Suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä kokee parhaillaan historiallisen suurta uudistusta. Kasvava hoidon ja hoivan tarve, heikkenevä huoltosuhde sekä alati lisääntyvä lääketieteellinen tieto pakottavat luopumaan vanhoista käytänteistä ja luomaan uusia toimintamalleja. Tietoperustaisen muutosjohtamisen taitureille on kysyntää, mutta inhimillistä henkilöstöjohtamista ei ole varaa unohtaa.

Hyvinvointialueuudistus mullisti monen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen työn. Erityisesti pienemmissä kunnissa ja kuntayhtymissä työskennelleillä perusterveydenhuollon ammattilaisilla suuren työnantajaorganisaation leipiin hyppääminen on tuntunut nahoissa. Vanha työyhteisö on saattanut hajota, oma työpiste on siirtynyt, uuden potilastietojärjestelmän käyttöönotto on vaikeuttanut työntekoa ja uuvuttavien kirjaamisvaatimusten täyttäminen vie aikaa potilastyöltä. Välimatka ylimpään johtoon on venynyt moninkertaiseksi ja työyhteisön sisäinen me-henki on karkuteillä.

Jokainen työntekijä haluaa kokea olevansa itse ohjaksissa ja hallitsevansa omaa työtään.

Jokainen haluaa tuntea itsensä paitsi työtovereidensa myös johdon arvostamaksi. Hallinnan tunne ja arvostuksen kokemus sitouttavat ammattilaista työhön ja luovat perustan pitkäkestoiselle palvelussuhteelle.

Kuka heittäisi pelastusrenkaan?

Osallistuin taannoin tiedolla johtamisen perusteita selvittäneeseen koulutukseen, joka oli suunnattu kaikenlaisille lääkäreille – myös minun kaltaisilleni tavallisiksi rivilääkäreiksi identifioituville. Kouluttajat olivat alojensa menestyneitä asiantuntijoita ja onnistuivat antamaan hyvän katsauksen tietojohtamisen nykytilaan Suomen julkisessa terveydenhuollossa. Koulutuspäivät tarjosivat monenlaista ajattelemisen aihetta.

Tietoperustaisessa muutosjohtamisessa palvelujärjestelmän toimintaa kuvaavat luvut ja kaaviot päätyvät herkästi huomion keskipisteeksi. Johtavassa asemassa olevat henkilöt puhuvat ”alueiden” johtamisesta, nimittävät työntekijöiden hyvinvointia lisääviä työn elementtejä ”pitovoimatekijöiksi” ja peräänkuuluttavat palveluiden ”kustannusvaikuttavuutta”.

Vaikka tarkoitus on taatusti hyvä, viime kädessä palvelua antava ammattilainen uhkaa hukkua terveydenhuollon tuotantokoneiston rattaisiin.

Työntekijälähtöistä tietojohtamista

Vaikuttavien sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentaminen on eittämättä tavoiteltavaa.

Vaikuttavaa terveydenhuoltoa ei kuitenkaan ole ilman työssään viihtyvää henkilöstöä. Tietojohtamisessa ei sovi unohtaa sitä tosiseikkaa, että vaikka tekoäly onnistuttaisiin valjastamaan terveydenhuollon tukiälyksi, potilasdatan tuottamisesta ovat tulevaisuudessakin vastuussa potilastyötä tekevät ammattilaiset.

Tietojohtamisessakin tarvitaan priorisointia. Potilastyötä muuttava tietojohtaminen on tasapainottelua uusien toimintamallien tuomien hyötyjen ja henkilöstön muutosvalmiuksien kanssa. Henkilöstön muutosvalmiuksia voi edistää vaalimalla työntekijöiden hallinnan tunnetta ja arvostuksen kokemusta.

Potilas- ja asiakaslähtöisyys on päämäärä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tietojohtamisessa ja palvelujärjestelmän kehittämisessä tavoitteena tulee olla työntekijälähtöisyys. Terveydenhuollon eturintamassa työskentelevät ammattilaiset haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Henkilöstöpulan ravisuttaessa julkista sosiaali- ja terveydenhuoltosektoria inhimillisyydelle on enemmän kysyntää kuin koskaan.

Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, kansanterveystieteen kliininen opettaja ja 1-vuotiaan taaperon äiti.