Lehti 26: Liitto toi­mii 26/1997 vsk 52 s. 2997

Laatulääkäreitä

Kati Myllymäki

Lääkäriliiton asettama keuhkotautien erikoislääkärikoulutusta arvioiva työryhmä on saanut työnsä päätökseen. Pilottitutkimuksina on tähän mennessä arvioitu myös korva-, nenä ja kurkkutautien spesialistikoulutusta ja neurologian raportti on käsittelyssä. Tavoitteena on saada käynnistetyksi koko erikoislääkärikoulutuksen järjestelmällinen ja jatkuva evaluointi. Saadut tulokset ovat olleet osin odotetun kaltaisia. Ulkoiseen koulutukseen pääsemisessä ja sen rahoituksessa on pulmia. Henkilökohtaista ohjaajaa ei erikoistujalle useinkaan ole nimetty. Arkityö on niin kiireistä, että liukuhihnamainen tahti ei salli konsultaatioita tai kirjastossa pistäytymistä poliklinikalta, ja tietopalveluissakin on suuria puutteita. Kaiken kaikkiaan ongelmista huolimatta suomalainen erikoislääkärikoulutus on varsin tasokasta, kattavaa ja hyvin organisoitua eikä suuria eroja koulutusyksiköiden välillä ole. Kansainvälisissä kokouksissa ja ulkomaisilla työkomennuksilla suomalainen erikoislääkäri pärjää hyvin.

Erikoislääkäri ei kuitenkaan ole tentin jälkeen "valmis" vaan opiskelu jatkuu. Kuten väitöskirjan sanotaan olevan ajokortti tiedemaailmaan, niin spesialistinkin opintie jatkuu. Jatkuvan, elämänikäisen kouluttautumisen periaate on jo aiemminkin kuulunut osaksi hyvää lääkärintyötä ja opintouudistusten myötä tämä näkemys on edelleenkin painottunut.

Tutkimustyö ja opiskelu kuuluvat lääkärin identiteettiin, valitettavasti ei kuitenkaan kaikkien yhteisöjen sisäiseen kulttuuriin. EVO-pisteitä ja rahoja sekä kunniaa mainostetaan mielellään vuosikertomuksissa, eikä niinkään budjetissa. Lama ja säästöt ovat puraisseet jo ennestäänkin vaihtelevan tasoisiin tietopalveluihin, kirjastoihin ja koulutusmäärärahoihin. Tällaiset puutteet ja väärät säästöt huolestuttavat ja johtavat eriarvoisuuteen työyksiköiden välillä.

Onko siis ihme, jos eri sairaanhoitopiirien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia hoitokäytännöissä. Diagnostiikan ja hoidon prosessien yhtenäistäminen ja seuraaminen sekä jatkuva laadun arviointi tulisi saada aikaiseksi omaehtoisen aktiivisuuden ja sitoutumisen kautta. Keskushallinnon, Kela:n tai STAKES:in kautta käskyttämällä ohjaus on hidasta, byrokraattista eikä välttämättä niin tehokasta. Valtakunnallista tutkimus- ja selvitystyötä toki tarvitaan, mutta se ei kovin helposti johda muutoksiin kenttätyössä. Eikä kai teollisuudessakaan semmoinen firma kauan selviä, joka unohtaa laatutyön ja tuotekehityksen, henkilökunnan koulutuksesta puhumattakaan.

Lue myös

Uudelleen käyttöön otetussa lääkärinvalassa on velvoite lääkärille itselleen sitoutua tutkittuun tietoon ja kokemukseen. Oma etiikka ja velvollisuudentunto sekä oma lompakko ovat useimpien lääkärien täydennyskoulutuksen selkäranka. Työnantajan tulee omalta osaltaan tukea jatkuvaa kouluttautumista ja laatutyötä niin työaikaa, tietopalveluita kuin myös markkoja resurssoimalla. Tylsillä työkaluilla tai vanhoilla opeilla ei tulosta tehdä millään alalla. Vanhentunut, epäkurantti tai tehoton terveydenhuolto on verovarojen suurta haaskausta. Kansainvälisessä kehityksessä ei peesailemalla pärjätä.

Norjalaisessa terveydenhuollossa on työnantaja jo vuosia osoittanut valtakunnallisilla sopimuksilla systemaattisesti varoja täydennyskoulutukseen. Tätä saattaisi olla syytä tutkia myös Suomessa. Julkisyhteisöjen säästöt ovat yleensä yhden budjettivuoden tähtäimellä tehtyjä eikä koulutuksen tai tietopalvelujen supistamisen merkitystä tulokseen oikein hahmoteta.

Maailmankuulu näyttöön perustuvan lääketieteen guru David L. Sackett vertaa valmistuneen lääkärin medisiinisiä taitoja akkuun, joka alkaa välittömästi purkautua tutkinnon jälkeen. Mikäli akkua ei ladata välillä, tapahtuu kliinisten tietojen ja taitojen vähittäinen rapistuminen ja vanhentuminen. Kukapa meistä haluaisi tulevaisuudessa tulla hoidetuksi oman valmistumisvuotensa oppien mukaisesti.

Ja lopuksi: laadukkaasta työstä on saatava laadukas palkka.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030