Vihdoinkin kesäloma, hihkuvat nyt monet lapset ja nuoret.

Voi ei, kesäloma, huokaavat jotkut väsyneet vanhemmat.

Juuri ennen kesälomaa lähes kaikkia väsyttää, mutta uupumuksesta ja kuormituksesta uutisoidaan nykyisin jatkuvasti. On koulu-uupumusta ja työuupumusta, ja maailman onnellisimmassa maassa myös vanhemmat ovat poikkeuksellisen uupuneita.

Osa uupuneista on todella hankalassa tilanteessa ja tarvitsee kiireellistä apua. Mutta uupumuspuhe myös ruokkii uupumuksen tunteita. Voiko olla niin, että aina ratkaisu ei löydy koulun oppimäärien yksilöllistämisestä, työntekijän sairauslomasta tai lääkärin asettamasta masennus- tai neurokirjon diagnoosista?

Voiko jopa olla, että kiireessä olemme päätyneet tekemään päätöksiä, jotka lopulta lisäävätkin yksinäisyyttä ja kuormituksen tunnetta?

Kuormitus lisääntyy

Koulun päätehtävä ei ole enää yleissivistyksen vaan työelämätaitojen opettaminen. Jo alakouluissa on yhä enemmän projekteja, joissa lasten on etsittävä itse tietoa valitsemistaan lähteistä. Pienten lasten aivot eivät ole vielä itseohjautuvuuteen kypsät, ja niinpä kynnelle kykenevät vanhemmat päätyvät auttamaan lastaan. Vanhempien kuormitus lisääntyy ja kotitaustan merkitys oppimisessa korostuu. Vain 56 % lapsista oppii peruskoulun aikana lukutaidon, joka riittää työelämään.

Monet vanhemmat eivät enää jaksa osallistua koulun vanhempainiltoihin, talkoisiin ja tapahtumiin. Jos mahdollista, oman lapsen leirikoulukustannukset katetaan mieluummin pikaisesti pankkikortilla. Yhä suurempi joukko vanhemmista ulkoistaa kaiken lastensa harrastamisen ammattilaisille ja nauttii itse ”omalla ajalla” omista harrastuksistaan. Samalla perheenjäsenet menettävät yhteyden toisiinsa, mikä lisää lasten ja nuorten pahoinvointia. Vanhemmat menettävät mahdollisuuden helppoon vertaistukeen ja tunteen elävään yhteisöön kuulumisesta.

Koronan jälkeen yleistyneet etätyöt ja -opinnot toimivat samaan tapaan. Näennäinen helppous voi pian muuttua yksinäisyydeksi ja irrallisuudeksi. Väsynyt vanhempi alkaa kaivata yhä enemmän ”omaa aikaa”, vaikka epämääräisen pahan olon taustalla voi olla ikävä toisten ihmisten yhteyteen.

Ei sitouduta

Professori Anna Rotkirch on nostanut esiin myös epäilyksen siitä, miten some ja deittisovellukset heikentävät vanhempien sitoutumista toisiinsa. Kaiken kuormituksen alla ero ja vuorovanhemmuus voivat vaikuttaa pelastusrenkaalta, vaikka sen jälkeen onkin sovittava lasten asumisesta ja aikatauluista. Yleisyydestään huolimatta vanhempien ero kuormittaa myös lapsia.

Lomalla on mahdollista väljentää aikatauluja ja tutustua perheenjäseniin ja ystäviin uudelleen. Jos osaa päästää irti kesäloman suorittamisesta, asioiden tärkeysjärjestys voi taas löytyä. Ilman suuria sijoituksia kesällä voi uida, keinua, rakentaa hiekkalinnoja, pelata kortti- ja lautapelejä, retkeillä, kalastaa, marjastaa, lukea, loikoilla nurmikolla ja jutella samalla niitä näitä. Onnistuneen kesän mittarina voisi pitää lasten riemun kiljahduksia ja mustikan värjäämiä suupieliä.

Aikuisia kannustan levännein aivoin pohtimaan, mitä lapsuus on, mitä nuoruus on, mitä vanhemmuus on, ja mitä haluamme niiden olevan.

Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta?

Miten täyttäisimme sen perimmäisen tarpeen, ihmisen ikävän toisen luo?

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.