Kuuntelin etänä koulutusta huomiotta jääneistä trooppisista taudeista (neglected tropical diseases, NTDs).

Aluksi minua nolotti: vaikka olen työskennellyt Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaaloissa hyvin vaikeissa oloissa elävien ihmisten parissa, tiesin vain vähän tästä aiheesta.

Seuraavaksi suutuin siitä, että niin paljon resursseja (tässä tuli mieleen erityisesti tutkimusrahoitus) kohdennetaan ns. first world -ongelmiin. Nimittäin moniinkaan näistä vähälle huomiolle jääneistä sairauksista ei ole hyvää hoitoa. Esimerkiksi kala-azariin, joka on alkueläimen aiheuttama sisäelimiin vaikuttava leishmaniaasin muoto, ei ole kehitetty helppoa, halpaa ja turvallista hoitoa.

Lopulta, kun näin miten kamalaa kärsimystä nämä nälän, mikrobien ja lian yhdessä synnyttämät sairaudet aiheuttavat, tunsin voimatonta surua.

Koskettavat monia

NTD:t ovat joukko sairauksia, joista mikään yksittäinen ei ole valtavan yleinen, mutta ryhmänä ne koskettavat monia ihmisiä.

Erityistä näissä taudeissa on se, että ne aiheuttavat hirvittävää kärsimystä, erityisesti sosiaalista eristymistä ja kohdistuvat jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Jo muinaishistoriasta tiedetään spitaali, joka saattoi yhdessä hetkessä suistaa arvostetun yhteisön jäsenen täysin sen ulkopuolelle, asumaan kylän ulkopuolella, kulkemaan rikkinäisissä vaatteissa ja huutamaan kulkiessaan: saastainen, saastainen!

Nykyäänkin, tässä samassa maailmassa jossa minä kirjoitan valoisassa keittiössäni tietokoneen äärellä tätä juttua, jotkut toiset, vieläpä monet, viettävät koko lyhyen elämänsä kuin kauhukertomuksessa. Lian, nälän ja halveksunnan keskellä.

Yhdellä koulutuksen luennoista mainittiin minulle outo sairaus, noma. Se tuli esille erään luettelon yhteydessä eikä siitä puhuttu paljoa.

Siispä kirjoitiin hakuselaimeen sanan noma, pienellä alkukirjaimella. Tuli melko kumma olo, kun ensimmäisenä tarjoutui seuraava teksti: Kokki René Redzepin johtama kulinaristinen mekka, jossa tarjoillaan maailmanluokan 20 ruokalajin aterioita. Selasin listaa alaspäin. Aina vain erilaisia juttuja tuosta ravintolasta, suomen ja englannin kielellä. Noma on useasti valittu maailman parhaaksi ravintolaksi. Noma suljetaan, Noma avataan uudestaan.

Lopulta luovutin selaamisen ja kirjoitin: noma disease. Nyt alkoi löytyä, erityisesti kamalia kuvia. Kuvia lapsista, joiden kasvoista puolet on mädäntynyt pois. Kuvia toipuneista, joilla toisen posken kohdalla on aukko, josta näkyy oudossa asennossa oleva hampaisto. Noma on kasvojen, erityisesti suun alueen kuolio, johon sairastuvat aliravitut, huonosta hygieniasta kärsivät lapset varsinkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tauti alkaa usein ikenien tai muun suun alueen tulehduksesta ja monilla potilailla on muukin sairaus, esimerkiksi HIV tai malaria. Antibioottihoidolla voidaan rajoittaa sairauden etenemistä, mutta näillä potilailla ei yleensä ole pääsyä hoidon piiriin ja tila on useimmiten fataali. Ne, jotka selviävät hengissä, jäävät kammottavalla tavalla vammautuneiksi syömisen ja puhumisen ongelmineen ja ulkonäkö aiheuttaa sosiaalisen eristämisen.

Maailmamme

Tällainen on maailmamme, sama sana voi merkitä yhdelle ylellistä herkutteluhetkeä ja toiselle elämänmittaista painajaista. Tämä ei kaiketi ole uutta, mutta nykyinen nopea tiedonvälitys tuo vastaavanlaisia asioita silmille päivittäin varsinkin meille, joilla on pääsy herkkujen äärelle. Hemmotteluhetkiimme tunkeutuu epämiellyttävä ajatus siitä, että syömme ja asumme paremmin kuin Aurinkokuningas ja hänen hovinsa aikoinaan. Samalla toisilla ei ole edes elämän perusedellytyksiä. Tällainen on nykyään ”valkoisen miehen taakka”.

Tämä epämiellyttävä käsite sellaisena, kuin se nykyään ymmärretään sopii hyvin kuvaamaan meitä hyvinvoivia. Sen lanseerasi runossaan 1899 Rudyard Kipling eivätkä hänen siinä demonstroimat taipumuksensa omahyväisyyteen ja kapeakatseisuuteen ole ihmiskunnasta mihinkään poistuneet. Edelleen oikeutamme elämäntapamme sillä, että tiedämme mielestämme parhaiten, miten elää kuuluu ja kätkemme harjoittamamme riiston kaunopuheisuuteen ja almujen antoon.

Emme huomaa heitä

Viime viikkoina paljon puhuttanut rasismi kytkeytyy tähän.

Olemme kauhistelleet rasistisiksi tulkittavia lausahduksia ja supisuomalaisuudesta poikkeavat ihmiset ovat kertoneet kokemastaan syrjinnästä. Nämä epämiellyttävät asiat ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, että jossakin ihmisiä todella kuolee ja kärsii sairauksista, joita kukaan suomalainen ei voisi sietää lähipiirissään. Jos meikäläinen lapsi sairastuisi nomaan, vanhemmat joutuisivat heittellejätön vuoksi oikeuden eteen.

Voidaan sanoa, että ihmiskunta, erityisesti me rikkaat, olemme jättäneet nuo lapset heitteille. Yhteiskuntina emme huomaa heitä, vaikka näemme kuvia heistä. Ajattelen, että osa tästä neglectistä johtuu syvällä ihmisen olemuksessa olevasta taipumuksesta tehdä jakolinjoja Meidän ja Toisten välille niinkin primitiivisten impulssien pohjalta kuin miltä toinen ihminen silmiin näyttää tai korviin kuulostaa.

Mitä voisimme tehdä?

Aivan ensimmäisenä on syytä syvästi tiedostaa epäkohta ja heti sen jälkeen huomata, mikä on hyvin. Suomalainen terveydenhuolto, kaikesta huolimatta, toimii (vielä). Siitä kannattaa pitää kynsin hampain kiinni ja toimia sen parantamiseksi entisestään.

Nuori, tai miksei vanhempikin kollega, kun mietit, mihin potentiaalisi käytät, mieti asiaa myös kokonaisuuden kannalta. Missä voit parhaiten vaikuttaa koko yhteiskuntaa, ei vain omaa mukavaa elämääsi tai uraasi, edistävällä tavalla?

Toiseksi, on syytä pitää esillä näitä ”jossakin muualla” olevia suunnattomia epäkohtia ja kysellä tilaisuuden tullessa vaikkapa lääkefirmoilta globaalin oikeudenmukaisuuden perään. Ja jos joku meistä joskus pääsee merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan, näitä asioita olisi syytä välittää suurempaankin tietoisuuteen. Jotta vaikkapa kehitysyhteistyömäärärahoja, vaikka ovatkin vain laastari vena iliaca laseraatioon, ei leikattaisi.

Nyt kun lähellä meitä on käynnissä kaksi sotaa, joiden loppua ei näy, itsensä todella tuntee lastuksi historian laineilla.

Mutta jos siirtää perspektiivin niihin asioihin, joihin voi pikkuisen vaikuttaa, saattaa ahdistus helpottaa. Silloin ei tarvitse suuttua sometuttavalle, joka on eri mieltä siitä, kumpi on suurempi roisto, Netanjahu vai Hamas.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.