Vuosituhannen vaihteessa mustia pilviä alkoi kerääntyä yliopistollisen sairaalan tutkimuksen ylle.

Alussa oli yliopistollinen keskussairaala, jossa klinikan johdossa oli professori. Hän ja kaikki muut lääkärit tekivät kliinistä työtä. Valtio maksoi 12 % lisän yliopistollisen keskussairaalan budjettiin korvauksena opetuksen ja tutkimuksen kuluista. Erikoislääkärin virkaan vaadittiin väitöskirja ja ylilääkäriksi pääsi vain dosentti. Kliininen tutkimus johti potilaiden parempaan hoitoon ja säästi rahaa yhteiskunnalta.

1990-luvun puolivälissä yliopistollisen keskussairaalan 12 prosenttin lisä siirrettiin kilpailutettavaksi tutkimusrahoitukseksi ja opetuksen edellyttämien kulujen korvaamiseen. Järjestelmä toimi hyvin ja kliininen tutkimus kukoisti.

Skeptikkokollega tosin epäili, että sairaalan budjetista ulkoistettu tutkimusrahoitus päätyy poliitikkojen silmätikuksi ja alkaa vähetä. Hänen ennustuksena toteutui.

Vuosituhannen vaihteessa mustia pilviä alkoi kerääntyä yliopistollisen sairaalan tutkimuksen ylle. Erään yliopistollisen keskussairaalan johtoon valittiin poliittinen johtaja, jonka ensimmäisessä, kuukausia valmistellussa strategiassa tutkimus oli pahnanpohjimmainen. Opetuskin muistettiin vasta juuri ennen strategian julkaisemista. Lääkäreiden virkavaatimuksista akateemiset ansiot alkoivat kadota.

MBA:sta tuli dosentuuria suurempi tekijä, jota isolta johtajalta edellytetään. MBA-tutkinto maksaa kymmeniä tuhansia euroja. En ole nähnyt tutkimusta, jossa MBA-tutkinnon suorittamisen vaikuttavuutta olisi tutkittu suuren sairaalan johtamisessa. Miten MBA edistää esim. tutkimuksen sitomista sairaalan johtamiseen? Substanssi on se, jota ison johtajan täytyy pystyä puolustamaan.

EVO-rahoitus muuttui valtion tutkimusrahoitukseksi, jonka käyttöalueista STM päätti. Rahoitus laski kuin lehmän häntä samalla, kun sitä jaettiin useammille tahoille. Samalla tutkimukseen liittyvä byrokratia lisääntyi eksponentiaalisesti ja kliinikoiden oli yhä vaikeampi saada tutkimusjaksoja kliinisten paineiden vuoksi.

Virkojen vaatimuksissa akateemiset ansiot tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa vähenemään, koska akateemisesti päteviä lääkäreitä on tulevaisuudessa yhä vähemmän.

Uuteen järjestelmään siirtyminen

Nyt siirrytään jälleen uuteen järjestelmään. Sote-uudistus on valtava ja sitä on valmisteltu sadoilla miljoonilla usean vuoden ajan. Tästä huolimatta tutkimus on jälleen jäänyt pahnanpohjimmaiseksi, vaikka tutkimuksen puolustajat ovat usean vuoden ajan muistuttaneet sen merkityksestä ja rahoitustarpeesta. Sote tarjoaisi mahdollisuuden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiiviimpään yhteistyöhön myös kliinisen tutkimuksen osalta.

Helsingin yliopistollisessa sairaalassa tutkimusjohto on ansiokkaasti edistänyt lisääntyvän byrokratian vaatimia tukipalveluja kuten eettisten toimikuntien toimintaa, tutkimushoitajien koulutusta ja tutkijoiden tukea. Tämä infrastruktuuri ei toimi ilman rahoitusta. Nyt tutkimusrahoituksen dramaattinen väheneminen riittää tuskin muuhun kuin näiden perustoimintojen ylläpitämiseen.

Miksi tutkimuksen rahoituksen puolesta täytyy aina taistella?

Kansalaiset haluavat verorahojansa käytettävän ensisijaisesti terveydenhuoltoon. Korkeatasoista terveydenhuoltoa ei ole ilman tutkimusta.

Tästä huolimatta niin terveydenhuollon kuin sen tutkimuksen rahoitus on jatkuvasti alibudjetoitua ja matalammalla tasolla kuin läntisissä naapurimaissa. Otan lopuksi muutaman esimerkin kliinisen tutkimuksen merkityksestä omalta alaltani eli anestesiologista ja teen ehdotuksen tutkimusrahoituksen korjaamiseksi.

Hoidon kehittyminen

Kun Meilahden sairaala avattiin, käytettiin nukutusaineina Amazonin sademetsien intiaanien nuolenkärkien myrkkyä kurarea lihasten relaksaatioon ja morfiinia kipulääkkeenä halotaanin höyrystäessä leikkaussalit altistaen henkilökunnan. Potilaat saattoivat ajautua hengityslamaan, kun lääkkeitä ja keuhkojen tuuletusta ei pystytty optimoimaan. Potilaat saattoivat kotiin lähdön hetkellä kuolla keuhkoemboliaan maattuaan sairaalassa useita päiviä, jopa viikkoja.

Nyt anestesiassa käytetyt lääkkeet ovat nopea- ja lyhytvaikutteisia, kaikkia anestesian osatekijöitä (lihasrelaksaatio, uni, kipu) ja tärkeitä fysiologisia toimintoja (keuhkojen tuuletus, verenkierron mittaukset useista eri kohteista j.n.e). voidaan monitoroida hoidon optimoimiseksi ja kaasut poistetaan leikkaussalin ilmasta. Keuhkoemboliat estetään tehokkaasti täsmälääkityksellä. Potilaat toipuvat nopeasti ja kotiutuvat suurenkin kirurgian jälkeen jopa samana päivänä.

Ainoastaan tutkimukseen pohjautuva hoidon kehittäminen pystyy tähän: potilas saa tehokkaamman ja turvallisemman hoidon, henkilökunta voi paremmin ja talousjohtaja sekä kunnallispoliitikot ovat tyytyväisiä, kun kulut pienevät.

Kysyn uudelleen: miksi tutkimuksen tärkeyttä tulevaisuuden paremman hoidon kehittäjänä täytyy jatkuvasti puolustaa?

Tulisiko poliittiset rahakirstun vartijat lähettää Yhdysvaltojen huippusairaaloiden vierailujen sijasta perehtymään kehitysmaiden terveydenhuoltoon?

Lopuksi ehdotan, että sote-alueiden budjeteista määrätään lailla tietty prosenttiosuus (esim. 12 %) kohdennettavaksi tutkimukseen ja koulutukseen. Julkisten rakennusten budjeteissa on määritelty taiteeseen kohdennettava prosentti-osuus, eikö tämä pitäisi suoda myös tutkimukselle?

LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.