Toissa päivänä Lääkäripäivillä julkaistiin viime syksyn koulutuspaikkakyselyn tulokset, ja samalla palkittiin vuoden perehdyttäjä. Vaikka olenkin koulutuspaikkakyselyitä lukenut ja myös viime vuonna seurannut sen tekemistä, kunniamaininta yllätti. En ollut tullut ajatelleeksi, että senkin määrää ja onnistumista voisi tarkastella osana koulutuspaikkojen laatua.

Aiemmin en hahmottanut, miten suuri merkitys sillä oikein on – olin aina osunut hyviin perehdytyksiin tai työnkuva oli ollut ennestään tuttu.

Vuoden sisällä olen aloittanut neljässä eri työpaikassa, joista kolme saman rakennuksen sisällä. Lähtökohtaisesti nämä ovat olleet hyviä kokemuksia, mutta eniten hankaluutta on tuottanut työympäristön näennäinen tuttuus. Perehtyjä ja perehdyttäjä luisuvat helposti siihen, että kyllähän tämä ja tämä on tuttua, kun talo on tuttu. Suuret linjat pätevät esimerkiksi avaimien, tunnusten ja kaappien osalta, mutta välillä vaikkapa järjestelmien käytön hallinta olisi kannattanut varmistaa käytännössä eikä vain olettamalla, että kai se sujuu – opin käyttämään turvanappia vasta muutaman kuukauden kohdalla ja silloinkin vahingossa.

Perehdysohjelman hyödyttäminen

Kaikissa omissa työpaikoissani on hyödynnetty perehdytysohjelmaa, jonka olemassaolo ei ole vielä(kään) itsestäänselvyys.

Joiltain osin se on tuntunut olleen muodollisuus, paikoin sitä on oikeastikin hyödynnetty. Perehdytysohjelmalla ei kuitenkaan ole paljoakaan väliä, jos sen käyttämiselle ensimmäisen päivän jälkeen ei ole varattu aikaa, eikä kukaan koskaan tarkista sen etenemistä.

Kuittailen parhaillani perehdytysohjelmasta edellisen ohjelman vanhenemismuistutuksia vuoden takaa, koska ne hautaavat nyt olennaiset muistutukset alleen. Tutun työpaikan perehdyttäminen uudelle työntekijälle on myös vaikeaa, koska omiin tapoihinsa on tottunut. Vielä en ole törmännyt siihen, että itse perehdytyksestä pyydettäisiin palautetta, jonka perusteella sitä kehitettäisiin eteenpäin.

Tiiviissä yksikössä ei välttämättä havahdu siihen, miten paljon työtä keventää jo yksinään se, että tietää mistä huoneesta voi käydä kysymässä apua. Jossain vaiheessa ehdin tottua työskentelemään kansliassa, jossa saattoi kääntyä ympäri ja keskustella heti ainakin yhden kollegan kanssa, monesti useammankin. Kun työpiste onkin hieman vieraassa paikassa, kaikki ovet näyttävät samalta ja puhelinnumerot ovat vielä hukassa, yksinäisyyden tunne saattaa hiipiä esiin vaikka ympärillä olisikin apua saatavissa.

Väitän, että selkeät konsultaatiokäytännöt jo työsuhteen alussa vähentävät kuormitusta.

Onnellinen asia

Miksi tällä on merkitystä? Ensinnäkin hyvä perehdytys on onnellinen asia, jonka pitäisi kuulua kaikille – se sujuvoittaa työntekoa, vähentää ympäriinsä eksyneenä palloilemista, sekä lisää työpaikan veto- ja pitovoimaa.

Lisäksi esimerkiksi selkeä malli siihen, miten potilaan jatkohoito järjestyy, vähentää turhia yhteydenottoja ja nopeuttaa hoitoa. Koulutusvaiheessa lääkäreille on myös tyypillistä vaihtaa työpaikkaa verrattain usein, joka jo itsessään on kuormittavaa. Vaikka työ olisi järjestetty hyvin, sopeutuminen uuteen työporukkaan ja talon tapoihin vie silti muutamia viikkoja.

Etenkin paikkojen, jotka kärsivät rekrytointiongelmista, olisi syytä panostaa hyvään perehdytykseen, sillä se luo vahvan pohjan työsuhteelle ja sellaiseen paikkaan haluaa palata myöhemminkin.

Samalla tavalla alusta asti pieleen mennyt perehdytys jättää pahan maun suuhun, jota voi olla vaikea paikata myöhemmin.

Kirjoittaja on tuore lisensiaatti ja NLY:n terveyspolitiikan projektivastaava, jonka lapsenomainen into lääketieteeseen ei ole vieläkään sammunut.