Nykyaikana saa lukea kriisistä kriisin perään. Osa liittyy maailmanpolitiikkaan, osa ilmastoon, osa luteisiin. Ja osa tietenkin suomalaisen terveydenhuollon nykytilanteeseen. Lehdistö mielellään herkuttelee kriisi-termillä, ja koko sana alkaa kohta kokea inflaation. Toisaalta miksi puhua pelkistä haasteista ja ongelmista, jos kerran kriisi on todempi sana.

Sote-uudistusta ei kuitenkaan keksitty kriisin takia.

Terveydenhuollossa on nähty oikeita ongelmia, joita on aidosti haluttu ratkaista. Perusterveydenhuollon eriytyminen erikoissairaanhoidosta on aiheuttanut huolta jo pitempään. Lisäksi hoidon laatuerot työssä käyvien ja työttömien välillä ovat kasvaneet huomaamatta aivan liian suuriksi. Lääkäriin pääsy on myös pahimmillaan todella vaikeaa. Resurssien uudelleenjakoon on todellakin saatava rotia.

Hoidon jatkuvuuden näytöt

Hoidon jatkuvuuteen on kiinnitetty huomiota vuosikymmenten vuosien ajan. Väestövastuulääkäri-kokeilu 1990-luvulla oli merkittävä ponnistus hoidon laadun kehittämiselle. Itsekin ehdin tehdä hetken aikaa terveyskeskustyötä suht pienessä perusterveydenhuollon yksikössä väestövastuulääkärinä.

Työ oli mukavaa ja motivoivaa, vaikka toki nuorelle lääkärille – niin – melko vastuullista. Onneksi aina sai konsultoida sitä toisen alueen omalääkäriä, ja lääkärikunnan kollegiaalisuus oli tuolloin toimivaa ja laadukasta. Tyhmiä kysymyksiä ei ollut. Erikoissairaanhoitoonkin sai tehdä lähetteen melko matalalla kynnyksellä omien keinojen hiipuessa.

Tänä päivänä hoitosuhde samalle/omalle lääkärille on mahdollista harvoille ja valituille. Niinpä viime keväänä olin lennähtää pyrstölleni, kun oma kuntoutuja-asiakkaani kertoi, että hänelle oli soitettu terveysasemalta ja tarjottu ikiomaa lääkäriä. Ja ainoastaan sen takia, että hän oli ottanut sinne yhteyttä jonkin vähäpätöiseltä vaikuttavan asian takia, joko reseptin uusinnan tai verikoekontrollien takia. Olimme molemmat valtavan epäuskon vallassa, mutta myös tyytyväisiä. Voiko näin oikeasti tapahtua?

Hoidon jatkuvuudesta on olemassa vankkaa tutkimusnäyttöä, se säästää rahaa, kohentaa terveyttä ja vähentää kuolleisuutta. Niinpä Oulussa ja Tuirassa on tartuttu toimeen ja kehitetty uusi tiimimalli hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Mallissa toimii työparina kokeneempi ja nuorempi lääkäri. Kokeneempi keskittyy vaativampiin tapauksiin ja nuorempi – ehkä erikoistuva tai eri syistä vaihtuva – lääkäri hoitaa akuutteja ja nopeammin hoidettavia asiakkaita.

Tässä mallissa nuoren kollegan voisi kuvitella saavan hyvää oppia tulevaa työuraa varten. Lisäksi potilaalle on nimetty oma hoitaja. Asiakkaat tulevat väkisin tutuiksi ja pyörää ei tarvitse keksiä lääkärin vaihtumisten takia jatkuvasti uudelleen.

Kun tuohon malliin saataisiin vielä integroitua erikoissairaanhoito sujuvasti ja oivaltavasti, etenkin kun erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto ovat ainakin teoriassa saman virtuaalisen katon alla.

Selvät erikoissairaanhoitoa vaativat tapaukset on tietenkin edelleen viisasta lähettää normaaliin tapaan erikoislääkärien pähkäiltäväksi.

Rajapinta

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajamailla on kuitenkin liuta sellaisia potilaita, jotka erikoissairaanhoito näkee perusterveydenhuollon asiakkaina ja vastaavasti terveyskeskuslääkäri pohtii toisinpäin.

Nämä asiakkaat putoavat herkästi pompottelun ja ihmettelyn pohjattomaan kuiluun. Asiakkaat itse kokevat, ettei heitä kuunnella tai oteta vakavasti. He kuluttavat paljon terveyspalveluja tai vaihtoehtoisesti he ovat oppineet kiertämään lääkärin kaukaa.

Vastaavasti on tietenkin potilaita, jotka haluaisivat vain ja ainoastaan erikoissairaanhoitoon, vaikka tarvetta sinne ohjaamiseen on mahdotonta hahmottaa.

Kun itse olin aikoinaan sen pienen tovin väestövastuulääkärinä, rajaa erikoissairaanhoitoon oli loivennettu terveyskeskuksessa vierailevilla erikoislääkäreillä. Muistaakseni paikan päällä kävivät ainakin psykiatri, kirurgi/ortopedi ja pediatri. Keskustelut omista potilastapauksista erikoislääkärin kanssa olivat nuorelle lääkärille loistava keino oppia uutta, ja potilaatkin olivat tyytyväisiä kun pääsivät sujuvasti erikoislääkärin arvioon.

Toisaalta vanhaan on aina vaikea palata, vaikka se olisi ollut kuinka mukavaa ja antoisaa. Ja luultavasti hyvinvointialueen erikoislääkärit kavahtaisivat ajatusta ajaa autolla pitkin maita ja mantuja.

Mutta ei hätää! Tällaisen kevytkonsultoinnin voisi järjestää nykyisin sujuvasti videoneuvottelujen keinoin. Oma lääkäri ja potilas voisivat pähkäillä tilannetta yhdessä erikoislääkärin kanssa.

Ja olisiko juuri tässä aidosti järkevä ja oivallinen sauma pyytää talkoisiin mukaan myös yksityispuolella toimivat erikoislääkärit?

Esimerkiksi Oulussa ajan erikoislääkärillä saa privaatissa usein samalle päivälle tai ainakin samalle viikolle. Tämä kertoo siitä, että erikoislääkäriresurssia on yksityispuolella varsin mukavasti tarjolla. Ja tällaisessa mallissa kyseinen erikoislääkäri voisi vaikuttaa missä tahansa Suomessa (tai vaikka ulkomailla), tai tehdä videokonsultaatioita kotitoimistosta käsin.

Uskoisin että halukkaita erikoislääkäreitä tällaiseen löytyisi, ja jos ei ihan pelastamaan, niin ainakin tukemaan käynnistyvien uusien omatiimien toimintaa. Luonnollisesti pelimerkit ja -säännöt rahallista korvausta myöten olisi viisasta sopia valtakunnallisesti, jottei tästäkin syntyisi uutta mediassa rankasti riepoteltavaa kohua. Tai kriisiä!

Eikä kannata unohtaa myöskään sitä, että ne kaikkein vaikeimpien potilaiden ongelmat eivät ole aina puhtaasti lääketieteellisiä, vaan myös sosiaalisia. Taustalla voi olla syrjäytymistä, työttömyyttä ja päihteiden käyttöä, mutta myös taloudellisia huolia, oppimisvaikeuksia, ujoutta, estyneisyyttä ja erilaisia pelkoja.

Vastaanotolle ajavat oireet ovat usein tällöinkin kehollisia ja useasti pelkästään lääketieteen keinoilla vaikeasti ratkaistavissa.

Niinpä uuden aikakauden omatiimin käytettävissä olisi hyvä olla myös osa-aikainen sosiaalityöntekijä tai kuntoutusohjaaja. Tällaisessa tiimissä voisi olla oikein mukavaa olla lääkärinä.

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.