Yhteiskunnallisen keskustelun perusteella omalääkärimallia tunnutaan pitävän hopealuotina perusterveydenhuollon lääkärille pääsyyn ja hoidon jatkuvuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan asiaa omalääkäri 2.0-malliin pohjautuen.

Asia ei ole mitenkään uusi. Omalääkärimallia erilaisin vastuuväestö- ja listavirityksin on kokeiltu Suomessa jo aiemmin. Samaten omahoitajamallia ja kaikenlaisia moniammatillisten tiimien yhteisvastuullisia konsultaatiokeskuksia vaihtelevin tuloksin.

Omalääkärimalli on yleensä kaatunut siihen, että vastuuväestöt ovat olleet liian isoja ja lääkärit ovat paenneet vähemmän kuormittaviin tehtäviin. Terveyskeskuksiin on tunnetusti segmentoitunut runsaasti monisairaita ihmisiä, joilla on runsaasti sosiaalisia haasteita elämänhallinnassaan.

Lisäksi pysyvänä haasteena on omalääkärin poissaolo. Poissaoloa yritetään paikkailla sijaisilla ja kokemattomilla lääkäreillä, jotka eivät tunne potilasta eivätkä ole kokeneita yleislääketieteen erikoislääkäreitä.

Hekin sairastavat ja lomailevat

Omalääkärikin sairastaa, on lomilla, kouluttaa muita lääkäreitä ja kouluttautuu itse. Jonkun täytyy hoitaa kotisairaanhoito, palvelutalot, neuvolat ja kouluterveydenhuolto. Jos kyseessä on vähänkin isompi yksikkö, lähtökohtaisesti joku lääkäreistä on joka päivä poissa rivistä. Toisten omalääkärien vastaanottolistoille joudutaan laittamaan ylimääräisiä potilaita, koska hoitajat ja digiklinikat eivät voi hoitaa potilaita, jotka vaativat lääkärin tapaamista vastaanotolla. Kokeneet omalääkärit käyttävät osan työajastaan vastaamalla hoitajien ja yksikön harjoittelijalääkärien konsultaatioihin. Terveyskeskuksen lääkäreistä jopa puolet saattaa vaihtua vuosittain, joten konsultaatioita tarvitsevia riittää.

Aiemmin käytössä olleet perusvastaanottotyötä tukeneet terveyskeskuspäivystykset on jostain syystä lopetettu. Niitä korvaamaan on luotu tiimimallia, jossa konsulttilääkärille kaadetaan pikatahtiin yksikköön tulevat juoksevat asiat ja puhelut. Mikäli konsulttilääkärinä toimitaan kiertävän listan mukaan, omalääkäri on aina sen päivän poissa omista töistään.

Ja kun omalääkäri tulee vihdoin työpaikalleen lomalta tai sairauslomalta, häntä odottaa kasa rästilausuntoja ja vastaamattomia tutkimustuloksia sekä viikkojen lista kiireettömiä omapotilaita. Samalla hän vastaanottaa naapurihuoneen lomailevan omalääkärin potilaita ylimääräisinä ja vastaa edelleen koulutuksessa olevien lääkärien konsultaatioihin.

Työnhallinnasta

Juuri kun omalääkäri olettaa töiden olevan hallussa, löytyy potilastietojärjestelmästä uusi työkori.

Siellä on potilailta ja hoitajilta tulevia tiedusteluja, kyselyjä ja lausuntopyyntöjä. Digimaailman ihanteena on nopea ja välitön viesteihin vastaaminen, joka generoi alati uutta tiedustelua.

Voiko tämä aiheutua tästä lääkkeestä? Mutta kun luomi on tullut tummemmaksi? Juonko liikaa? Pitääkö syödä D-vitamiinia? Onko aurinko vaarallinen? Miksi näen painajaisia? En pysty nukkumaan? Voitko soittaa minulle? Onko minulla syöpä? Tarvitsen päihteettömyyslausunnon – ja niin edelleen loputtomasti.

Omalääkärin repun täyttää viimeistään reseptien uusiminen. Niitä riittää, sekä omien potilaiden että muiden. Tapahan on, että näitä uusitaan, vaikkei ole tietoa, miksi potilaalla on joku lääke. Puhumattakaan siitä, että lääkäri olisi potilasta joskus oikeasti nähnyt tai hoitanut. Päivittämätön lääkelista ja puuttuva terveys- ja hoitosuunnitelma eivät yhtään auta asiaa.

Tekoäly tuskin korvaa lääkäriä. Niinpä tämä poissaolevan omalääkärin haaste tulisi ratkaista ennen kuin voidaan olettaa lääkärien sitoutuvan uuteen malliin laaja-alaisemmin.

Kirjoittaja on Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellinen johtaja.