Kilpailuta työnantajia
Lääkärien ammatillinen itsetunto on yleensä hyvä. Vankka peruskoulutuspohja, pitkä erikoistuminen ja jatkuva täydennyskoulutus antavat varmuutta ja itseluottamusta, jota tarvitsemme potilastyössä. Osaamme perustella tutkimussuunnitelman, diagnoosin ja hoitovalinnan. Tarvittaessa olemme valmiita kovaankin kädenvääntöön puolustaessamme valittua hoitolinjaa tahi potilaan etua. Kuoleman ja kärsimyksen edessä sopii olla nöyrä, mutta ammattitaito on hyvä ja se mitä ei tiedetä, siitä otetaan selvää. Sellaiseen lääkäriin voi turvautua luottavaisin mielin.
Vaan mitä tapahtuu, kun valkoinen takki riisutaan. Tieto omasta osaamisesta ei katoa, mutta valitettavan usein nousee pintaan kummallinen alamaisuus, kiitollisuus virasta ja mahdollisuudesta tehdä tätä kutsumustyötä. Merkillinen ristiriita on siinä, että toisaalta kollega ei ole laisinkaan tyytyväinen palkkaansa, mutta on kuitenkin valmis vastaanottamaan viran sopimuksen alimman mahdollisen palkkatason mukaisesti. Viranhoidon aloittamisen jälkeen palkkaluokka pysyykin sitten betonissa näiden kuntatalouden säästöjen aikakaudella. Miksipä työnantaja enempää maksaisikaan, kun kerran halvalla tunnollista väkeä löytyy.
Uuden työpaikan luottamusmies on henkilö, johon tulisi ehdottomasti olla yhteydessä jo viranhakua suunnitellessa. Tällöin saa käsityksen työpaikan palkkatasosta ja monesta muustakin kiinnostavasta seikasta, jotka eivät välttämättä ilmene viranhakuilmoituksesta. Jos haettavan työmaan palkkataso tuntuu alakanttiin asettuneelta, niin ei suinkaan tarvitse solidaarisuussyistä asettaa omaa palkkavaatimustansa sen mukaisesti. Mikäli uusi viranhaltija saa pyynnöstään hiukan parempaa palkkaa, niin siinäpä on luottamusmiehelle hyvä peruste vaatia entisille, päteville viranhaltijoille korotuksia paikallisneuvotteluissa. Kollegiaalisuus ei tarkoita sitä, että kaikille maksetaan tasaisen kurjasti. Suomalaiskansallinen kateuden periaate johtaa ainoastaan minimipalkkatasoon. Tämä sopinee työnantajalle mainiosti. Mikään ei estä kuitenkaan asettamasta hyvän miehen tai hyvän naisen lisää viran vastaanottamisen ehdoksi. Markkinataloutta eli kysynnän ja tarjonnan lakeja sopii testata julkisellakin sektorilla. Kilpailutetaanhan sairaalan rakennusurakat, miksi ei siis avainasemassa oleva lääkärikunta omaa työtänsä ja asiantuntemustaan. Pois siis turha vaatimattomuus omaa ammattiosaamista hinnoitellessa. Vaikka virkaan olisi useitakin hakijoita, voi kohtuullinen palkkavaatimus mieluumminkin korostaa ammattilaisen arvoa ja pätevyyttä. Pidemmän päälle ei halvalla voi saada parasta laatua, julkisen viran täytyy pystyä edes hiukan kilpailemaan avoimen sektorin työehtojen kanssa. Tähän mennessä kilpailu on ollut lähinnä negatiivista huutokauppaa, koska tulijoita virkoihin on ollut. Jotenkin tuntuu siltä, että legendaarinen Viipurin volontäärien henki on yhdessä kansallisen vaatimattomuuden kanssa johtanut myös vaatimattomaan palkkatasoon koko lääkärisopimuksessa ja myös yksilön palkkauksessa.
Nykyinen virkaehtosopimus antaa mahdollisuudet palkanlisiin entisin termein ilmaistuna ylimmillään 9 palkkaluokkaa sen alimman viran sijoituspalkkaluokan yli. Tämä merkitsee noin 50 %:n korotusta peruspalkan päälle. 90-luvun säästökautena vain näiden harkinnanvaraisten elementtien käyttö on jäänyt minimiin. Palkkaa voi ja on sopivaa pyytää myös lisää. Yksityissektorilla palkansaaja hakee uuden työpaikan ja ilmoittaa sitten työmaalla olevansa lähdössä, ellei palkka nouse. Hyvää ammattilaista tuskin päästetään muualle.
Erityisosaamisen ja pätevyyden lisääntyessä on syytä myös keskustella palkkatasosta, samoin tehtävien ja vastuiden kasvamisen myötä. Me lääkärit olemme joskus lapsellisen imarreltuja lisätehtävistä ja esimiehen kehuista. Kehuilla ja kiitoksella ei kissakaan elä. Liian harvoin kehtaamme kysyä, mitä uudesta vastuualueesta tai tulosvastuusta näkyy omassa palkkapussissa. Eli mitään lisäprojektia ei pidä aloittaa, ennen kuin on sovittu myös siitä tulevasta palkanlisästä.
No niin, tämä pohdinta ei tarkoita tosiaankaan sitä, että kollektiivinen, liiton edunvalvonta olisi korvattavissa tai paikattavissa yksilön toiminnalla. Onpahan vain hyvä muistaa, että tarvitaan myös paikallistason ja henkilökohtaistakin edunvalvontaa. Lääkärisopimusta on tarkoitus kehittää ja siihen tarvitaan valtakunnallista järjestötoimintaa. Sopimuksia pitää vain tarkastella minimisopimuksina, joka on lähtökohta henkilökohtaiselle ansiokehitykselle. Työnantaja tuskin tulee palkankorotuksia spontaanisti tarjoamaan, niitä on osattava ja kehdattava pyytää, niin yksilöinä kun ammattikuntana.
