Oppitunteja
Elämässä monilla meistä on ollut hetkiä, jotka ovat muuttaneet suuntaamme ja sitä, miten näemme maailman, itsemme ja muut ihmiset.
Vaikka muutos usein tapahtuu hitaasti, joskus jokin tietty tilanne tai kohtaaminen toimii lähtölaukauksena tai merkkipaaluna sille, ettei paluuta entiseen enää ole.
Työurani varrelta tunnistan monia potilaita ja kollegoita, jotka ovat pysyvästi muokanneet ajatteluani. Esimerkiksi ensimmäinen kuoleva potilas, jonka omaiset halusivat minun rukoilevan kanssaan tai se Jehovan todistaja, joka kieltäytyi ottamasta vastaan verituotteita ja menehtyi vakaumuksellisena.
Myös pomo, joka ei uskaltanut tai osannut antaa palautetta ja hidasti siten kehittymistäni kirurgina tai se johtaja, joka istui kollegamme tukena oikeusistunnossa aamusta iltaan. Muistan myös yöllisen keskustelun lähes satavuotiaan potilaan kanssa, joka yritti karata ulos ikkunasta ja kadota, mutta estettiin – ja vaikkei hänestä kirjoitettukaan hulvatonta romaania, hänen elämäntarinansa opetti paljon ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja ihmisarvosta.
Virheistä oppii
Virheet ovat usein nopein tapa oppia, kehittyä ja muuttua.
Onkin rohkaisevaa, että lääkärikunnassa, jossa virheiden tekeminen ja niistä puhuminen ovat olleet lähes tabu, yhä useampi kollega uskaltaa nykyään jakaa kokemuksiaan. He kertovat omista virheistään ja niiden kautta havaituista järjestelmän puutteista ja työyhteisön merkityksestä oppimisessa.
Puhuminen virheiden herättämistä tunteista ja niiden seurauksista yksilölle ja työyhteisölle on tärkeää. Ilman riittävää tukea virhe voi lannistaa ja estää kasvua, eikä tarvittavat muutokset pääse tapahtumaan toivottuun suuntaan.
Yksi oman urani merkittävimmistä käännekohdista liittyy juuri virheisiin. Uudelle polulle astuminen tapahtui kirurgian erikoistumisen ensiviikkoina, joskaan en sitä silloin tunnistanut. Hoidimme päivystyksessä kriittisesti loukkaantunutta potilasta, ja osaamattomuuteni johti tilanteeseen, jonka jälkeen en ollut enää entiseni.
Pelko ja häpeä istuivat olkapäälläni koko erikoistumisvuosieni ajan. Näin jälkikäteen en osaa kuvitella mitään tuhoisampaa kehittymisen esteenä kuin niiden jatkuva läsnäolo. Kirittävällä ja kurittavalla katalysaattorilla on eronsa. Vaikka virhe oli lopulta pieni, sen seuraukset nuorelle lääkärille olivat suuret.
Tuo tapahtuma aloitti todennäköisesti ketjun, jonka seurauksena en nyt, viisitoista vuotta myöhemmin enää kuluta päiviäni leikkaussalissa vaan toimistossa. Eikä siinä kaikki, en edes tee lääketiedettä. Sen sijaan toimin johtajana, jolle lääkäritausta on toisissa asioissa etu, toisissa merkityksetöntä.
Elän käännekohdassa
Tällä hetkellä tunnistan eläväni jälleen suurta käännekohtaa.
Tiedän, että juuri tämänhetkiset tapahtumat sote-pela alalla muokkaavat minua ihmisenä ja johtajana. Lainsäädännöllinen sovittamaton ristiriita palveluiden järjestämisen, perustuslaillisten oikeuksien ja rahoituksen välillä on sysätty ratkaistavaksi hyvinvointialueille. Ratkaisuvaihtoehdot ovat heikot: joko tietoisesti vääristää lukuja, tosiasiallisesti ajaa palvelut kriisiin tai tehdä viiveettä rahoituksen osalta lainvastainen esitys ja päätös, josta vastataan myös henkilökohtaisesti.
Kirjoissa ja elokuvissa päätös on helppo. Oikeassa oleva sankari uhmaa sitä mikä on väärin tai valheellista epäröimättä hetkeäkään. Lopulta oikeus voittaa, keisarille puetaan vaatteet ja vääryydet korjataan.
Oikeassa elämässä päätökset eivät synny yhtä suoraviivaisesti, harvoin yhden ihmisen toimesta, eikä sankareita ole (paitsi jos oikein silmiin katsotaan). Täytyy päättää, haluaako päästä maaliin vai olla yksin oikeassa.
Ennen kaikkea on harkittava, millä hinnalla maaliviivan haluaa ylittää, ja kuinka tarkkaan on piirtänyt rajat ja ehdot, joiden puitteissa toimii.
Tänään on minun vuoroni olla tällä integriteetin oppitunnilla, käännekohdassa, sitoutuneena löytämään mahdottomaan yhtälöön ratkaisu Etelä-Karjalassa ja sote-areenalla – samalla itsekunnioitus ihmisenä ja johtajana säilyttäen.
Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.
Tekstiä täydennetty torstaina 14.11 klo 9.29.




