On ihme, miten suulas suomalaisesta sukeutuu hänen päätyessään suljettuun tilaan ulkomaalaisen kanssa. Minulle kävi niin helsinkiläisessä saunassa. Lauteille kivunnut intialainen nainen ei selvästi tuntenut maan, saati saunan, hiljaisuuskoodistoa.

Intialainen avasi keskustelun tiedustelemalla tuleeko suihkussa käydä ennen vai jälkeen saunan, kuinka pitkään lauteilla voi turvallisesti oleskella ja onnistuuko puhelimen käyttö. Nykyaikaa kuvaavaa lie, että paikallisista saunaetikettiä avatessani hän luopui muitta mutkitta uimapuvustaan, muttei puhelimestaan.

Esitysluontoisesti lirutin pikkunapollisen vettä hotellin valjulle kiukaalle. En toki halunnut pelästyttää tuota Suomen kamaralle astunutta vierasta, mutta ennen kaikkea olin huolissani hänen iPhonestaan.

Keskustelu jatkui. Uusi tuttavuuteni halusi tietää vähintään kaiken maamme koulutusjärjestelmästä ja terveydehuollosta, ajatukseni Sanna Marinista ja siitä miten me kestämme tätä pohjoista säätilaa, jota hän vajaa vuorokauden kokemuksella kuvasi “kind of depressing”, melko masentavaksi.

Kerroin opiskelleeni aina yliopistotutkintoon saakka ilman lainaa tai vanhempien varoja. Kerroin synnyttäneeni maksutta julkisessa sairaalassa ja ettei tälle edes ole yksityistä vaihtoehtoa. Kerroin sairaalahoidon sisältävän kaiken toimenpiteistä lääkehoitoon ja vuodepaikasta aterioihin. Huomasin englanniksi rakastavani pääministeriämme vaikka suomeksi kehtaan julkisesti rakastaa korkeintaan lapsiani. Olin päässyt vauhtiin eikä edes tuo musta marraskuinen sää hillinnyt intoani.

Tätä kirjoittaessani Suomi juhlii itsenäisyyttään. Kun Yle teetti äänestyksen suomalaisista ylpeydenaiheista, kärkeen nousivat luonto ja kansallispuistot sekä ilmainen kouluruoka. Itse äänestin neuvolaa. Käyttökokemusta tästä suomalaisen terveydenhuollon innovaatiosta on kertynyt elämäni aikana niin lapsen, äidin kuin neuvolalääkärinkin roolissa. Viimeisen viiden vuoden ajan perheemme mukana on kulkenut oma Heli-täti, yhteiskunnan meille osoittama terveydenhoitaja, ilman maksuja tämäkin.

Optimismia

Nuorisobarometri 2021-tutkimuksen mukaan sekä omaan, että Suomen tulevaisuuteen suhtautuu optimistisesti peräti 80 % nuorista. Haastatteluhetkellä Putin ei ollut vielä aloittanut hyökkäyssotaansa Ukrainaan, mutta pandemiaa oli eletty toista vuotta.

Optimismi on sinnikäs. Uutisten toistamia otsikoita päivystyskriisistä, hoitajakriisistä, vanhustenhoidon kriisistä ja mielenterveyskriisistä lukiessa olisi helppo ajautua luulemaan koko järjestelmän olevan kriisissä ja vuodenvaihteessa starttaavien hyvinvointialueiden mahdottoman edessä.

Tosiasiassa sote-uudistuksessa pyritään hyvästä parempaan. Meillä presidentit eivät aloita kauttaan kumoamalla suureleisesti edeltäjiensä työtä tai lakimuutokset tuota ihmisoikeuksissa takapakkia. Molemmat ovat todellisuutta Yhdysvalloissa, joissa on aikaansaatu sekä maailman kallein että poikkeuksellisen epätasa-arvoinen terveydenhuolto. Maailman mittakaavassa terveydenhuoltomme kaipaa lähinnä pikkuviilausta.

Intialainen yliopistokoulutettu nuori nainen kuuluu epäilemättä maansa etuoikeutettuun vähemmistöön. Hänen mielestään oli käsittämätöntä, miten köyhimmän suomalaisen perheen lapsi syntyy ihan samalla tavoin kuin rikkaimman. Ja niinhän se onkin, harvoin sitä vain tulee pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatti ajatelleeksi.

Henkilökohtaisesti ensimmäinen toiveeni hyvinvointialueille on, ettei nyt vain korjattaisi sitä, mikä ei ole rikki. Ettei menisi lapsi pesuveden tai Heli-tädit uudistusvimman mukana. Korjaamisen sijaan monin paikoin sopiva lähtökohta on kopioiminen.

Olemme turhan vaatimattomia. Oikeasti suomalaisesta terveydenhuolto kelpaisi vientituotteeksi.

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri.