Jokavuotisiin perinteisiini kuuluu syystelttaretki vanhemman tyttäreni, hänen ystävänsä ja hänen isänsä kanssa. Perinne on jatkunut jo kuusitoista vuotta, ja sinä aikana eskarilaisista on varttunut parikymppisiä omillaan eläviä naisia, joiden arjesta isän ote alkaa olla yhä hatarampi.

Rinkkoja raahatessa keskustelu aaltoili päivän politiikkaan ja hallituksen leikkaussuunnitelmiin. Opiskelijoilta ei saa leikata, eikä vanhuksilta. Työttömiltä tai muuten vähäosaisilta ei myöskään saa nipistää, kaikille pitää taata aineellisesti säädylliset olot. Vasemmiston ja vihreiden politiikkaa kehuttiin.

Kun keskustelu eteni kohti tulevaisuutta ja omaa työuraa, molemmat nuoret naiset julistavat haluavansa tehdä valmistuttuaan vain osa-aikatyötä, jotta aikaa jää ystäville, harrastuksille ja ehkä aikanaan omalle perheellekin. Täysipäiväinen työnteko on uuvuttavan raskasta, he tiesivät, olihan kummallakin kokemusta erilaisista töistä lomien tai kertyneiden välivuosien ajalta.

Tässä vaiheessa koko elämänsä pelkkää täysipäivätyötä tehneen isän korvissa alkoi suhista. Eihän homma noin voi toimia! Te haluatte hyvinvointiyhteiskunnan, joka pystyy järjestämään palvelut entiseen malliin ja jolla riittää rahaa jaettavaksi niille, jotka eivät omillaan pärjää. Samaan aikaan te terveet nuoret ihmiset, joiden työura ei ole vielä edes kunnolla alkanut, ette halua antaa työelämälle täyttä työpanosta!

Vähemmän työntekoa tarkoittaa vähemmän verotuloja ja edelleen vähemmän julkisia palveluja, ellei sitten suomalaisen työn tuottavuutta pystytä nostamaan nopeasti ja paljon, eikä sellaisesta valitettavasti ole ollut viitteitä viimeiseen viiteentoista vuoteen!

Työviikon pituus on Euroopan lyhyimpiä

Ja mistä tämä käsitys, ettei täyden työviikon jälkeen riittäisi aikaa ja energiaa vielä harrastuksille ja läheisille ihmisille? Kokoaikaisen työviikon pituus Suomessa on Euroopan lyhyimpiä, ellei peräti lyhyin, eikä vuosityöaikakaan ole kansainvälisesti verraten korkea, kiitos lyhyiden työviikkojen, pitkien lomien ja erilaisten arkivapaiden.

En tiedä oliko saarnaamisestani mitään hyötyä, mutta aihe jäi pyörimään mieleen. Suomi ei ole suinkaan ainoa maa, jossa osa-aikatyön suosio on kasvanut merkittävästi. Erityisesti tanskalaiset ovat vaipuneet hyggensä lumoihin, sillä siellä osa-aikatyötä tekee jo yli 26 prosenttia työvoimasta. Kohonneen elintason myötä vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat monipuolistuneet ja vapaa-ajan arvo on vastaavasti kohonnut.

Suomessa lääkärit ovat perinteisesti olleet melko työhullua porukkaa. Moni on tehnyt täyden päivätyön ohessa jotakin toista työtä tai tutkimusta. Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana tilanne on kuitenkin muuttunut olennaisesti. Vuoden 2017 jälkeen kaikkien osa-aikatyötä tekevien lääkärien määrä niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla on noussut vajaasta kahdestakymmenestä prosentista vajaaseen kolmeenkymmeneen prosenttiin.

Lääkäri 2023 -tutkimuksen mukaan joka neljäs hyvinvointialueiden lääkäri tekee osa-aikatyötä, perusterveydenhuollossa peräti 34 %, joillakin hyvinvointialueilla vielä huomattavasti tätäkin enemmän. Kaikki osa-aikatyötä tekevät eivät kuitenkaan tee vajaata työviikkoa, vaan noin kolmasosa heistä jakaa työaikansa useamman työpaikan kesken.

Keskeisiksi syiksi tehdä osa-aikatyötä lääkärit ilmoittivat työkuormituksen keventämisen, vapaa-ajan arvostamisen sekä työn ja perheen yhteensovittamisen. Tutkimuksen tai opiskelun ilmoitti syyksi reilut 10 prosenttia. Iällä ja sukupuolella oli merkitystä, sillä nuorilla lääkäreillä osa-aikaisuuden syinä korostuivat muita enemmän vapaa-ajan arvostus sekä perhe-elämä. Naisilla taas korostui miehiä enemmän työkuormituksen keventäminen sekä työn ja perheen yhteensovittaminen.

Onko keskeisin syy kuitenkin raha?

Osa-aikatyön suosio ei koske vain lääkäreitä, ja vapaa-ajan arvostuksen kasvu läpäisee koko yhteiskunnan, mutta jäin miettimään mikä kaikki lääkärin työssä on muuttunut ja johtanut täysipäivätyötä tekevien määrän merkittävään laskuun.

Päivystyksiä on keskitetty, ja ne ovat epäilemättä muuttuneet raskaammiksi. Toisaalta päivystysvuorojen kestoa on lyhennetty, eivätkä etenkään terveyskeskuslääkärit päivystä yhtä laajasti kuin ennen.

Perusterveydenhuollon asiakaskunta on muuttunut raskaammaksi väestön ikääntyessä, työssäkäyvien asioidessa työterveyshuollossa ja lasten yksityisellä. Toisaalta työterveyslääkäreistäkin iso osa tekee osa-aikatyötä. Ehkä potilastyöstä on netistä tietoa ammentaneiden ja vaativien asiakkaiden myötä tullut raskaampaa kaikilla sektoreilla?

Onko keskeisin syy osa-aikatyön suosion kasvuun kuitenkin raha? Ansiotason nousun myötä vähemmälläkin työllä pärjää säällisesti, etenkin jos puolisoksi on valikoitunut lika barn leka bäst -periaatteen mukaisesti toinen kohtuullisen hyvin ansaitseva korkeakoulutettu.

Hyvätuloisen ihmisen työskentelyintoa rajoittaa tunnetusti progressiivinen verotus, sillä ankara marginaaliveroprosentti ahmaisee lisätuloista sitä suuremman osan, mitä enemmän ansaitsee, kun taas vapaa-aikaa ei veroteta. Björn Wahlroos totesikin aikanaan, että valtion olisi järkevää panna vapaa-aika verolle, jotta työtuntien määrä saataisiin nousuun!

Olipa lääkärien osa-aikatyön suosion kasvun syy mikä tahansa, yhteiskunnan ja terveydenhuollon näkökulmasta nykyinen yhtälö on ongelma, sillä lääkärityölle on kova tarve. Osa-aikaista työtä tekevän lääkärin kouluttaminen maksaa aivan yhtä paljon kuin täysipäiväistä työtä tekevän, joten ainakin yhteiskunnan näkökulmasta olisi tärkeää saada tiristettyä nykyisestä lääkärikunnasta enemmän työtunteja. Mieluummin porkkanalla kuin kepillä, toivon.

Kirjoittaja on Suomen ja suomalaisten elinvoimasta huolestunut työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri.