Pohjoismaista vuoropuhelua lääkärin etiikasta
Suomen Lääkäriliitto isännöi lokakuun alussa Pohjoismaiden lääkäriliittojen etiikkaseminaaria, jossa liittojen eettisten kysymysten valiokunnat perinteisesti vaihtoivat kuulumisia ja keskustelivat ajankohtaisista lääkärin etiikan kysymyksistä. Seminaareja on järjestetty kahden vuoden välein 1980-luvun alusta lähtien. Tällä kertaa aiheena olivat mm. kansalliset tutkimuseettiset komiteat, huumeiden käyttäjien hoito ja geneettinen seulonta.
Ruotsin lääkäriliiton edustajat nostivat esiin kysymyksen etiikasta lääkärin erilaisissa ammattirooleissa. Kysymys on ollut Ruotsissa viime aikoina ajankohtainen, kun joukko johtavissa asemissa toimivia lääkäreitä on esittänyt huolensa hoidon laadun huononemisesta terveydenhuollon budjettileikkauksien takia. Työnantajataho on ilmaissut pitävänsä tällaista mielipiteenilmaisua epälojaalina johtavilta lääkäreiltä. Lääkärien ilmaisunvapautta tällaisissa tilanteissa käsiteltiin myös Pohjoismaiden lääkärilehtien tapaamisessa loppukesästä, ja siellä annettu lehtien yhteinen julkilausuma tukee lääkärien osallistumista yhteiskuntakriittiseen keskusteluun. (Julkilausuma esiteltiin pääkirjoituksessa Suomen Lääkärilehdessä 26/97.)
Ruotsalaiset totesivat, että hoidon vaarantuminen on katsottava tilanteeksi, jossa johtavassa asemassa toimivalla lääkärillä on suorastaan eettinen velvollisuus tuoda asia esiin.
Seminaarissa Ruotsin lääkäriliiton etik- och förtroenderådetin puheenjohtaja Johan Carlsson pohti laajemminkin lääkärin etiikkaa pulmallisissa kaksoisroolitilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi vankilalääkärin ja vakuutuslääkärin tehtävät, joissa lääkäri toimii viranomaistahon tai yrityksen lääketieteellisenä asiantuntijana. Työterveyshuollossa toimivan lääkärin asemasta on laadittu erillisiä suosituksia. Suhteesta sairausvakuutusjärjestelmiin esitetään periaatteita mm. WMA:n julkilausumassa (New York 1963, Venetsia 1983).
Carlssonin kysymykseen, onko lääkärin etiikka kaikille lääkäreille sama, seminaarin keskustelussa vastaus oli kyllä, joskin lääkärin erilaisissa rooleissa painottuvat eri asiat. Sen arvioiminen, milloin lääkäri luopuu potilaan edusmiehen asemasta ja asettuu esimerkiksi yhteiskunnalle vastuulliseksi, voi olla vaikeaa. Toinen mielenkiintoinen pohdinnan aihe oli, ovatko kaikki lääkärit lääkäreitä vai onko esimerkiksi sairausvakuutuksen asiantuntijalääkäri lääketieteen koulutuksen saanut virkamies. Kuitenkin lääkärin identiteetti säilyy ja nostetaan julkisuudessakin esille lääkärin toimiessa aivan toisenlaisissa työtehtävissä - vaikkapa Norjan pääministerinä, kuten Gro Harlem Brundtland aikanaan.
