Nuoren lääkärin uralla ehkäpä isoin harppaus tulee kandista lisensiaatiksi siirtyessä. Kandina olettamus on se, että vielä opettelee ja hakee omaa työtapaansa.

Monesti ohjaavan lääkärin työlistalta varataan aikaa kandin konsultaatioille, jotta kynnys kysymiseen on mahdollisimman matala. Vastaanottoaikoja on pidennetty, ja seniori saattaa kysäistä lounaalla tuleeko päivän potilaista kysyttävää. Työt tapahtuvat apupyörien kanssa, kuten kuuluukin. Mutta apupyörien katoamisen lähestyminen kauhistuttaa jo valmiiksi.

Parhaillaan odotan valmistumista ihaillen 361 suoritetun opintopisteen kasaa, joiden perusteella tulen saamaan lisensiaatin tutkintotodistuksen käteeni muutamien viikkojen kuluttua.

Muutos tuntuu jopa ihmeellisemmältä kuin täysi-ikäistyminen; onko laillistus aikuistumisen toinen tuleminen?

Milloin se kaikki lääketieteellinen tieto putkahtaa päähän, kuten joku lupaili?

Samalla olo on hermostunut. Nytkö kuuden vuoden puristus on ohi? Ei enää seminaareja, joissa kysellä tyhmiä, tai ryhmätöitä, joissa joku näyttää uusia ja ihmeellisiä asioita kädestä pitäen.

Tyhmä kun olen ja nautin töiden tekemisestä, suuntasin lomailun sijasta töihin valmistumista odottaessa. Samalla käyn läpi lisensiaattikriisiä, enkä ole ikinä kokenut itseäni huonommaksi lääkäriksi. Tämäkö on se romahdus, jota vanhemmat kollegat ovat povanneet tulevaksi?

Seniorituki on loistavaa ja työyhteisö kannustava. Hoidettavat asiat ovat selkeästi rajattuja kokonaisuuksia, mutta hoitosuhteet hitaasti eteneviä. Nopeita onnistumisen kokemuksia yhdellä käyntikerralla ei ole tarjolla. Potilaan voinnin aaltoillessa ehdin jatkuvasti epäillä omaa osaamistani. Onko voinnin huonontuminen potilaan sairauden oire vai seuraus siitä, mitä olen tehnyt? Pitäisikö sittenkin unohtaa viime viikon hoitolinjat ja kokeilla tällä viikolla jotain uutta? Omaa huonoutta stressatessa potilaan vointi kääntyy kuin kääntyykin paremmaksi, ja hoitolinjaus näyttääkin toimivalta.

Luota omaan osaamiseen

Monen sairauden kohdalla diagnostiikka ja hoito on selkeää.

LDL koholla? Elintapaohjaus, statiini, kontrolli, etsetimibi, kontrolli. Astmaoireilua? Spirometria tai PEF-seuranta, tulosten läpikäyminen, lääkitys, kontrolli. On kuitenkin myös valtavasti sairauksia, joissa diagnoosi ei perustu yhteen laboratoriokokeeseen eikä hoitoon ole selkeää vuokaaviota, jota seurata. Pitäisi osata luottaa omaan osaamiseen ja siihen, että oma kliininen silmä on ollut riittävän kokenut.

Prosessin aikana pitäisi myös olla tarpeeksi vakuuttava, jotta potilaskin luottaa lääkärin ammattitaitoon. Lääketiede ei ole eksaktia tiedettä, ja sehän se vasta stressaavaa onkin.

Luottamus omaan tekemiseen syntyy kokemuksen kautta, ja vastavalmistuneena kokemusta on luonnollisesti vasta melko rajallisesti. Houkutus varmistella pieniäkin päätöksiä on suuri, vaikka samalla luottaakin omaan tekemiseensä.

Kuten ystäväni totesi kolme kuukautta valmistumisen jälkeen: nyt se valelääkärifiilis vasta alkaa. Lohtua saa siitä, että ei ole yksin kokemuksensa kanssa. Eräs kliininen opettaja kuvasi tilannetta hyvin: valmistuva on juuri opetellut lukemaan ja kirjoittamaan, nyt on aika opetella lääkärinä olemista.

Kirjoittaja on kuudennen vuoden kandi sekä NLY:n terveyspolitiikan projektivastaava, joka ajankohtaisesti identifioituu lähinnä valelääkäriksi.