaan selittää suurta itsemurhariskiä (16). Tämän tutkimuksen tulokset tukivat tätä väitettä, ja lisäksi lääkärit käyttivät barbituraatteja itsemurhavälineenä, mikä voi kuvata kuoleman intention voimakkuutta (15).

Welner ja kumppanit (17) havaitsivat tutkimuksessaan, että mielialahäiriöt olivat naislääkäreillä huomattavasti yleisempiä kuin muilla korkeasti koulutetuilla naisilla. Masennus oli myös tavallisempaa naispsykiatreilla kuin muilla naiserikoislääkäreillä. Yleisesti on väitetty, että masennuksen esiintyvyys on suurempi ylemmissä sosiaaliluokissa kuin alemmissa sosiaaliluokissa (18) ja että ylempiin sosiaalisiin asemiin valikoituu henkilöitä, joilla on sekä masennukselle että itsemurhalle altistavia ominaisuuksia (19).

On väitetty, että lääkeaineiden saatavuus ja tieto niiden käyttämisestä on erityinen lääkärin ammattiin liittyvä itsemurhan riskitekijä. Wassermanin (20) mukaan lääkeaineiden saatavuus mahdollistaa sen, että lääkäreillä on käytettävinään varmoja itsemurhamenetelmiä ja että tämän vuoksi lääkäreillä on vähemmän kuolemaan johtavia itsemurhayrityksiä kuin muilla henkilöillä. Tietojeni mukaan tutkimusta lääkärien itsemurhayrityksistä ei ole toistaiseksi tehty.

Yksi mahdollinen selitys lääkärien suurelle itsemurhakuolleisuudelle on esitetty äskettäin julkaistussa väitöskirjassa (21). Väitöskirjan yksi osajulkaisu käsitteli seitsemää itsemurhan tehnyttä lääkäriä, joista oli käytettävissä psykologinen obduktiotieto (22). Sen mukaan itsemurhan tehneille lääkäreille ammatilla ja työssä selviytymisellä oli suuri merkitys. Keskeisenä sisäisenä voimavarana näillä lääkäreillä oli itsemääräämisen tunne, jota erilaiset vakavat sairaudet horjuttivat. Itsemurha oli joillekin lääkäreille viimeinen keino säilyttää autonomia ja halu päättää myös oman kuolemansa ajankohta. Näissä tapauksissa tuli esiin myös se, että lääkärit turvautuivat herkästi itsehoitoon tai "hoidattivat" itseään tutuilla lääkäreillä tai joissakin tapauksissa jopa perheenjäsenillä, jotka myös olivat lääkäreitä. Valvonnassa olevilla lääkäreillä ongelmat olivat vakavia ja tästä syystä he olivat useimmiten hoidon piirissä. Luottamuslääkärijärjestelmä voi tarjota lääkäreille mahdollisuuden toimivaan hoitosuhteeseen.

KIRJALLISUUTTA