Järki voitti - muuntokoulutus ei toteutunut!
Väistyvän hallituksen opetusministeri kävi tiukan kamppailun saadakseen runnottua läpi terveydenhoitajien, fysioterapeuttien, toimintaterapeuttien, kätilöiden ja sairaanhoitajien pikakoulutuksen lääkäreiksi 3-4 vuodessa. Kuten tunnettua, tässä ei onnistuttu. Pikakoulutuksen tilalle tuli kiintiökoulutus, jonka suunnittelu ja rahoitus ovat täysin auki. Varmaa on vain se, että mikäli tämä uusi kiintiökoulutus Satakunnassa alkaa, niin kiire on valtava ja se tuskin voi olla vaikuttamatta työn jälkeen jatkossakaan.
Muuntokoulutusta puoltavat argumentit olivat sangen erikoisia ja ne on kuultu niin moneen kertaan, että niitä on tässä yhteydessä turha toistaa. Samoin on kuultu muuntokoulutuksen vasta-argumentit, eikä niitäkään ole syytä tässä listata. Tärkeämpää onkin itse prosessi. Onko tässä jotain opittavaa tulevaisuuden varalle vai halutaanko virheistä edes oppia?
Opetusministeriöllä on paljon painostusvaltaa rahoittamiinsa yliopistoihin. Se tuli huolestuttavan hyvin ilmi tässäkin farssissa. Alun perin muuntokoulutus oli tarkoitus aloittaa Kuopion ja Oulun yliopistoissa. Opetusministeri kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 15.6.2002 seuraavasti: Koulutukseen todennäköisesti hakeutuisi hoitajia juuri pahimmilta lääkäripula-alueilta Pohjois- ja Itä-Suomesta. Heidän jäämisensä kotiseudulleen lienee todennäköistä myös valmistumisen jälkeen. Kuten tunnettua, eivät Kuopion ja Oulun yliopistot taipuneet ministerin toiveisiin muuntokoulutuksen aloittamisesta. Siten tämä muuntokoulutuksen ydintavoite vesittyi täysin.
Samoin on vesittynyt idea nopeammasta koulutuksesta. Tavoitteena oli siis lähes puolet nopeampi lääkärikoulutus kuin nykyisessä mallissa. Lopputulos ei ole edes kompromissi, vaan käytännössä nykyinen malli, sillä ainakin Oulussa ja Kuopiossa on jo nykyisin mahdollista valmistua lääkäriksi 5,5 vuodessa, joka lienee minimiaika tulevassa Satakunnan koulutuksessakin. Lisäksi pitää tietysti ottaa huomioon vielä noin 4 vuoden hoitajakoulutus lukion jälkeen sekä edellytetty kolmen vuoden työkokemus, jolloin lääkäriksi valmistutaankin suorastaan etanan vauhdilla! Lopputuloksena onkin kuudes tiedekunta, jonka resurssointi ja koulutusohjelman suunnittelu eivät ole vielä edes alkaneet, vaikka opetuksen pitäisi käynnistyä ensi syksynä! Lääkärikoulutuksesta väitelleenä olen tyrmistynyt, pettynyt ja loukkaantunutkin näin onnettomasta tiede- ja koulutuspolitiikan rimanalituksesta kotimaassani.
Se on jo nyt selvää, että uudesta kiintiökoulutuksesta ei tule kunnallisen lääkärivajeen pelastajaa. Näin pienimuotoisena, mutta kalliina näpertelynä se ei toisaalta aiheuta myöskään hoitajapulaa, mikä on sinänsä positiivista. Kaikki muu tässä prosessissa onkin sysimustaa ja suorastaan hävettävää. Opetusministeri totesi MediUutisten haastattelussa 13.6.2002 seuraavaa: Potilaat kritisoivat, etteivät tule oikein kohdatuiksi. Hoitajien vahvuus on, että he osaavat kuunnella, uskaltavat koskettaa ja laittaa itsensä alttiiksi. Ehkä tässä nyt pelätään, että hoitajista tulee meille turhan hyviä lääkäreitä. Voi hyvänen aika! Ei tässä sitä pelätty, vaan sitä, että pikavauhdilla koulutetaan puolivillaisia lääkäreitä ja rikotaan räikeästi opiskelijoiden tasa-arvoisuussääntöjä. Vain pikavauhti näyttää jääneen pois nykyisistä suunnitelmista eli pelot olivat oikeutettuja.
Voittajia tässä farssissa ei ole. Tämän tulee aika näyttämään, mutta tuolloin sitä tuskin on kukaan halukas muistelemaan. Silloin on jo muut metkut mielessä. Näin tämä politiikka toimii ja tuskin se äänestämälläkään kovin suuresti muuttui.
