Lauseen murjaisee Russell Crowen esittämä Maximus tapettuaan Colosseumilla useita gladiaattoreita ja viskattuaan miekkansa yleisöön. Hän onnistuu riskinotossaan ja voittaa sekä verenhimoisen kansanjoukon että keisarin suosion.

Nykyaikana tuollaisia väkivaltaisia otteluita ei järjestetä, mutta urheilun ja viihteen vuoksi kuolee ja kärsii ihmisiä edelleen. The Guardianin mukaan 12 siirtotyöntekijää on kuollut joka viikko vuodesta 2010 lähtien. Tuona vuonna nyt meneillään olevat jalkapallokisat myönnettiin Qatariin. Ihmisiä ei nykyään kuole areenalla, vaan areenan rakennustelineillä ja betonivalujen äärellä. Helvetillisissä oloissa terveitä nuoria ihmisiä menehtyy kuumuuteen ja ylirasitukseen.

Aasialaiset siirtotyöläiset elävät orjuuden kaltaisissa olosuhteissa kuumassa pätsissä, mutta myös täällä kylmässä pohjolassa ollaan kriisissä. Kriisimme on kuin todellinen kahtia jakaantunut persoona. Ensimmäinen persoona lukee madonlukuja vaikka kuinka monelle elintärkeälle alueelle: on energiakriisi, ilmastokriisi, sota ja terveyspalvelujen kriisi. Viimeksi mainitusta ymmärrän jotain. Yhä parempia hoitokeinoja sairauksiin keksitään, mutta yhteiset varamme eivät riitä niiden maksimaaliseen hyödyntämiseen. Hyvinvointialueilla joudutaan lähivuosina tekemään tuskallisia ratkaisuja. Kumpi on tärkeämpää: kuratiivisen hoidon ulkopuolella olevan syövän elämää pitkittävä hoito vai nuorisopsykiatrinen osastohoito? Tällaiset asiat tulevat olemaan vastakkain, kun rahoja jaetaan. Ne ovat olleet tähänkin asti, toistaiseksi vain selkeitä päätöksiä ei ole tehty vaan asiat vain ovat ajautuneet siihen suuntaan, että näistä kahdesta esimerkistä nuorisopsykiatria on jäänyt häviölle.

Toinen persoona

Kriisin toinen persoona on vuosikymmen vuosikymmeneltä viihteellistyvä yhteiskunta. Mummoni sai lapsuudessaan joululahjaksi lusikan ja appelsiinin, nykyään monen kohdalla on vaikeuksia keksiä lahjoja kun kukaan ei oikeastaan tarvitse mitään.

Kun vapaa-aikaa on paljon ja elämää helpottavia laitteita on kaikilla, hyvinvoinnin yhdeksi mittariksi on muodostunut se, että viihdytään.

Ylen jutussa kerrottiin perheen köyhyydestä: lapset eivät voi käydä laskettelemassa tai harrastaa jääkiekkoa ja elokuviin pääsee kerran vuodessa. En väitä, että nämä asiat eivät ole oikeasti kurjia. Omaa tilannetta jokainen vertaa tietenkin siihen, mitä näkee ympärillään. Lapsuudessani kriteerin mukainen jääkiekon harrastaminen oli sitä, että pojat lähtivät itse organisoimassaan kokoonpanossa pelaamaan. Elokuviin meneminen oli omassa keskiluokkaisessa lapsuusperheessäni todella harvinaista.

Kauhistelemme gladiaattorikisojen julmuutta, mutta onko empatiakykymme todellisuudessa parantunut sitten muinaisen Rooman valtakunnan? Sitä en tiedä, mutta huomaan eron omaan nuoruuteeni: ainakin havaitsemme ja tuomme esille epätasa-arvoisuuksia enemmän kuin silloin. Jalkapallokisojen kulisseissa tapahtuvat vääryydet on tuotu esiin ja jotkut ovat kertoneet jättävänsä kisat katsomatta riiston ja korruption vuoksi.

Empatiakykyä mitataan

Terveydenhuoltokriisin ratkaisussa päättäjien ja meidän kaikkien empatiakyky mitataan.

Sitä tarvitaan, jotta hyvinvointialueille syntyy oikeudenmukainen ja toimiva järjestelmä. Jostakin hyvästä asiasta voidaan joutua luopumaan jonkun välttämättömän vuoksi.

Vaikka niin, että asetetaan elämänsä alussa olevat ihmiset ensisijalle verrattuna meihin jo pitkään eläneisiin. Käyttämistäni esimerkeistä pidän nuorten mielenterveyspalveluja kuukausien lisäajan antavia sytostaattihoitoja tärkeämpinä.

Jos joku pitää tätä ikärasismina, niin kyllä vaihtoehtokin käy. Se merkitsee veroasteen nostamista ja silloin voi käydä niin, että emme pääsekään elokuviin, lomamatkoille ja harrastuksiin ja joudumme vastaamaan otsikon kysymykseen: no we are not. Saatamme joutua yksinkertaistamaan elämäämme, ja se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.