Väitetään, että ihmisten ensikohtaamisessa kysymyksen “Mitä teet työksesi?” esittämiseen kuluu noin minuutti.

Voi olla. Luokkien jälkeisessä maailmassa työstä on tullut ihmisen tärkein yhteiskunnallisen statuksen osoittaja. Ammatin pohjalle rakennetaan sekä omaa että muiden identiteettiä. Työn tiedustelu tarjoaa niin nopean oikoreitin ihmiskuvan rakentamiseen, että mieluusti se otetaan.

Poikkeuksia toki on.

Lääkäri ei muiden ammatteja kysele – riskinä kun on, että samalla sitä joutuu paljastamaan omansa. Ei työmme häpeä ole, mutta siihen liitetään niin usein olettamuksia leveästä elämästä, yhteyksistä lääketeollisuuteen ja haluun vilkaista vähän, että olemme oppineet olemaan hiljaa. Mikäli emme tässä onnistu, kiertelemme toimivamme terveydenhuollon konsultatiivisissa tehtävissä toivoen vastapuolen jättävän asian sikseen.

Jos taas molemmat kohtaajat ovat lääkäreitä, toimimme täysin päinvastoin. Tuskin kaksi kollegaa on koskaan malttanut keskustella kokonaista minuuttia ennen erikoisalojen selvitystä. Itse onnistuin kerran kysymään kollegan erikoisalaa ennen hänen nimeään. Se lie jo nopeusennätys.

Tosiasiassa olen harvoin aloitteellinen erikoisalakeskusteluissa. Omista kurssikavereistani ne kolme kierrosta vanhempainvapaita viettäneetkin alkavat olla erikoislääkäreitä. Osa on kerännyt hallinnollista meriittiä. Minä en ole tehnyt kumpaakaan. Viime vuodet olen keskittynyt yrittämiseen. Ensimmäinen tehtäväni uusia kollegoita kohdatessa onkin vastata, miksi en vielä ole erikoistunut ja toinen, mitä sitten teen. Erikoistumattoman status on tuntematon eikä yrittäminen riitä vastaukseksi. Jos jollain niin lääkäreillä ammatti ja identiteetti kulkevat vahvasti yhdessä.

Sanan yrittäjä englanninkielinen käännös entrepreneur tulee ranskasta merkiten jonkin tekemistä ja johonkin sitoutumista. Siis siinä missä muun maailman yrittäjät tekevät ja sitoutuvat, me suomalaiset jatkamme yrittämistä. Niin yleistä onnistuminen ei ole ollut, että se olisi omaa termiä saanut.

Yrittäjyys

Mitä yrittäjät sitten yrittävät?

Ainakin lääkäri yrittää työllistää itsensä ja elättää perheensä. Lisäksi hän yrittää kehittää osaamistaan ja toimintaansa. Konkreettisesti hän yrittää toimia potilaan parhaaksi ja kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa.

Yleisimmin lääkäri yrittää myymällä palveluitaan lääkärikeskukselle, joka edelleen myy niitä työnantajille, vakuutusyhtiöille, julkiselle sektorille ja yksittäisille kansalaisille. On suoria asiakkaita, epäsuoria asiakkaita ja alihankintaketju.

Aika ajoin nousee pinnalle keskustelu siitä, onko lääkärillä potilaita vai asiakkaita. Lääkärikeskuksessa toimivalle yrittäjälääkärille vastaus on helppo: hänellä on molemmat. Potilas on se vastapäisellä penkillä istuva ja asiakas se, joka penkit omistaa. Palkkasuhteesta ammatinharjoittajaksi siirtyessä muutos on samankaltainen kuin avoliitosta avioliiton solmiminen: arkisessa suhteessa muutos tuskin näkyy, mutta juridinen ero on merkittävä. Lääkärikeskus ei ole yrittäjälääkärin työnantaja eikä sillä ole lääkäriä kohtaan työnantajan velvoitteita tai oikeuksia.

Lääkäreiden puheissa yrittäminen kuitenkin saa työntekijämäisen sävyn. Työskennellään lääkärikeskuksessa ja ollaan lääkärikeskuslaisia.

Ehkä kyseessä on sopivien sanojen puute, ehkä tottumus. Julkisissa esiintymisissäkin otamme suopeasti vastaan nimemme perään määritteeksi asiakasyrityksemme oman yrityksemme sijaan. Tapa on niin tavaton, että eräs yrittäjätuttavani ei ollut päästä yllätyksestään yli kuullessaan valtaosan yksityislääkäreistä olevan ammatinharjoittajia.

Muille yllättyneisyys sallittakoon. Yrittävän, siis tekevän ja tekemiseensä sitoutuneen lääkärin on kuitenkin syytä itse muistaa, että ammatinharjoittaja edessä on liite itsenäinen.

Kirjoittaja on LL ja yrittäjä, Marika Kandell Oy.