Viime viikkojen vaalikeskusteluissa sote-uudistus on leimattu epäonnistuneeksi ja 81 päivän ikäisten hyvinvointialueiden synneiksi on jo nyt luettu vuosikymmenten osaoptimointi ja perustason merkittävä alirahoitus.

Uudistuksen purkamista on väläytelty ratkaisuna ennen kunnollisia uudistuksen ensiaskeleitakaan, ja alle kolmessa kuukaudessa aiemmin parjattu malli on muuttunut nostalgiseksi onnelaksi. Vaikka edeltävien vuosien riittämätön panostus resursseihin ja pitkäjänteiseen kehittämiseen tunnustetaan, joskaan ei rahoituksessa muistella, on tarvittaviksi jatkotoimiksi esitetty kiristyviä leikkauksia sote-sektorille ja vaikkapa järjestämisvastuun pirstomista edelleen osaoptimoituihin rusinoihin ja tervaan.

Tahmeasta toiveikkuudesta huolimatta muutama hyvinvointialue on ketteryyttään tai lisälainanottovaltuusmenettelyyn liittyvän ohjauksen kautta tarttuneet toimeen niissä raameissa, jotka järjestämiselle on suotu. Talouden reunaehtoja huomioivia uudistuksia on lähdetty konkreettisesti edistämään ja alueet ovat saaneet esimakua tarvittavien muutosten läpiviemisen vaikeudesta. Facebook-ryhmät ja uutiset ovat jälleen täyttyneet kritiikistä, epäilyistä, kohtalokkaista tarinoista ja moninaisista asiantuntijoista.

Muutosresilienssiä kysytään henkilöstön lisäksi poliittisilta luottamushenkilöiltä, väestöltä ja johtotiimiltä itseltäänkin. Kun kevät tuo muurarien, maalarien ja hanslankareiden lisäksi hyvinvointialueiden tasapainottamiseen tähtäävät ohjelmat, paljastuu totuus, josta vuodenvaihteessa vain vihjailtiin – kaikki muuttuu. Siksi kyseessä on uudistus. Tarve ei ole syntynyt hetkessä, eikä uudistus ole epäonnistunut vain siksi, että se on tuonut esiin menneisyyden kroonisen alimittaisuuden. Viisautta on myös myöntää, ettei aloittavan mallin rahoituslaskelmat tai -mekanismi osuneet ihan lankulle, mutta loikka voi silti olla kelpo.

Evoluutionaarinen perustarve

Uudistaminen ja kehittyminen on yksi yksilön ja yhteisöjen evolutionaarinen perustarve, mutta kohdentuu vain tietynlaisiin muutoksiin. Työntekijät odottavatkin nyt oikeutetusti muutoksilta apua perustehtävän toteuttamiseen (”hyvät” muutokset), järkeen käymistä (”tarpeelliset” muutokset) tai vääryyksien korjaamista (”välttämättömät” muutokset).

Julkisissa keskusteluissa samaan aikaan korostuvat paikoin epärealistiset mittasuhteet saavat enemmän vähemmällä odotukset (ristiriitaiset muutokset), osaoptimoidut prosesseja palvelun kustannuksella edistävät esitykset (midas-muutokset) ja kaikille enemmän kaikkea vaatimukset (yksisarviset).

Hyvinvointialueilla kaivataan työrauhaa vakauttaa organisatorinen muutos ja aloittaa tarvittavat toimet, joilla sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen kestävälle ja kestettävälle uralle päästään.

Tarvitaan tilaa suunnitelluille toimenpiteille vaihtuvien toimeksiantojen sijaan, joskin yhtä kansallista toimeksiantoa jään itse yhä toiveikkaana odottamaan: kansakuntana tehtyjä priorisointipäätöksiä.

Lisäksi tarvitaan näkymää nurkan taakse henkilöstön saatavuuden ja taloutta määräävien tekijöiden osalta. Tämän näkymän antamisessa tulevalla hallituksella on aivan merkittävä rooli.

Ei olla vielä metsässä

Uudistuksen osalta emme siis ole vielä metsässä. Korkeintaan olemme samassa vanhassa kuusikossa kuin aiemminkin. Metsästä paremmille apajille pääsyn ratkaisee, onnistummeko uudistuspaineiden ja toiveiden äärellä toteuttamaan muutokset perustehtävän äärellä, joilla todellisuudessa uudistetaan. Niiden tulee olla henkilöstölle merkityksellisiä ja järkeenkäypiä, jotta saamme heidät mukaan. Niiden toteuttamista tulee myös suojata ristiriitaisilta ja irrallisilta toimeksiannoilta.

Yhden suuren potentiaalin ja ulottuvissa olevan tavoitteen olemme tunnistaneet Etelä-Karjalan hyvinvointialueella keskeiseksi: häiriökysynnän systemaattinen tunnistaminen ja vähentäminen.

Tunnistaminen saattaa sujua vielä kohtuudella, mutta vähentäminen vaatii uudenlaista ajattelua – kykyä hyväksyä ja omistaa oman toiminnan vaikutukset palvelussa ja halua edistää palvelukokonaisuutta prosessin sijaan.

Uskon vilpittömästi, että tasapainottamisohjelmamme voisi rakentua kokonaan tämän varaan, mutta muutos vaatii myös ammatillisten toimintamallien ylittävää joustavuutta ja erikoisala- sekä ammattiryhmäbunkkereista poistumista. Aikana, jolloin entiset ja uudet ammattiryhmät haluavat aiempaa tarkemmin määritellä, kenelle kukin tehtävä kuuluu tai ei kuulu lähes arvovaltakysymyksenä, voi olla vaikeaa viedä läpi toimintamallia, jossa jokaiselta odotetaan kussakin tilanteessa maksimaalista maalia kohti etenemistä. Maalin saa tehdä kentällä puolustaja siinä kuin hyökkääjäkin, kunhan kaikille on selkeää mistä pelissä on kyse ja lisenssit ovat kunnossa.

Lääketieteessä kyky erottaa vaikuttavat toimet mieluummin datan kuin tarinan kautta on vahva. Tätä kyvykkyyttä tulisi laajentaa koskemaan sote-alan suurimman uudistuksen toimenpiteitä yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Keskitytään maalintekoon katsomosta kuuluvan huutelun sijaan. Ja vaikka tuloksia odotetaan jo ennen puoliaikaa, muistetaan se toinenkin erä tai aika jälkeen mahdollisen arviointimenettelyn.

Takerrutaan seinien ja osaprosessien sijasta palveluihin, niin voimme vekkulisti yllättyä metsäreissullamme.

Tästä saattaisi tulla jopa huviretki, ainakin lähes.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.