“Tämä laitoshan pyörisi ilman potilaitakin!” muistan potilaan tokaisseen eräällä osastolla kandina työskennellessäni. En silloin täysin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta naurahdin. Nyt ymmärrän, eikä minua enää naurata.

Alunperin ihmistä varten rakennettu terveydenhuolto on kääntynyt ihmistä vastaan sekä palveluntarjoajana että työympäristönä.

Potilaat eivät saa ansaitsemiaan tutkimuksia tai tarvitsemaansa hoitoa ajallaan, tai ollenkaan. Yhä useammat terveydenhuollossa työskentelevät taas joutuvat jatkuvasti sinnittelemään oman ammattietiikkansa rajoilla tasapainoillessaan ylikuormittuneiden ja aliresursoitujen terveydenhuoltojärjestelmän yksiköiden rattaissa. Osa hyppää pois ennen kuin murskautuu niiden väliin.

Kuulin jokin aika sitten sivusta sairaanhoitajan keskustelua pettyneen potilaan ja tuohtuneiden omaisten kanssa.

Mietin, miten uuvuttavaa on joutua jatkuvasti ottamaan vastaan potilaiden tyytymättömyys ja pahoittelemaan järjestelmästä johtuvia ongelmia samalla kun itse antaa kaikkensa vaativassa työssään. Monien potilaiden kohdalla kohtuuttomat odotusajat, hoitopolun mutkat ja niiden aiheuttama inhimillinen kärsimys ja elämänlaadun lasku ovat toki ymmärrettävä ja oikeutettu syy tyytymättömyyteen.

En kuitenkaan voi olla miettimättä: Noteeraako kukaan sairaanhoitajille heidän työstään aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä ja elämänlaadullista haittaa?

"Tämä on hyvä tapa kuolla hiljaa ja hitaasti”, eräs kokenut hoitaja tokaisi mustan huumorin varjolla.

16-vuotias nuori

Terveyskeskuslääkärinä tapasin vastaanotollani 16-vuotiaan nuoren, joka kärsi vaikeasta masennuksesta ja lamauttavasta ahdistuksesta. Viisi lähetettä nuorisopsykiatrialle oli kaikki palautettu, koska kovasta kysynnästä johtuen tämän nuoren tilanne ei ollut “tarpeeksi vaikea”.

Psykiatrian päivystyksestä potilas oli käännytetty viimeisen kahden kuukauden aikana useita kertoja viikossa bentsojen kanssa kotiin. Vastaanotollani potilas kysyi minulta: “Minne minun pitäisi mennä, että saisin apua?” Se olikin hyvä kysymys.

Alkuvuodesta 2023 keskustelu kotisynnytysten suosion kasvusta kävi vilkkaana. THL:n tutkimuspäällikkö Raija Klementti totesi Ylelle: “Sairaaloista on tullut liian isoja laitoksia, joissa on jatkuva kiire ja henkilökuntavaje. Aitoja kohtaamisia ei välttämättä tapahdu, ja synnyttäjät voivat kokea, ettei heidän toiveitaan kuunnella.” (1)

Huonosti toimivat terveydenhuollon organisaatiot ja niihin luikerteleva kohtaamattomuus ovat vakava riski sekä potilasturvallisuudelle että henkilökunnan työhyvinvoinnille.

On erityisen musertavaa ajatella, että ne asettavat vielä syntymättömätkin potilaat vaaraan ajamalla äidit hostiiliksi ja kylmäksi koetusta sairaalasta kotisynnytykseen, jonka turvallisuutta ei voida etukäteen varmasti taata. Jos inhimillisyys näin katoaa, osa potilaista ei pahimmassa tapauksessa halua enää ottaa hoitoa vastaan.

Viime viikoilla uutisoitiin Husin suunnitelmasta siirtää pediatrisia potilaita sydäntoimenpiteisiin Tanskaan Uuden lastensairaalan leikkausjonojen purkamiseksi. Samoissa mainingeissa lehtiotsikkoihin pääsi ilmoitus Husin uudenkarhean Siltasairaalan ortopedisen leikkautoiminnan nipistämisestä pelkkiin päivystyksellisiin toimenpiteisiin.

Olemme nyt siinä pisteessä, jossa resurssipulan vaikutukset lamauttavat jopa pääkaupungin suurten yliopistosairaaloiden toimintaa. Rahaa ei tunnu olevan ongelmien juurisyiden korjaamiseen, mutta hätäratkaisuista maksetaan kovat kulut korkoineen.

Muhkeita tarjouksia

Kaiken tämän keskellä useana päivänä viikossa nuorten lääkäreiden sähköpostilaatikkoihin ilmestyy muhkeapalkkaisia työtarjouksia ympäri Suomea.

Yksityiset toimijat ovat löytäneet markkinaraon terveydenhuollon kriisistä: kysyntä luo tarjontaa. Mutta millainen hintalappu vuokralääkärien hankkimisesta tulee hyvinvointialueille?

Yksityisten yritysten ja lääkäreiden käärimät kymppitonnit ovat lopulta veronmaksajilta pois, vaikka lääkäripula muutamaksi kuukaudeksi hoituukin.

Sairaanhoitajien työn arvostus ja palkkauksen ongelmat ovat toinen Pandoran lipas. Polarisoitunut palkkatilanne on kokonaisuudessan kestämätön ja tullee pitkäaikaisseurannassa kalliiksi meille kaikille. Ei ainoastaan rahallisesti vaan myös kansakunnan terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.

Kysynkin: Onko sairaalat ja terveyskeskukset perustettu järjestelmän pyörittämistä vai potilaita varten? Ovatko potilaat lääkäriä varten, vai lääkäri potilaita varten?

Kun puemme yllemme lääkäritakin, asetamme itsemme alttiiksi toimimaan kanssaihmistesi hyväksi erityislaatuisessa palvelutehtävässä. Terveydenhuollon ammattilaisuuden keskeinen osa-alue on sairaiden, tarvitsevien ja kärsivien ihmisten kohtaaminen. Meille tuttu arkityö terveydenhuollossa sujuu meiltä rutiinilla ja saatamme unohtaa, että työssämme on oikeastaan pohjimmiltaan kyse ihmisten auttamisesta.

Pyrkikäämme pitämään se mielessä ja toteuttamaan sitä vannomamme valan mukaisesti parhaan kykymme ja ymmärryksemme mukaan.

Jos terveydenhuolto on kerran olemassa ihmisiä varten, sote-järjestelmä tulee valjastaa käyttäjiensä palvelukseen, eikä toisin päin.

Tulevaisuuden sairaaloihin ja terveyskeskuksiin tarvitaan enemmän tilaa kuulla, nähdä, kohdata ja vastaanottaa ihminen. Olipa hän potilas tai työntekijä.

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti ja kliininen opettaja Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.