Lääketieteen opintojen aikana osallistuin kurssille nimeltään “Taide ja tunteet”.

Kurssista on jäänyt mieleen lähinnä nimi, mikä kuvastanee opiskeluaikojen painetta oppia niin sanottua kovaa medisiinaa, sairauksia ja niiden hoitoa. Pää oli kovin täynnä tietoa ja luovalle ajattelulle jäi tilaa vähemmän kuin nykyään.

Työvuosien ja elämänkokemusten karttumisen myötä olen alkanut tuntea yhä enemmän nöyryyttä sen tosiasian äärellä, että meillä lääkäreinä on lopulta kaikista valtavan suurista tieteellisistä saavutuksista ja hoitomenetelmien kehittymisestä huolimatta mitättömän pieni vaikutus siihen, millaisena ihminen elämänlaatunsa ja terveydentilansa kokee. Vastaanottohuoneeseen pääsystä kilvoitelleita potilaita yksi toisensa jälkeen tavatessa lääkärillä on suuri riski sortua tietämään paremmin myös sellaisia asioita, joita kukaan muu kuin ihminen itse ei voi tietää.

Pahimmillaan tämä johtaa sekä lääkärin että potilaan turhautumiseen. Ilman jaettua ymmärrystä sopivasta hoitomuodosta ja sen toteuttamisesta on vaikea onnistua. Jokainen meistä on varmasti ainakin kerran urallaan päästänyt syvän huokauksen potilaansa heikon hoitomyöntyvyyden takia.

Ymmärrys auttaa

Nöyryyden lisäksi havainto terveydenhuollon mitättömästä roolista hyvin sairaidenkin ihmisten elämän kokonaisuudessa vapauttaa ajattelemaan vastaanotolle tulevan potilaan tilannetta oirekartoitusten ja hoitosuositusten näkökulmaa laajemmin. Potilaalta pitäisi muistaa kysyä paitsi mitä oireita hänellä on, myös mitä ne hänelle merkitsevät. Hoitosuhdetta parantaa, jos lääkäri haluaa ymmärtää sitä, millainen ihminen hänen apuaan kaipaa. On nimittäin paljon helpompi lievittää sairauden pelkoon tai sairastumiseen liittyvää tuskaa, jos osaa vahvistaa sitä, mikä potilaan elämässä on hyvin ja mikä tuo iloa.

Kysymme usein siitä, kuinka paljon potilas nukkuu, liikkuu, syö. Oikein perusteellinen lääkäri muistaa selvitellä lyhyesti myös turvaverkkoa, potilaan läheisiä ihmissuhteita. Unohdamme kuitenkin aivan liian usein monta tärkeää hyvinvoinnin osa-aluetta.

Kuinka usein sinun tulee kysyttyä hoidossasi olevalta, mistä hän saa iloa?Mistä innostuu ja kiinnostuu?

Terveyttä edistäviä tekijöitä

Vuosia sitten lanseerattiin liikkumattomuuden taklaamiseen liikuntaresepti, jota itsekin terveyskeskuslääkärinä käytin. Meillä on myös kansalliset liikuntasuositukset, joihin nojata. Terveysasemilta löytyi ainakin vielä ennen sote-uudistusta liikuntaneuvojia tukemaan potilaiden elintapamuutoksia.

Mutta taide tuntuu unohtuvan hyvinvointia edistävistä tekijöistä. Aihetta on tutkittu Suomessakin tämän vuoden maaliskuussa valmistuneessa Turun yliopiston ja Aalto- yliopiston yhteishankkeessa. Tutkimuksessa todettiin kuvataideteosten katselun herättävän kehollisia tuntemuksia ja tunteita. Surulliset ja pelottavatkin teokset herättivät pääosin myönteisiä tunteita katsojissaan. Tiedekin siis vahvistaa empiiristä havaintoa siitä, että taide tekee hyvää meille.

Arkisissa perusterveydenhuollon kohtaamisissa pitäisi sivuta erilaisten vakavien terveysongelmien ennaltaehkäisyä esimerkiksi painon tai päihteidenkäytön puheeksioton kautta. Haitallisesta tavasta luopuminen edellyttää, että sen tilalle voidaan tuoda jotain hyvää.

Otetaan jatkossa napakasti puheeksi muutkin, kuin liikunnalliset harrastukset ja ilahdutaan siitä, jos potilas on löytänyt kiinnostavan sarjan, jonka katsominen tuo hänelle hyvää mieltä.

Kannustetaan potilaitamme kirjallisuuden ja musiikin pariin. Ja haetaan itsellemme hyvää oloa, erilaisia näkökulmia ja empatiakykyä eri taidemuotoja katsellen, kuunnellen, lukien.

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri, innostunut nuorisolääkäri ja wannabe-opettaja, jonka vapaa-aika kuluu lukien sekä multasormia verrytellen.