“Meistä tuli lääkäreitä, lääkäreitä ja lääkäreitä…” lauloimme railakkaasti opiskeluaikoina Anssi Kelan 1972:n tahtiin.

Kappaleen kertosäkeeseen tiivistyi onnen, ylpeyden ja nuoruuden ilakoinnin lisäksi syvällisempi lupaus: meillä on hieno ammatti, identiteetti ja tulevaisuus. ”Meidän piti muuttaa maailmaa”, mutta emme ehkä arvanneet, miten nopeasti maailma muuttuu siihen mennessä, kun meistä on tullut lääkäreitä.

En tarkoita vain sote-uudistusta, koronapandemiaa ja tekoälyn läpilyöntiä. Olemme tulleet vuosikymmenelle, jolla väestörakenteen, yhteiskunnan sekä elämäntapojen ja arvojen muutokset kulminoituvat terveydenhuollon palvelurakenteiden, kysynnän, resurssien ja toimintamallien muutoksiin sekä tieteen ja digitalisaation kiihtyvään kehitykseen.

Toisin sanoen: Apua väestö ikääntyy, rahat on loppu, nuoret lääkärit haluavat elämältä muutakin kuin uraa, sihteerit on saaneet kenkää ja tekoäly ajattelee puolestamme!

Oikeastaan tilanne ei naurata, vaan kyse on merkittävästä ja vakavastakin ammattikuntamme historian kulminaatiopisteestä. Pukeudumme edelleen valkoiseen takkiin, mutta mikä on 2020-luvun lääkärin rooli? Terveydenhuollon hinta kyllä tiedetään, mutta onko kutsumuksella enää mitään arvoa? Johtajuus trendaa enemmän kuin koskaan. ”Kaikki ovat johtajia”, mutta onko kellään tietoa yhteisestä suunnasta?

Muuta kuin medisiinaa

Ehkä isoin kuilu nykylääkäriyteen liittyvien odotusten ja realiteettien välillä liittyy siihen, että lopulta aika iso osa työstä on jotain muuta kuin suoraa potilastyötä tai lääketieteellistä potilasasioiden edistämistä. Kandikielellä siis ”jotain muuta kuin medisiinaa”.

Jos ihminen ei pysty keskittämään omaa työpanostaan koulutustaan vastaaviin tehtäviin, on kuin olisi mutterina ruuvin paikalla. Ei tarvitse olla ortopedi tajutakseen, että tällainen ei toimi, tai psykiatri ymmärtääkseen, ettei tilanteessa voi kukoistaa. Jos myöskään vaikutusvaltaa omiin työtapoihin tai -tehtäviin ei anneta, on viesti oikeastaan hyvin selvä: aikasi ja osaamisesi ei ole tarpeeksi arvokasta oikein kohdennettavaksi.

Tästä saattoi lukea viime viikon Helsingin sanomista, kun THL:n antropologian tutkija kertoi olleensa eri terveyskeskusten arkea havainnoidessaan erityisen yllättynyt ihmisten toistuvista arvottomuuden kokemuksista perusterveydenhuollon kivijalassa: “Sekä henkilökunta että terveysasemien käyttäjät kokivat, että heillä tai heidän mielipiteillään ei ollut väliä.” (HS, 20.1.2026).

Ironisesti samaan aikaan viime viikon Lääkäripäivien paneelikeskustelussa lääkärijohtajat pohtivat hallinnollisen työn ja toiminnan kehittämisen välistä tasapainoa (1). Kuulemma sote-johtotehtävissäkään ei meinaa ehtiä johtaa “kaiken hallintohumpan keskellä” (1).

Alkaa kuulostaa siltä, että omaan työhön keskittymisen mahdottomuus on usein enemmän sääntö kuin poikkeus? Kirurgit eivät saa leikata, lääkärin vastaanotolle ei pääse. Terveyskeskuksen infopiste ei auta ajanvarauksessa mutta ohjaa chattiin.

Tehdäänkö kaikesta vaikeampaa kuin tarvitsee

Terveydenhuolto on monimutkaisempi kuin koskaan, ja nämä ruuvimutteritilanteet vaativat uudenlaista rohkeita ratkaisuja.

Toisaalta, ehkä hankalaa kokonaisuutta pitäisi yksinkertaistaa, palata hyvinvointivaltioideologian alkulähteille ja miettiä, miksi terveydenhuolto on oikeastaan olemassa ja ketä varten. Keskittyä ja keskittää siihen.

Lopulta kyse on ihmisestä. Heidän elämistään; meidän elämistämme. Kristianista, Susannasta, Nummelin etupulpetin pojasta, Roopesta, Nurmisesta, Jasminista ja Vuorisesta. Sinusta ja minusta. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä vähemmän tiedämme tietävämme, ja suuri osa meistä lääkäreistäkin päätyy jossain kohtaa potilaan paikalle.

Jos kerran olemme tämän alan valinneet, soisin, että meille mahdollistettaisiin kestävät puitteet tehdä työtämme, jota varten olemme opiskelleet, jopa omistautuneet, ehkä uhrautuneet. Niin että lupaus kävisi päivittäin toteen: Tänään voidaan joka hetki olla olla lääkäreitä!

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti, väitöskirjatutkija ja entinen Helsingin yliopiston lääketieteellisen koulutusohjelman kohtaamisen ja vuorovaikutustaitojen kliininen opettaja.