Radiumin kalpea hehku pimeydessä kiehtoi Marie Curieta. "Kuin virvatuli", hän kuvaili laboratoriossaan iltaisin levittäytyvää näkyä.

Ensimmäiset radioaktiivisuuden tutkijat eivät tunteneet ionisoivan säteilyn terveyshaittoja. Niinpä Curiekin käsitteli radiumia sisältäviä koeputkia paljain käsin, mikä kovetti ja arpeutti hänen ihoaan. Hän ei antanut sen häiritä työtään.

Radiumin salaperäinen energia, joka tuntui uhmaavan tunnetun fysiikan lakeja, kiehtoi myös suurta yleisöä. Mainostajat keksivät yhdistää muotisanan mitä erilaisimpiin tuotteisiin ja palveluihin. Pian myynnissä oli radioaktiivista kosmetiikkaa ja radiumia sisältävää "energiajuomaa".

1900-luvun alun tietämättömyydelle on helppo hymähtää. Joka ajassa on kuitenkin omat trendinsä ja hypensä. 2000-luvun radiumiksi on tarjolla yksi erityisen hyvä kandidaatti.

Generatiivinen tekoäly on ryhmä lupaavia teknologioita, jotka – radioaktiivisuuden tavoin – voidaan valjastaa hyvin erityyppisiin tehtäviin. Parhaimmillaan uusi teknologia voi mullistaa tapamme tehdä työtä.

Mutta mitkä ovat tekoälyn käyttöön liittyvät sokeat pisteemme? Mitä emme vielä ymmärrä sen vaikutuksista ajatteluumme ja yhteiskuntaamme?

Hälyttävää on ainakin yleistyvä tapa käyttää laajoja kielimalleja mentorin, terapeutin tai sijoitusneuvojan korvikkeena. Osalla käyttäjistä on hämmästyttävä luotto malleihin, joiden sisäänrakennetut vinoumat ja taipumus hallusinointiin tunnetaan ja joiden tietosuoja on epäselvä.

Tiettyjä älyllisen laiskuuden merkkejä on nähtävissä. Perinteinen, lähdekriittinen tiedonhaku saattaa korvautua kielimallille roiskaistulla kysymyksellä. Lehtiartikkelit, jotka alkavat sanoilla "Kysyin tekoälyltä...", koettelevat luottamusta journalismin laatuun. Hengetön tekoälykuvitus on uinut huomaamatta kaikkialle, mikä ymmärrettävästi ärsyttää taiteilijoita, joiden työllä mallit on laittomasti koulutettu.

Tilaisuus tekee varkaita myös tutkimuksen maailmassa.

Tekoälyavusteinen tiedevilppi on tieteen eetoksen täydellinen vastakohta. Kielimallin satuileman artikkelin julkaissut tutkija ei edistänyt tutkimusta eikä esseensä chatbotilla teettänyt opiskelija oikeasti oppinut mitään. Toimillaan he vain likasivat ihmiskunnan yhteistä tietopohjaa. Tätäkin vahingollisempaa tekoälyjätettä edustavat vakuuttavan näköinen disinformaatio ja deepfake-pornon kaltaiset äärimmäiset kiusaamisen muodot.

Kallistuuko vaaka hyötyjen vai haittojen puolelle? Historia osoittaa, että keksintöjen lopulliset vaikutukset tulevat usein esiin vasta ajan myötä.

Uransa loppua kohti Marie Curie kehitti lääketieteellistä kuvantamista. Hän kuoli aplastiseen anemiaan vuonna 1934 eikä siten ehtinyt nähdä tapahtumia, joiden silkka paikannimi muodostuisi synkäksi muistutukseksi atomiytimissä piilevästä energiasta: Hiroshima, Tsernobyl, Fukushima.

Näkemättä jäivät toisaalta myös sädehoidon läpimurrot ja rooli, jota ydinenergia näyttelisi uuden ihmiskuntaa kohtaavan uhan, ilmastonmuutoksen, torjunnassa.

Jos kudoksille vaarallinen säteily on voitu kanavoida onnistuneesti hyötykäyttöön, myös tekoälylle löytyy kyllä terveydenhuollossa töitä. Sovellukset, jotka pelastavat ihmishenkiä tai vapauttavat olennaisia lisäresursseja ihmisten auttamiseen, kannattaa todennäköisesti ottaa käyttöön.

Jotkin asiat on silti syytä tehdä jatkossakin vanhanaikaisesti, ettemme menetä sitä, mikä tekee ihmisistä erityisiä. Teknologia, joka lupaa neroutta mutta tuottaa keskinkertaisuutta, on kaksin verroin petollista. Kaikkeen uuteen ja hohtavaan ei ole syytä tarttua, ainakaan ilman riittäviä suojavarusteita.