Pikkutyttönä siivouspäivänä oman tehtävälistan ripeä suorittaminen ei johtanut siihen, että minut olisi vapautettu Tarzanin ja tämän rokonarpisen arkkivihollisen Alexis Paulvitchin välisten kamppailujen pariin kirjankansien väliin.

Ala-asteella koko matikankirjan tehtävien tekeminen ensimmäisellä kouluviikolla johti järjettömään lisätyöhön, kun kaikki vastaukset piti kumittaa pois. Energian siirtäminen kahden ylemmän luokan laiskempien poikien tehtävien tekemiseen karkkipalkalla oli sen sijaan ihan onnistunut liike.

Yläasteella ryhmätyössä isomman roolin ottamista ei palkittu seuraavalla kerralla, eikä sillä saanut edes välitunnilla kavereita.

Yliopistossa väitöskirjan ja ravintolatyön yhdistäminen opintoihin ja äitiyteen tarkoittaa noin viiden vuoden muistiaukkoa ajanjaksolta, jonka olen sittemmin kuullut olevan elämän parasta aikaa.

Työelämässä lääkärinä oman – ja joskus muidenkin – työn järjestäminen mahdollisimman tehokkaaksi ei koskaan tarkoittanut lyhyempää päivää tai lyhyempää työlistaa. Ainoastaan säännönmukaisesti enemmän töitä.

Irvileuat ja viisas kollegani Juuso kertovat, että jos on ahkera ja viisas, ei ole kunnalla töissä. Jos taas on kunnalla töissä ja viisas, ei ole ahkera. Minä olen päätynyt, no anekdoottia hieman laajentaen, julkiselle töihin enkä ole oppinut olemaan laiska.

Siinä pisteessä

Hyvinvointialueiden ohjauksessa on nyt tultu pisteeseen, jossa myös ohjausta tehdään ahkerasti. Koska sitä ei kuitenkaan tehdä erityisen viisaasti, lopputuloksena eivät taida olla miljardisäästöt eivätkä yhdenvertaiset, oikea-aikaiset ja vaikuttavat palvelut.

Sen sijaan sinnikkäästi yritetään oikaista monimutkaisten kokonaisuuksien ja vaikutusarviointien ohi: ehdotetaan indeksijäädytyksiä järjestelmään, jossa ei ole verotusoikeuden kaltaista sisäänrakennettua säätömahdollisuutta, ajetaan aluejakomallia erikoissairaanhoitoperusteisesti ja tarkastellaan vaikuttavuutta yksilökohtaisina episodeina järjestelmätason vaikuttavuuden sijaan.

Yksi räikeimmistä esimerkeistä on arviointimenettely.

Arviointimenettelyn lähtökohtana on rahoituslain mukaan määräytyvä rahoitus, ja prosessikuvauksessa on erikseen painotettu, ettei menettelyssä arvioida alueen rahoituksen riittävyyttä – ainoastaan keinoja, joilla annetun rahoituksen pitäisi riittää. Rätingit on meillä aina osattu laskea. Lisärahoitusmenettelyssä taas arvioidaan vain kuluvaa varainhoitovuotta, ei mahdollisia aiempia alijäämiä eikä niiden lakisääteistä kattamisvelvollisuutta.

Näin alue, jonka rahoituspohja olisi jo lähtötilanteessa vajaa tai jonka kohdalla rahoitusmalli vahingossa vinoutuisi – noin niin kuin teoreettisesti – joutuu tilanteeseen, jossa pohjaa ei koskaan korjata. Maksimaalisesta onnistumisesta huolimatta tie vie lopulta, ilmeisen pysyvästi arviointimenettelyyn.

Ai niin.

Paitsi, että eihän tuo ollut teoreettista.

Sitähän on jo tutkittu ja analysoitu. Ja olemme siirtyneet tarmokkaasti sanoista puheisiin ja puheista aikomuksiin.

Palataan ahkeraan ohjaukseen.

Kuva alkaa hahmottua

Kohta neljä vuotta toimineiden hyvinvointialueiden puolivuotisraportit on julkistettu, ja muutoksen iso kuva alkaa jo hahmottua. Toimintakulujen muutos vuosina 2023–2026 näyttää asettuvan keskimäärin 7,8 prosenttiin. Keski-Suomessa vyötä on kiristetty tiukimmin: toimintakulut ovat kasvaneet vain 0,8 prosenttia. Toisessa päässä Helsingissä kasvua on 16,8 prosenttia.

Etelä-Karjalassa suunnitelmallinen johtamis- ja toimintajärjestelmän rakentaminen näkyy myös Suomen kolmanneksi tiukimpana talouden hallintana kyseisellä ajanjaksolla, vaikka ministeriöidenkin julkisessa narratiivissa on toistuen haluttu selittää alijäämien johtuvan huonosta taloudenpidosta. Neljän vuoden toimintakulujemme muutos asettuu 3,2 prosenttiin.

Olen ylpeä siitä, että olemme samaan aikaan parantaneet lakisääteisten palvelujen tilannetta ja että sekä asiakas- että henkilöstökokemus on jopa nousussa. Se taisi olla sote-uudistuksen tavoite, mutta kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

Jos en olisi kunnalla töissä, ehdottaisin ehkä, että rahoituksen riittävyyden keinoja etsittäisiin ihan ensimmäiseksi sieltä, missä toimintakulut ovat kasvaneet eniten.

Siis noin niin kuin teoreettisesti.

Ja toki huomioiden samalla rahoitusmallin jo tunnistetut vinoumat – järjestelmävirheistä ja nollasummapelistä aina palvelutarpeesta täysin irrallisiin olosuhdetekijöihin asti.

Pikkutyttönä kaikki oli helpompaa.

(Rokottamattomat) konnatkin tunnisti aina rokonarvista.

Ja sankarit olivat harvemmin kunnalla töissä.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.