Viimeisen parin vuoden ajan olen puhunut julkisesti siitä, että vauvojen ja perheiden saaman hoidon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Esikoiseni ja kuopukseni välinen seitsemän vuoden ikäero sekä väliin osunut pandemia ovat osoittaneet, kuinka nopeasti virheellinen terveystieto, vanhempien epävarmuus ja erilaiset kaupalliset palvelut voivat lisääntyä.

Samalla olen huomannut aidosti huolestuttavan muutoksen: pseudotieteelliset ajatukset eivät enää rajaudu someen, vaan ovat alkaneet normalisoitua myös virallisessa terveydenhuollossa.

Sosiaalinen media voi tehdä lääkäristä helposti lähestyttävän ja madaltaa kynnystä kysyä. Perheet ovatkin kertoneet ohjeista, jotka ovat tuntuneet vääriltä, mutta joiden noudattamatta jättäminen on aiheuttanut syyllisyyden tunnetta. Tällainen voi olla esimerkiksi sairaalasta saatu ohjaus vauvan päivittäiseen suun hierontaan imetyshaasteiden helpottamiseksi.

Tämänkin neuvon taustalla on ajatus vauvan “jumista”. “Jumin” väitetään johtuvan kohdun ahtaudesta, liian nopeasta tai hitaasta alatiesynnytyksestä, imukuppiulosautosta tai sektiosynnytyksestä. “Syntymäjumin” uskotaan selittävän niin vauvan syömishaasteita, itkuisuutta, katkonaista unta kuin päänahan karstaakin. Vauvan terveyden “optimoimiseksi” perheille markkinoidaan osteopatiaa, vyöhyketerapiaa tai vauvahierontaa jopa neuvoloiden ilmoitustauluilla ja nettisivuilla, joille perheitä ohjataan synnytyssairaaloista.

Kyse ei ole vain vauvoista ja heidän vanhemmistaan. Ystäväni sisko, nuori nainen, oli sairastanut aiemmin aggressiivisen syövän ja saanut rankimmat mahdolliset hoidot. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, hän kärsi ilmeisistä vaihdevuosioireista ja tarvitsi lääkärin arviota.

Ajanvarauksessa häntä kuitenkin neuvottiin hakeutumaan äänimaljarentoutukseen, sillä lääkärit määräävät vain “myrkkyjä”. Kehotin häntä antamaan tilanteesta palautetta, minkä jälkeen sama hoitaja soitti pian närkästyneenä ja järjesti lääkäriajan.

Rohkenen siis väittää, ettei kyse ole enää marginaalisesta ilmiöstä vaan humpuuki on uimassa osaksi järjestelmäämme.

Kun raha ja resurssit ovat tiukalla, ongelmat eivät ratkea turvautumalla terveyshumpuukiin. On myös hyvä muistaa, että juridinen vastuu terveydenhuollossa annetusta hoidosta kuuluu aina yksikön vastuulääkärille. Lääkärikunnan ei siis tule työntää päätään pensaaseen vain siksi, että ongelmiin puuttuminen tuntuu hankalalta.

Samalla potilaiden kokemus terveyshumpuukin tuomasta avusta on todellinen, vaikka itse hoitomenetelmä olisi biologisesti täysin epäuskottava. Tämä perustuu oireiden luontaiseen vaihteluun ja placebovaikutukseen: hoiva- ja merkitysvaikutukseen, joita terveyshumpuuki hyödyntää taitavasti. Hoivavaikutus syntyy kiireettömästä kohtaamisesta, kosketuksesta ja kuulluksi tulemisen kokemuksesta. Merkitysvaikutus syntyy kun potilaalle tarjotaan uskottavalta tuntuva, usein yksinkertainen, selitys oireille ja kärsimykselle tilanteissa, joissa lääketiede ei pysty tarjoamaan yksinkertaista vastausta. Juuri siksi vauvat ja heidän perheensä ovat otollinen kohde terveyshumpuukille.

Potilasturvallisuuden näkökulmasta on vaikea hyväksyä sitä, että terveyshumpuukia voidaan normalisoida osaksi virallista terveydenhuoltoa yliopistosairaaloita myöden. Tarjoamamme hoidon tulee nojata tutkittuun tietoon, mutta samalla meidän pitäisi hyödyntää paremmin placebon voimaa.

Kiireetön kohtaaminen ja tilanteen läpikäyminen empaattisesti tieteesen pohjaten on välttämätön osa laadukasta hoitoa.

Ajan lisäksi tarvitsemme myös moniammatillista koulutusta, vuoropuhelua ja uskallusta tarkastella kriittisesti sitä hoitoa ja ohjausta, jota potilaille tarjoamme.