Jos joudut odottamaan työkyvyttömänä sairauspäivärahalla, kustannus lankeaa työpaikallesi ja Kelalle, sairaala ei työkyvyttömyyden pitkittymisen kustannuksiin osallistu.

Ajat huolettomana aamuruuhkassa, kun autosi moottorin suunnalta alkaa kuulua kummaa kurinaa. Kojelautaan syttyy merkkivalo, joka käskee sinua välittömästi ottamaan yhteyttä autokorjaamoon. Soitat huolestuneena kuullaksesi, että seuraava vapaa aika löytyy kahden viikon päästä.

Kahden viikon kuluttua pääset viemään autosi huoltoon, missä sinut ohjataan valppaan moottoriasiantuntijan luokse. Tutkittuaan autosi hän toteaa, että vika ei ole moottorissa ja lähettää sinut ja edelleen kurisevan autosi vaihdelaatikkomestarin arvioitavaksi. Jono vaihdelaatikon tutkimukseen on kuitenkin pitkä ja ensimmäinen vapaa aika löytyy vasta kahden kuukauden kuluttua.

Odotat kärsivällisesti ja matkaat väliajan bussilla töihin. Kun sitten lopulta pääset vaihdelaatikkospesialistin puheille, hän kertoo otsa kurtussa, ettei vaihdelaatikossa ole todettavissa autosi oireita selittävää vikaa ja kehottaa varaamaan ajan pakosarjoihin paneutuneelle mekaanikolle. On kulunut lähes kolme kuukautta, eikä autosi vika ole edelleenkään selvinnyt.

Jos meno korjaamolla olisi tällaista, vaihtaisit epäilemättä palveluntuottajaa. Jos vastaava vika ei olekaan autossa, vaan sinussa, ei sairaalan vaihtaminen käy yhtä helposti, minkä lisäksi se ei sairaalaa jäisi surettamaan, sillä potilaita riittää ilman sinuakin. Terveydenhuollossa on toki aitoa resurssivajetta ja tutkimusten valmistumiseen kuluu tovi, mutta vielä useammin vitkainen eteneminen taitaa johtua siitä, ettei sairaalalla ole ollut tarvetta optimoida prosesseja potilaan ajankäyttöä ajatellen.

Potilaan näkemys

Kun asiaa potilailta kysyy, heidän näkemyksensä on, että sairaalan toiminta on järjestetty sen oman toiminnan lähtökohdista käsin, ei potilaan ajankäyttö edellä. Miksi? Siksi, että toisin toimiminen vaatisi huomattavaa vaivannäköä. Potilaan kulku sairaalassa pitäisi järjestää niin, että virta veisi sutjakasti tarvittaviin tutkimuksiin ja edelleen sairauden diagnostiikan ja hoidon kannalta tarpeellisten asiantuntijoiden luokse.

Käyntejä, tutkimuksia tai toimenpiteitä ei tehokkaaseen toimintaan tarvita yhtään lisää, eivätkä ne veisi sen enempää aikaakaan, vaikka ne tehtäisiin sujuvasti ilman että eri käyntien väliin jää viikkoja tai kuukausia. Koska potilaan aika ei maksa sairaalalle mitään, ei sitä tarvitse laskea kulupuolelle. Jos joudut odottamaan työkyvyttömänä sairauspäivärahalla, kustannus lankeaa työpaikallesi ja Kelalle, sairaala ei työkyvyttömyyden pitkittymisen kustannuksiin osallistu.

Kyynisyyteen taipuvainen henkilö saattaa ajatella, että hidastelu on sairaalalta jopa tarkoituksellista, sillä tutkimuksen ja hoidon kustannuksia säästyy, kun osa potilaista kyllästyy odottamaan ja kääntyy vaivoineen yksityisen terveydenhuollon puoleen. Jos tämä on ollut tietoinen strategia, se on toiminut mainiosti, sillä erilaisia sairauskuluvakuutuksia on yhä suuremmalla osalla suomalaisista, niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Alussa esittämäni autokorjaamoanalogia ei terveydenhuollon osalta täysin toimi, sillä toisin kuin autot, osan ihmisistä luonto parantaa odottaessa. Näin myöhemmin turhaksi osoittautuneita tutkimus- ja hoitokustannuksia säästyy ilman, että siitä on kenellekään haittaa. Voi siis olla järkevää, ettei kaikkia palveluja ole heti tarjolla, mutten ole varma kestäisikö argumentti kansalaisten kriittistä tarkastelua, jos tämä näkökulma heille esitettäisiin.

Onnetonta tässä kaikessa on se, että verkkainen tutkimus- ja hoitoprosessin eteenpäin kuljettaminen aiheuttaa paitsi vaivojen ja niihin liittyvän kärsimyksen pitkittymistä sekä tarpeettomia sairauspoissaolokustannuksia, pahimmillaan myös pysyvää terveyden heikentymistä ja työkyvyttömyyttä. Tiedossa näet on, että jo kahden kuukauden sairauspoissaolo lisää työkyvyttömyysriskiä merkittävästi, puhumattakaan siitä, jos koko 300 päivän sairauspäivärahakausi kuluu ennen kuin tulee valmista.

Kustannukset hyvinvointialueiden budjettiin

Pahoin pelkään, että motivaatio potilaiden odotuttamisen ratkaisemiseen löytyy vasta, kun myös sairauspoissaoloista aiheutuvat menot siirretään sairaaloiden, tai oikeammin tulevien hyvinvointialueiden, budjettiin. Tällöin samat toimijat vastaisivat paitsi hoidon, myös hoitamatta jättämisen kustannuksista. Kela voisi edelleen hoitaa sairauspäivärahahakemusten käsittelyn ja arvioinnin sujuvaan tapaansa, lasku vain lähtisi eri osoitteeseen kuin ennen.

Bonuksena tällainen järjestelmämuutos voisi johtaa myös siihen, että huomiota kiinnitettäisiin paitsi tutkimus- ja hoitoprosessien sujuvuuteen, entistä enemmän myös toiminnan vaikuttavuuteen työkyvyn palauttamisen näkökulmasta. Kuinka pitkä sairausloma eri tilanteissa todella on tarpeen silloin kun sen pituutta ei ratkaise seuraavan käynnin, tutkimuksen tai toimenpiteen ajankohta?

Hoitoon pääsyn ja hoidon etenemisen viiveitä on sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa, mutta yksinkertaisuuden vuoksi nostin tässä pohdinnassani esille sairaalat. Potilaiden joukossa on myös paljon lapsia, vanhuksia ja muita työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä, joiden osalta sairauspoissaolon kustannukset eivät ole relevantteja, mutta tutkimus- ja hoitoprosessien sujuvoitumisesta he hyötyisivät kaikki yhtä lailla.

Totta on sekin, että kaikki työkyvyttömyys ei ole vältettävissä, ei vaikka hoito olisi kuinka ripeää ja prosessit viimeisen päälle kunnossa. Tällaisissa tilanteissa hyvinvointialueiden kuormittaminen työkyvyttömyyden kustannuksilla olisi tavallaan epäreilua. En kuitenkaan pidä tätä lopulta suurena ongelmana, jos sairauspäivärahoja varten kerätty rahoitus saadaan osuvasti ohjattua hyvinvointialueille siinä missä muutkin väestön palveluntarvetta vastaavat varat.

Ennen kuin tämä ehdottamani mainio uudistus voidaan toteuttaa, on ratkottava myös pieniä sairauspäivärahojen rahoitukseen liittyviä kysymyksiä, sillä siinä missä hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtiolta, kerätään rahat sairauspäivärahoja varten työnantajien sairausvakuutusmaksuina sekä vakuutettujen maksamina päivärahamaksuina. Ei kuitenkaan anneta tämän yksityiskohdan estää luovia ratkaisuja.

Kirjoittaja on työkykyasioista innostuva työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri.