Sosiaali- ja terveysministeriön Lääkäri 2023 kysely selvitti vuosina 2012–2021 valmistuneiden lääkäreiden arvoja ja näkemyksiä ammatistaan, mutta myös kollegiaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kysymyksellä Miten kollegiaalisuuteen yhdistetyt asiat toteutuvat nykyisessä työssäsi? vastaajia pyydettiin arvioimaan kollegiaalisuuteen liitettyjä asioita.

Nuoret lääkärit arvioivat kollegiaalisuuden toteutuvan melko hyvin.

Huonoimmin kollegiaalisuus toteutui vastaajien mielestä virheelliseen toimintaan puuttumisessa, kollegan hoitoon ohjauksessa ja rakentavan palautteen saamisessa. Lääkäreiden mielestä virheelliseen toimintaan puuttuminen toteutui kollegiaalisesti kuudessakymmenessä prosentissa tapauksia vuonna 2013. Vuoden 2023 vastaava prosentti oli seitsemänkymmentä.

Kehityssuunta on siis parempaan. Hoitoonohjaus toteutui hieman paremmin kymmenen vuoden tarkasteluvälillä; noin puolessa tapauksista (52 %) vuonna 2013 ja 63 %:ssa tapauksista vuonna 2023.

Olenko itse puuttunut virheelliseen toimintaan kollegiaalisesti?

Minulla on varmasti parannettavaa. Hyvää palautetta on helpompi antaa. Ajattelen usein, että mikä minä olen sanomaan kollegalle, kun itsekin voisin olla kritiikin kohde.

Mitä itse ymmärtäisin itselleni vieraasta ilmiöstä, taudista, toimintatavasta tai käytännöstä?

Mitä haluaisin kuulla, jos olisin itse toiminut väärin?

Kunpa kuulisin, jos työssäni on korjattavaa tai että teen aina jonkin asian systemaattisesti väärin. Haluan kuulla asian sillä tavoin lausuttuna, että vielä seuraavana ja sitä seuraavana päivänä pystyisin olemaan lääkäri. Entistä parempi.

Olen yrittänyt opetella havainnoimaan ja kuuntelemaan ennen kuin itse olen äänessä, yrittänyt olla vastaamatta kireyteen kireydellä. Yrittänyt olla puhumatta toisen päälle ja yrittänyt kuunnella enemmän. Aina tämä ei onnistu, ja tulee vedettyä työhuoneen ovi kiinni. Työkaverille töksäyttely jää kaivelemaan. Joskus pyydän anteeksi, ehkä liian harvoin. Pahimmillaan en huomaa oman käytökseni ongelmia. En hoksaa ilmeitäni, eleitäni tai lausahduksen sointia, en kelloon vilkaisua, otsan kurtistusta tai hajamielistä katsetta.

Kehitystäkin tapahtuu. Aiempaa useammin tunnistan mielestäni ne paikat, kun on parempi olla hiljaa kuin puhua.

Mitä osaan sanoa, jos huomaan kollegan voivan huonosti?

Se on yhtä vaikeaa kuin oman käytöksen tunnistaminen, pahoittelu tai virheelliseen toimintaan puuttuminen.

Entä jos kollega ei halua tulla lähestytyksi?

Olisi tärkeää miettiä pieniä sanoja pieniin hetkiin. Tunnustella ensin, mutta välillä kysyä suoraan. Työterveyslaitoksen sivuilla on ohjeita työkyvyn varhaista tukea varten. Ne on tarkoitettu työnantajan lisäksi työsuojelulle, työterveyshuollolle ja kollegoille.

Voi kun muistaisin hymyillä enemmän! Sairaalan käytävillä mörrimöykkynä kulkeminen ei helpota asioiden hoitoa. Aina kun muistan hymyillä, monet asiat muuttuvat helpommiksi. Potilaiden ja työkavereiden olkapäät laskeutuvat helpotuksesta. Enkä nyt tarkoita tekopirteilyä tai kilttinä tyttönä oloa. Tarkoitan läsnäoloa ja toisten huomioimista. Sitä saa harjoitella vielä tässäkin iässä runsaasti joka päivä, töissä ja vapaalla.