Luin muutama päivä sitten suomalaislääkäristä, joka päätti lähteä avustuslaivueen mukana Gazaan , perustelunaan se, ettei halua olla yksi niistä, jotka vain katsovat sivusta. Oli kunkin meidän oma ajatusmaailma ja ideologia mikä tahansa, jaan tämän ajatuksen toimeen tarttumisesta voivottelun sijaan.

Löysin itseni kesällä saman toimeen tarttumisen ääreltä sananmukaisesti puskista – työmatkalla bongattujen lukuisten vieraslajipuskien ja asiasta tehtyjen valtuustoaloitteiden sijaan oli helpottavaa tehdä jotain konkreettista luonnon monimuotoisuuden eteen osallistumalla vieraslajitalkoisiin. Muillekin ekologista maailmantuskaa kokeville voin suositella jättipalsamia aggression purkamisen kohteeksi: näkyvää tulosta tulee nopeasti ja palsamin rungon rakenne saa aikaan taittuessaan voitontunnetta maksivoivan äänen.

Kesän mittaan on myös palkitsevaa nähdä muiden lajien valtaavan aiempaa palsamimetsää.

Parempaa maailmaa

Parempaa maailmaa voi tehdä myös suuremmassa mittakaavassa.

Läheinen työkaverini on käynyt Punaisen Ristin tehtävillä Välimeren pakolaisia auttamassa. En voi kuin ihailla tätä uskallusta lähteä työ- ja perhearjen keskeltä tuntemattomien pariin tekemään jotain itselleen tärkeää. Kun oma uskallus ei tähän riitä, vähin mitä voin tehdä, on mahdollistaa tarvittaessa nopeatkin lähdöt avustustehtäville työtehtäviä järjestelemällä.

Greta Thunbergin seuraajat ja elokapinalaiset herättävät monissa verenpaineen nousua. Näissä on kuitenkin kyse samasta ilmiöstä kuin avustuslaivalle lähtevässä lääkärissä tai palsameita ojanpenkalla riuhtovassa kunnanvaltuutetussa.

Itse tekemällä, jotain konkreettista aikaansaamalla voi purkaa ahdistustaan siitä, että maailma ei ole sellainen, kuin sen haluaisi olevan.

Kaikki nämä edellä mainitut aiheet ovat asioita, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä, puolesta ja vastaan. Ne herättävät myös voimakkaita tunteita, myös ahdistusta.

Ahdistusta osaan itse purkaa vain tekemällä. Tämä taitaa olla länsimaisen tietotyöläisen ongelma muutoinkin. Työ on niin abstraktia, jopa meillä lääkäreillä, että sen hyödyt eivät näy konkreettisesti nenän edessä kovinkaan usein. Siksi on helpottavaa päästä välillä vapaa-ajallaan kolaamaan saimaannorpille apukinoksia, käydä naapurin vanhalle rouvalle kaupassa tai livauttaa seteli Nälkäpäivä-keräykseen.

Kuin kotonaan

Toimeen tarttumisen äärellä olin myös viime viikonloppuna partiolaisten Johtajatulilla. Partiolainen en ole koskaan ollut, mutta Johtajatulilla kävin jo kolmatta kertaa.

Jotenkin luonnossa liikkuvien, vähemmän kaavoihin kangistuvasta johtamisesta kiinnostuneiden ja päivän hyviä töitä tekevien parissa on helppo olla kotonaan.

Tämän vuoden teemana Johtajatulilla oli ”luotan tulevaan”. Näkökulma oli tässäkin tekemisessä, toimeen tarttumisessa. Tulevaisuus ei ole kasvoton mörkö, johon ei voi vaikuttaa. Tulevaisuus on sellainen, miksi sen yhdessä yhteisönä teemme. Tällöin myös luottamus tulevaan on mahdollinen. Tämä vaatii sen, että oppii näkemään myös omat vaikutusmahdollisuutensa.

Lääkäreinä meillä on vaikutusmahdollisuuksia, usein enemmän kuin ymmärrämmekään. Kun puhun mikroliikenneluvasta päättävälle lautakunnalle sähköpotkulautojen terveysvaikutuksista, sanoilla on painoarvoa. Kun kesällä teimme mediatiedotetta helteisiin varautumisesta etenkin ikäihmisille ja heidän omaisilleen, valitsin sillä hetkellä käytössäni olleista viidestä tittelistä ”ylilääkärin”, koska arvelin ylilääkärin sanoilla olevan kohderyhmässä enemmän painoarvoa kuin vaikka ”palvelupäällikön”.

Konkreettista valkotakkia en ole pitänyt vuosiin, mutta kuvaannollisesti vedän sen ylleni silloin, kun tarvitsen sanoilleni megafonin.

Tätä megafonia me lääkärit voimme kukin tahollamme käyttää, sen itse kokemamme paremman maailman eteen. Meidän ei tarvitse olla keskenämme samaa mieltä kaikesta, mutta tärkeintä on, ettemme jää vain voivottelemaan ja ahdistumaan. Meillä on omat kätemme, joilla tehdä konkreettista työtä, vaikka linnunpönttöinä tai junnujoukkueen turnauskioskin mokkapaloina, mutta meillä on myös yhteiskunnallinen asemamme, jonka painoarvo kannattaa hyödyntää.

Kun itse tekee, on helpompi sanoa, että luotan tulevaan.

Kirjoittaja on äiti, akuuttilääkäri, esimies ja kaupunginvaltuutettu.