Pohjoismaisesta näkökulmasta katsoen ulkomaiset alamme työympäristöt jättävät usein parantamisen varaa organisaatiossa ja täsmällisyydessä.

Minulla oli etuoikeus viettää viimeiset kuukauteni kandina ulkomaanharjoitteluissa. Vaikka Suomessa lääketieteen koulutuksen taso on korkea, ulkomaan kokemukseni avarsivat ammatillista näkökenttääni merkittävästi. Pohjoismaisesta näkökulmasta katsoen ulkomaiset alamme työympäristöt jättävät usein parantamisen varaa organisaatiossa ja täsmällisyydessä. Toisaalta sosiaalisissa taidoissa ja elämän perusasioiden vaalimisessa meillä voi olla opittavaa muualta.

Työskentelin eräässä pariisilaisessa sairaalassa leikkaussalianestesiologialla. Alasta voidaan kapeakatseisesti ajatella, että kommunikaatio on siinä sekundaarista, onhan potilas valta-osan ajasta unessa. Anestesiologiseniori kuitenkin omisti koko ensimmäisen työpäivän mittaisen perehdytyksen leikkaukseen tulevan potilaan kohtaamisen harjoittelulle. Tilanne tuntui suomalaisesta lääkärinalusta utopistiselta, sillä minun oli vaikea uskoa anestesialääkärin pitävän koulutusta niin pehmeästä ja ei-medisiinisestä aiheesta kuin vuorovaikutus.

Kokenut anestesiologi koki tärkeäksi saada meidät nuoret lääkärit ymmärtämään potilaan ja lääkärin välisen suhteen asymmetria. Anestesiologille potilaan nukuttaminen on arkea, sairaalaympäristö työpaikka, toimenpiteet rutiinia ja potilas ihmisenä tuntematon ja tämän tauti tuttu medisiinisesti. Potilaalle toimenpidepäivä taas on arjesta poikkeava ja voi olla yksi elämän jännittävimmistä, hän on hoitavan henkilökunnan käsissä ja kivuliaidenkin toimenpiteiden kohteena ja voi kokea monenlaisia tunteita, myös kokemus sairaudesta on henkilökohtainen.

Anestesiologi demonstroi erilaisia tapoja välittää viestejä tahdittamalla puhetta, painottamalla tärkeitä sanoja, säätämällä äänensävyä ja valitsemalla neutraaleja tai positiivisia ilmaisumuotoja. “Kauanko leikkaus kestää?” Ajan määre itsessään on vain osa vastausta: lääkärin äänensävy ratkaisee. Jos lääkärin vastaus on painokas “kyllä siihen menee pari tuntia” ja olemus etäinen, on vaikutelma vakavampi kuin jos hän vastaa leppoisasti ja lämpimästi “ei se ole kuin pari tuntia”. Sanat, äänensävy, katse, ilmeet, liikkeet, asento, olemus, kosketus, etäisyys. Kaikki välittävät viestejä ja kaikkien avulla voimme kohdata potilasta – tai jättää kohtaamatta.

Vuorovaikutuksen normit ja ideaalit ovat kuitenkin osittain kulttuurisidonnaisia. Esimerkiksi huumoria käytetään Ranskassa myös potilas-lääkärikontaktissa tavoilla, jotka Suomessa eivät välttämättä olisi asiallisia. Ranskalaisten itsetunto tuntuu olevan niin vahvalla omanarvontunnolla sivelty, että suomalaisen korvissa karut kommentit ovat Ranskassa hyväksyttäviä: niistä ei loukkaannuta, niille myhäillään. Ranskassa vuorovaikutus on runsassanaista, ilmeikästä, vitsikästä ja pirskahtelevaa, kun taas stereotyyppista suomalaista ilmaisua kuvaa vähäsanaisuus, pidättäytyväisyys, diskreettiys, jopa jurous. “Bah écoute”, sanotaan mitään tarkoittamatta ja levitellään käsiä kulmat koholla. “Ota käsivarrestasi kiinni tai löydät sen roskiksesta”, sanotaan potilaalle aksillaaripuudutuksen jälkeen. Kun obesiteetista kärsivä potilas on nukutettu, anestesiologi kommentoi: “Katsopa tuota, paksu kuin elefantin kaula.” Totesin, että noin ei voisi kyllä Suomessa sanoa. Hän kohautti olkiaan ja sanoi: “Mais c’est la vérité. – No se on totuus.”

Ranskalaisten kyky nauttia elämästä voidaan nähdä jalostuneempana ja kulttuuriin juurtuneempana kuin suomalaisten, mikä näkyy myös medisiinassa. Potilaita hoidetaan ennen kaikkea, jotta he pääsisivät nauttimaan elämästä, pain au chocolat’ista ja café noisetteista. Töitä tehdään samasta syystä. Koko anestesiologian yksikkö, evalit, kandit, hoitajat ja johtajat, menivät yhdessä brasseriehen lasilliselle kerran kuussa, ja johtaja tarjosi kaikille ensimmäisen kierroksen. Siinä vasta työhyvinvoinnin ylläpitotapahtuma!

Jatkuu 20. kesäkuuta 2022: Medisiinaa maailmalla osa 2

Kirjoittaja on lääketieteen kandi Helsingistä.