Suomalainen terveydenhuolto perustuu lupaukseen yhdenvertaisuudesta ja tarpeenmukaisesta hoidosta.

Siitä huolimatta terveyspalvelujen käyttö, ehkäiseviin palveluihin osallistuminen ja, joissakin tilanteissa, hoitotulokset eroavat maahanmuuttajataustaisen väestön ja pääväestön välillä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimukset ovat osoittaneet, että maahan muuttaneiden palvelujen tarpeenmukaisessa saannissa on eroja pääväestöön verrattuna. Esimerkiksi lääkäriin tai hammaslääkäriin ei välttämättä pääse tarpeeksi ajoissa, vaan hoitoon päädytään viiveellä ja usein edenneen sairauden kanssa.

Kansainvälisessä vertailussa lasten syöpähoidot ovat erinomaisella tasolla Suomessa.

Meillä on kuitenkin tutkimustuloksia, jotka näyttävät maahanmuuttajataustaisten lasten syöpäkuolleisuuden olevan korkeampaa kuin pääväestöön kuuluvien lasten. Terveyserot näkyvät myös ehkäiseviin palveluihin osallistumisessa. Suomen Syöpärekisterin tilastojen mukaan äidinkielenään muita kuin kotimaisia kieliä puhuvien naisten osallistumisaste kohdunkaulan syövän seulontoihin on matalampi kuin kotimaisia kieliä puhuvilla naisilla.

Maailmanlaajuinen tutkimustieto on osoittanut, että monissa vieraskielisissä tai maahanmuuttajataustaisissa ryhmissä rokotuskattavuus on yleensä pääväestöä matalampi.

Sama ilmiö on tunnistettavissa myös omassa tutkimuksessani. HPV-rokotusaikomusta koskevassa osatutkimuksessa havaitsin, että vieraskielisillä vanhemmilla oli suomea äidinkielenään puhuviin vanhempiin verrattuna pienempi todennäköisyys rokotuttaa tyttärensä HPV-rokotteella.

Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ylläpitää suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Rokotuskattavuuden, seulontoihin osallistumisen tai hoitopolkujen toimivuuden systemaattinen vaihtelu kielen tai taustan mukaan on ongelma moninaistuvalle Suomelle.

Yhdenvertaisuuden pitäisi olla tavoite, jota on mitattava ja seurattava.

Muuten emme tiedä, ketkä jäävät suomalaisen terveydenhuollon lupauksen ulkopuolelle.