Alakoululaisena ystävänpäivän kohokohta oli, kun vaaleanpunaisesta kartongista pääsi askartelemaan omalla nimellä varustetun sydämen, joka sitten kiersi luokassa. Tuohon luokkatoveri toisensa perään kirjoitti, mistä sydämen omistajassa piti.

Kun sydämen oli aika palata omistajalleen, siihen tarttui jännittyneenä: millainen luokkakaveri minä olen?

Koululuokasta työyhteisöön

Ystävänpäivä on oiva tilaisuus pysähtyä paitsi juhlistamaan läheisiä ihmissuhteita myös pohtimaan, millainen kanssaihminen on. Jokaisella meillä on elämässään ihmisiä, jotka yhdessä jaettu yhteisö on tuonut lähellemme. Ilman tuota yhteisöä emme välttämättä olisi kohdanneet koskaan tai olisimme ohittaneet toisemme vähin elein.

Aikuisena koululuokka vaihtuu työyhteisöön, luokkakaverit työkavereihin. Työsopimusta allekirjoittaessamme tai virkamääräystä vastaanottaessamme emme vielä tiedä, millaisten ihmisten kanssa tulemme arkeamme jakamaan.

Varmaa on kuitenkin, että jo siinä vaiheessa meidän tulisi olla kiinnostuneita tuosta samasta kysymyksestä, johon vaaleanpunaista kartonkisydäntä käsissään hypistelevä lapsi halusi malttamattomana saada vastauksen.

Ollaan hyviä työkavereita toisillemme

Kun erikoistuvilta lääkäreiltä kysytään, mikä saa heidät suosittelemaan työpaikkaansa ystävälle tai kollegalle, yksi tärkeimmistä tekijöistä on hyvä työyhteisö. (1)

Hyvässä työyhteisössä vallitsee keskinäisen arvostuksen ilmapiiri, jota voi pitää turvallisen oppimisympäristön edellytyksenä. Onkin luontevaa, että juuri nuoret lääkärit korostavat hyvän työyhteisön merkitystä.

Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja siksi on tärkeää, että jokainen on sitoutunut olemaan hyvä työkaveri ja luomaan osaltaan arvostavaa ilmapiiriä. Vasta työelämään siirtyneiden ammattilaisten turvallisen oppimisympäristön ohella tulemme tällöin edistäneeksi myös asiakas- ja potilasturvallisuutta sekä laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita.

Arvostava työtoveruus edellä

Lääkärikunnan keskuudessa kollegiaalisuudella ja keskinäisellä arvostuksella on pitkät perinteet, mistä saamme olla ylpeitä. Kollegiaalisuuttakaan emme kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä.

Helsingin Sanomien mielipidepalsta ja jokunen kipakansävyisesti palautettu erikoissairaanhoidon lähete ovat aika ajoin saaneet nuoren yleislääkärinalun kyseenalaistamaan kollegiomme yhtenäisyyttä.

Vaikka kollegiaalisuus lääkärien kesken toteutuisi, työyhteisössä olemme kuitenkin vain yksi palapelin palanen. Keskinäisen arvostuksen tulee ulottua ammattirajojen yli. Potilaittemme etu on, että tavoittelemme arvostavaa työtoveruutta vähintään yhtä hanakasti kuin kollegiaalisuutta.

Arvostava työtoveruus on kaikkien kanssatoimijoiden huomioimista. Ystävällisyys ja aito kuunteleminen kantavat pitkälle. Epäkohdista keskustellaan rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti syyllisiä etsimättä. Suuren organisaatiouudistuksenkin keskellä myönteisyyden ja toiveikkuuden vaaliminen kannattaa sen sijaan, että tulevaisuudesta maalaa kovin harmaansävyistä kuvaa.

Pyrkikäämme toimimaan työyhteisöissämme siten, että joka päivä voisimme vastaanottaa vaaleanpunaisen kartonkisydämen kierrokseltaan hymyssä suin.

Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, joka tutkii lääkärin vastaanottoviestinnän vaikuttavuutta Turun yliopistossa.