Lapsuudessani opettajaäidilläni oli tapana lukea minulle ääneen kirjaa iltaisin ennen kuin nukahdin. Kun olin oppinut lukemaan, äitini ehdotti minulle kannustavasti, että voisin alkaa lukea itse. Hänen mukaansa oli tärkeää oppia lukea sujuvasti ja saada siinä harjoitusta. Olin kuulemma miettinyt ehdotusta hetken ja todennut, että on vähintään yhtä tärkeää olla hyvä kuuntelemaan. Tämän vasta-argumentin jälkeen äitini jatkoi minulle lukemista.

Lääkäri omaksuu tietoa lukemalla tullakseen oman alansa asiantuntijaksi. Enenevästi edellytetään myös taitoa tuottaa uutta tietoa tieteellisen tutkimustyön kautta tai vähintään ymmärrystä siitä, miten tieteellisiä julkaisuja tuotetaan ja tulkitaan.

Mutta mitä hyötyä kaiken tällaisen tiedon hallitsemisesta ja tuottamisesta on, jos niitä ei osaa valjastaa kanssaihmisten potilaiden parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi?

Mutiseva potilas

Kerran päivystyksessä kuulin potilaan mutisevan vuoteessaan: “Kaiken maailman tohtoreita, muttei yhtään lääkäriä” .

Menin hetken kuluttua hänen luokseen, ja hän osoittautui pitkän ja ehkä liian raskaan kirurginuran tehneeksi kollegaksi. Hän oli juroudestaan huolimatta hyväntahtoisen ja huumorintajuisen oloinen, joten uskalsin uteliaisuuttani kysyä, mitä hän oli aiemmin tarkoittanut. Hän oli pahoittanut mielensä, koska oli kokenut edeltävän lääkärin kliinisen päättelyn liian kankeana ja oppikirjamaisena.

Kuulemma hän oli omana opiskeluaikanaan kandihuoneella opiskelukavereidensa kanssa väitellyt pätevyyttä puhkuen valkotakeissa jostain opiskelemansa medisiinan aiheesta, kun sisään oli pelmahtanut vanhempi kokenut osastonhoitaja. Hoitaja kiersi etsiskellen ja kiireisen oloisena ympäri kandihuonetta silmäillen arvioivasti kandeja. Löytämättä etsimäänsä hän oli poistuessaan huokaissut kovaan ääneen tämän legendaarisen lausahduksen. Tilanne oli taltioitunut kirurgin muistiin loppuiäksi. Minulle lauseen merkitys on auennut syvemmin vasta uran edetessä.

Enemmän kuin erikoisalansa asiantuntija

Lääkäri on enemmän kuin lääketieteellisen erikoisalansa asiantuntija.

Kokeneen hoitajan lauseen ironinen kritiikki on kirpeä, mutta hänen näkökulmastaan hoitotyön ammattilaisena suorastaan itsestään selvä: Vaikka hankkisi kuinka kirjaviisautta, akateemisia tutkintoja, muodollista pätevyyttä ja arvonimiä, ne eivät riitä lääkäriyteen sen täydessä, lähes symbolisessa merkityksessä, jossa potilaiden kaipaama konkreettinen apu, kuten myös myötätunto, hoiva, ratkaisut ja lohtu terveyteen liittyvissä ongelmissa ja kärsimyksessä, ovat yhtä lailla tarpeen.

Olemme lääkäreinä usein keskittyneet substanssiimme, sen hallitsemiseen ja toteuttamiseen.

Koska työtehtävämme – olivat ne sitten diagnostiikkaa, toimenpiteitä, tutkimustulosten tulkintaa, lääkehoitoa tai mitä hyvänsä – ovat usein itsessään vaativia ja vastuullista, on täysin ymmärrettävää, että ne vaativat lähes täyden keskittymisemme.

Potilasta ei välttämättä aina ehdi tai pysty samalla kohtaamaan ja kuulemaan. Näin minulle ainakin käy, jos teen uutta tai vaativaa työtehtävää, jossa en ole vielä rutinoitunut, tai jos on karmea kiire. Rutiinin myötä voimme kuitenkin huomioida enemmän myös potilasta: panostaa kohtaamiseen.

Se tapahtuu yllättävän harvoin automaattisesti, joten meidän tulee tietoisesti valita, että haluamme kuulla potilasta ja edistää omalla toiminnallamme kohtaamisen onnistumista.

Kaikista äitini minulle lukemista kirjoista suosikkini olivat Harry Potterit.

Mieleeni on erityisesti jäänyt viisaus, jonka velhokoulu Tylypahkan rehtori Dumbledore toteaa Harrylle: “It is our choices that show what we truly are, far more than our abilities.” Valintamme määrittelevät keitä todella olemme, paljon enemmän kuin kykymme tai pätevyytemme.

Se pätee myös velhomaailman ulkopuolella, kaikkeen ihmisyyteen ja lääkäriyteen.

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti.