Lääketiede kiinnostaa mediaa
Tutkijoiden tulisi nykyistä rohkeammin tarjota julkiselle sanalla tietoja tutkimuksistaan, todettiin Lääkäriliiton yhteistyössä Helsingin yliopiston, Duodecimin ja Fennomedin kanssa järjestämällä "Lääketieteellinen tieto mediassa" -kurssilla 24.10.97. Lääketiede kiinnostaa suurta yleisöä, joten tämän tyyppisille uutisille, artikkeleille ja ohjelmille on runsaasti kysyntää. Yhteistyötä toimittajien kanssa oli opiskelemassa suuri joukko lääkäritutkijoita.
Vaikka tieteen popularisointi on tärkeää, varoitti prof. Matti J. Tikkanen Helsingin yliopistosta tutkijoita tarjoamasta tuloksiaan julkisuuteen ennen kuin ne ovat läpäisseet vertaisarvioinnin. Hän piti huolestuttavana sitä, että kommunikaatiokykyinen tutkija saa helposti huomiota tiedotusvälineissä riippumatta siitä, ovatko tulokset tieteellisesti päteviä vai eivät.
Virheellisenä menettelynä Tikkanen piti esimerkiksi todistusaineiston valikoivaa siteerausta omien teorioiden tukemiseksi tai huonon tutkimussuunnitelman pohjalta saatujen tulosten julkistamista. Toimittajalla ei useinkaan ole riittäviä edellytyksiä tarkistaa, onko tutkimuksessa noudatettu tieteellisen työn pelisääntöjä. Toimittaja saattaa luottaa liikaa itsevarmaan tutkijaan ja tuloksena voi olla turhaa toivoa tai hätää aiheuttava sensaatiouutinen.
Lääketieteen toimittaja Marjut Lindberg Helsingin Sanomista vakuutti, että toimittajilla on keinonsa tarkistaa tulosten luotettavuus, vaikka niitä ei olisi vielä esitetty missään tieteellisessä julkaisussa. Vastuuntuntoinen toimittaja ottaa yhteyttä alan arvostettuihin tutkijoihin ja kysyy heidän kantaansa uusiin tuloksiin. Lindbergin mukaan on moni mehevä juttu jätetty tekemättä sen vuoksi, että alan auktoriteetit ovat suhtautuneet tarjottuun tietoon epäillen.
Hän kertoi toimittajien mielellään ottavan tutkijoilta vastaan vinkkejä uusista tutkimustuloksista ja että esimerkiksi väitöskirjojen referaatit luetaan mielenkiinnolla toimituksessa. Joskus niiden kieliasu on kuitenkin niin vaikea, ettei edes lääketieteeseen perehtynyt toimittaja saa siitä selvää. Silloin tulosten popularisointi tavallisille lehden lukijoille on toivotonta.
Seminaarissa esitettiin, että lääketiedettä koskevissa tiedotteissa tulisi mahdollisimman pitkälle käyttää selvää suomen kieltä, jotta tulosten uutisoiminen olisi helppoa. Vaikka kaikille käsitteille ei olisi vakiintuneita suomenkielisiä vastineita, voi tutkija käyttää omaa mielikuvitustaan löytääkseen niille kuvaavia, lukijan kannalta ymmärrettäviä nimityksiä. Toimittajat ovat myös kiitollisia vinkeistä, miten tuloksia voitaisiin visuaalisesti havainnollistaa ja elävöittää lehdessä.
Tutkijalla on yleensä tilaisuus tarkistaa ennalta artikkelin sisältö, sillä virheellisten tai väärin ymmärrettyjen tietojen julkaiseminen ei ole kenenkään etu. Toimittajan kauhuna ovat kuitenkin "konditionaalikikkailijat" ja "potentiaalipelleilijät", jotka pyrkivät vesittämään koko jutun lisäämällä siihen loputtomasti ehtoja ja varauksia. Lindbergillä oli huonoja kokemuksia myös "synonyymisankareista", jotka haluavat vain muotoilla toisin toimittajan kirjoittaman tekstin korjaamatta asiasisältöä mitenkään.
Toimituspäällikkö Armi Kyynäräinen TV-1:n ajankohtaistoimituksesta kuvasi television ihannehaastateltavaa seuraavasti: sujuvasainen, hyvä tiivistäjä ja persoonallinen puhuja, joka ei kammoa TV-studion teknisiä välineitä. Hän osaa pelkistää ja yksinkertaistaa sanomansa suurelle yleisölle ja ottaa huomioon sen, minkälaisesta ohjelmasta on kyse.
Kyynäräinen kehotti TV-haastatteluun valmistautuvaa tutkijaa ennalta miettimään, miten ilmaista keskeinen sanomansa muutamalla lauseella. Esimerkiksi uutislähetykseen mahtuu haastattelusta yleensä vain pieni osa ja ellei siitä löydy selkeää viestiä, voi kuvaruutuun tulla ainakin tutkijan itsensä mielestä täysin tyhjänpäiväinen pätkä.
