Moni meistä ammattilaisista työskentelee jatkossa hyvinvointialueella, jonka päätöksenteossa on mukana aluevaltuutettuna. Osaammeko erottaa kansalaisten edun oman työpaikkamme edusta?

Vastikään pidetyissä aluevaaleissa oli ehdolla 242 lääkäriä, joista 146 pääsi läpi. Kaikkiaan aluevaltuustoihin valittiin 1 379 edustajaa eli enemmän kuin joka kymmenes on lääkäri. Lääkäritiheydeltään maan kärkeä oleva Pohjois-Savo on kärkeä myös lääkärivaltuutettujen määrässä: peräti joka viides uusista valtuutetuista on siellä lääkäri.

Monella alueella lääkärit ottivat haltuunsa äänikuninkuudet ja -kuningattaruudet. Jos lääkärit olisivat puolue, tulos olisi huikea.

Ylipäänsä näissä vaaleissa trendinä näkyi se, että kun kyse oli uudesta asiasta, sote-vaaleista, asiantuntijoihin luotettiin enemmän kuin konkaripoliitikkoihin. Moni kansanedustaja jäi aluevaltuuston ulkopuolelle, mutta sairaanhoitajat ja lääkärit kahmivat paikkoja.

Kuten vaalikeskustelujen aiheissakin, äänimäärissäkin ”te” päivitti ”son” selvästi: sosiaalipuolen ammattilaisia ei listoilla niinkään paljon näy.

Puolueiden vanha mutu on, että perinteisten ammattien edustajat, kuten opettajat, lääkärit ja papit, vetävät enemmän ääniä kuin taiteilijat, fil. yo:t saati coffee-artistit. Näissä vaaleissa tämä erityisesti korostui sote-ammattien osalta.

Ehdokasasettelussakin jo näkyi, että puolueet haalivat kärkiehdokkaikseen sote-ammattilaisia. Vaikeita vaaleja ja vaikeita asiakokonaisuuksia äänestäjille selostamaan parhaita olivat ne, jotka pyörivät näiden asioiden ympärillä työkseen.

Läpi meni huikeilla äänimäärillä myös moni, joilla ei ole mitään aiempaa poliittista kokemusta. Tämä kertoo siitä, että lääkäreihin luotetaan.

Ollakseni rehellinen, vähän harmittaa niiden puolesta, jotka ahkerasti ovat tehneet vuosia poliittista työtä, mutta eivät päässeet nyt läpi, koska ammatti on ”väärä”. Toisaalta se, että valituksi tuli moni poliittisesti kokematon lääkäri, voi aiheuttaa sen, että puolueen sisäisissä valtataisteluissa heitä helposti viedään kuin metrin mittaa.

Lisäksi oman haasteensa tuottaa se, että alueille muodostuu varsin iso työnantajamonopoli. Moni meistä ammattilaisista työskentelee jatkossa hyvinvointialueella, jonka päätöksenteossa on mukana aluevaltuutettuna. Osaammeko erottaa kansalaisten edun oman työpaikkamme edusta?

Vaalien alla puhuttiin paljon työhyvinvoinnista ja henkilöstön pitovoimasta, mikä nykyisinä pula-aikoina on hyvin ymmärrettävää ja tärkeää. ”Työntekijäpuolue” ei kuitenkaan saa jumiutua päätöksenteossaan vain näiden teemojen ympärille.

Työntekijävaltuutettujen suuri määrä on saanut aikaan sekä hyvinvointialueen valmistelijoissa että puolueissa ahkeraa lakipykälien tavausta: kuka onkaan vaalikelpoinen mihinkin lautakuntaan tai hallitukseen? Käykö lopulta niin, että suurilla äänimäärillä läpimenneet sote-alan ammattilaiset eivät tule valituksi äänimääräänsä vastaaviin tehtäviin, koska heitä ei hyvinvointialueen tulevina työntekijöinä voida valita niihin?

Vanhan sanonnan mukaan mikään inhimillinen ei lääkärille ole vierasta. Meidän etumme sote-päätöksenteossa on se, että tunnemme sekä terveydenhuollon että sen käyttäjät.

Erityisen hereillä meidän on oltava siinä, ettei sote-päätöksenteko ajaudu liikaa terveydenhuollon ympärille: sosiaalipuolelle käytetään käytännössä yhtä paljon rahaa kuin terveydenhuoltoon ja toisaalta pelastustoimi muodostaa olennaisen osan ihmisten turvaverkkoa.

Älkää ymmärtäkö väärin, olen huikean tyytyväinen lääkärien vaalituloksesta. Asiantuntijuus vaikutti monen äänestyspäätökseen, ja lääkäreihin luotetaan, siitähän tämä on osoitus. Täytyy kuitenkin pitää silmät ja mieli auki myös tämän huikean hyvän vaalituloksen lieveilmiöille.

Jokaisen valtuutetun pitää ansaita paikkansa myös aluepoliitikkona, ei vain ammattilaisena.

Kirjoittaja on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu ja tuore aluevaltuutettu, joka yli kolminkertaisti äänimääränsä kuntavaaleista aluevaaleihin – eikä taatusti hyvin näkymättömäksi jääneen poliittisen työnsä ansiosta.