Kun olin vielä opiskelija, kuulin ministerin sanovan televisiossa, että päivystysten ruuhkat johtuvat siitä, että on koulutettu kokonainen sukupolvi lääkäreitä, jotka ajattelevat, ettei heidän tarvitse päivystää. Olimme kuulemma muutenkin monin tavoin pilalla, mukavuudenhaluisia, ahneita, itsekkäitä ja kutsumuksettomia.

Samaan aikaan julkisen terveydenhuollon resurssikulissi alkoi rapista, koronapandemia iski ja kaikki oli yhtä kriisiä.

Syypäiksi ja pöyristelyn kohteeksi on helppo valita lääketieteen opiskelijat tai nuoret lääkärit. He ovat terveydenhuollon hierarkiassa alimmalla portaalla, joten vika on luonnollista kierittää yläpositiosta heidän päälleen.

Vapaa-aikaa ja elämänlaatua arvostavat sukupolvet eivät kuitenkaan ole syntyneet tyhjiössä. Taustalla on nimittäin vuosikymmenten inkrementaalisia yhteiskunnan, työelämän, elämäntapojen ja arvojen muutoksia. Lisäksi 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun lapset ovat keskimäärin oppineet arvostamaan elämää, koska se on ollut suurella osalla meistä poikkeuksellisen hyvää.

Onko se pilannut meidät?

Toinen ääripää

Vaikka olen kaiken saanut milleniaali, oleskeltuani pidempään eräässä maailman köyhimmistä maista, Malawissa, olen nähnyt myös toisen ääripään: sen kun juuri minkäänlaista hyvinvointia ei ole. Ollaan raa’an elämän armoilla. Lapset kuolevat, ja se on normaalia. Sairastutaan, eikä terveydenhuoltoa ole. Jos huono sää tai varas vie sadon, kuollaan nälkään. Jos lukutaitoa ei ole, kuten noin kolmasosalla lähes 23 miljoonasta malawilaisesta, on vaikea saada töitä ja lähes mahdoton kouluttautua tai päästä pakoon köyhyyttä. Vaikka saat keskosen virvoiteltua, hän menehtyy yöllä, kun keskoskaapista meni huomaamatta sähköt.

Elämä äärimmäisessä köyhyydessä on selviytymistä, ja siinä kärsimys ja kauheat elämäntapahtumat ovat varmoja, eivätkä jotain poikkeuksellista. Köyhyys pakottaa tyytymään siihen mitä on, kun valinnanvapautta ei ole.

Suomalaisen elämää ei voi verrata malawilaiseen, koska on kyse kahdesta täysin eri todellisuudesta.

Kärjistävä ääriesimerkki kuitenkin alleviivaa, ettei hyvinvointi tai sen tavoittelu ole itsessään väärin. Se luo kehitystä, aikaansaa innovaatioita ja vie ihmiskuntaa eteenpäin. Vielä 100 vuotta sitten Suomessakin oli köyhät oltavat, ja olemme pääsääntöisesti ylpeitä siitä, millaiseksi olemme pienenä Pohjoismaana kehittyneet. Hyvinvoinnin ja paremman elämänlaadun tavoittelu ei siis ole väärin vaan jopa suotavaa. Jo saavutettu hyvinvointi ei toisaalta ole koskaan itsestäänselvyys – se kääntyy itseään vastaan, mikäli sen varjolla ruokitaan yltiöitsekkyyttä.

Liikaa hyvinvointia?

Onko nuori sukupolvi sitten saanut osakseen liikaa hyvinvointia?

Se, että muiden – etenkin nuorempien – koetaan pääsevän helpommalla, voi ymmärrettävästi herättää ärsytystä.

Kyllä se saakin närästää, että nykyään pidetään päivystysvapaata yötyön jälkeen ja monissa paikoissa on jo siirrytty tai ollaan siirtymässä alle 24 tunnin päivystyksiin ja saa tehdä 80-prosentin tai vielä matalamman prosentin työviikkoa, jos tällainen ei itselle ole ollut mitenkään realistista.

Se saa turhauttaa, että nuoret lääkärit voivat priorisoida läheisiään, säännöllisiä yöunia, lomia sekä joustavia työaikoja, eivätkä he välttämättä halua laittaa työnantajan ja uran vaateita ykköseksi vuosikymmeniksi. Muistan aina, miten nykyään anestesiologiaan erikoistuva opiskelukaverini laittoi minulle kerran herättelevän viestin mennessäni puolikuntoisena päivystämään: muista Saana, että työnantaja ei sit tuo sun haudalle kukkia.

Joku ehkä sanoo tähän: “Ei systeemi pyörisi, jos kaikki ottaisivat vain rusinat pullasta”, tai siteeraa klassista lausahdusta: “Vaikeat ajat luovat vahvoja miehiä. Vahvat miehet luovat hyviä aikoja. Hyvät ajat luovat heikkoja miehiä. Heikot miehet luovat vaikeita aikoja.”

Näistä teeseistä on mahdollista rakentaa oma maailmankuva ja vähintään itsensä toteuttava ennuste. Nykyäänhän julkisesta keskustelusta on tarttunut yleiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja ihmisten toisiinsa kohdistamiin asenteisiin call out - ja cancel-hengen mukainen vastakkainasettelua rakentava oman paremmuuden ja muiden huonommuuden korostamisen trendi, jolle annetaan oikeus aitojen ongelmien esiin nostamisen varjolla ja vilpittömyydellä.

Epävarmaa maailmantilannetta, yhteiskunnan ja työelämän ongelmia sietää paremmin, jos voi kokea olevansa kaiken keskellä sentään muita parempi ja oikeassa.

Reilusti kaikille

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion terveydenhuollon pitäisi pyöriä jotakuinkin niin, että rusinat jaetaan reilusti tasan tarvitseville ja kukin saisi palkkion työpanoksensa mukaisessa suhteessa.

Voimavarat kannattaa keskittää tällaisen järjestelmän rakentamiseen. Olisikin toivottavaa, että Lääkäriliitto työskentelisi Nuorten Lääkärien Yhdistyksen kanssa ponnekkaammin tämän eteen. Jos rusinat jatkossakin kasautuvat enenevästi tietyille sektoreille, toimijoille tai ihmisryhmille, voimme sanoa hyvästit pohjoismaiselle hyvinvoinnille.

Malawin esimerkki muistuttaa, että vaikeat ajat eivät oikeastaan luo vahvoja miehiä, vaan miehiä, joilla ei ole ollut varaa valita.

Vaikeita kokemuksia ja rankkoja työoloja ei tarvitse pitää hyvän ja vahvan lääkäriyden edellytyksenä. Päinvastoin. Hyvissä oloissa koulutettu hyvinvoiva lääkäri selviää myös vaikeissa oloissa tarpeen vaatiessa ja kykenee siirtämään saamaansa hyvää eteenpäin. Ja näin kaikki voivat paremmin.

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti, väitöskirjatutkija ja entinen Helsingin yliopiston lääketieteellisen koulutusohjelman kohtaamisen ja vuorovaikutustaitojen kliininen opettaja.